Himahella

Purkkiruokaa piknikille

Purkkiruoka on sanana saanut uuden merkityksen. Se ei välttämättä tarkoita enää ruokasäilykettä, vaan purkista tai tölkistä tarjottua ruokalajia. Annospurkit voi ottaa mukaan piknikille tai viedä tuliaisina kylään. Ja kyllähän ne hauskalta kattauksessakin näyttävät.

paahtopaistia piknikilla himahella

Isot lasipurkit ovat kauniita buffapöydän tarjoiluastioinakin.

Kolmisen vuotta sitten Kaliforniassa reissatessani huomasin, että ruokia tarjoiltiin monissa paikoissa purkeista tai tölkeistä ihan hienoissa ravintoloissakin. Sama tölkittäminen levisi ruokablogeihin ja ruokalehtiin. Purkista tarjotaan nyt niin alkukeitot, salaatit, jälkkärit kuin boolityyppiset juomatkin. Mikäs sen kätevämpää. Lastenruokapurkkiin voi tehdä valmiin annoksen, kääntää kannen kiinni ja säilyttää jääkaapissa tarjoiluhetkeen. Lisäksi purkitettu ruoka on helppo kuljettaa mukana vaikkapa piknikille. Isommat lasipurkit toimivat tarjoilukulhoina ja ovat hauskannäköisiä buffettipöydässäkin.

Jäinkin miettimään minkälaista purkkiruokaa minä ystävilleni tarjoaisin. Tässä pienen pohdinnan tulos.

Rakastan kesällä ja varsinkin helteellä kylmiä keittoja. Andalusialainen kasviskeitto on jo monelle tuttu juttu. Ystävättäreni tarjosi 40-vuotispäivillään kylmää, valkosipulista manteligazpachoa, johon ihastuin ikihyviksi. Lisäksi siinä ei ole mitään lämpimässä pilaantuvaa, kuten maitotuotteita.

manteligazpacho himahella

Espanjalainen, kylmä mantelikeitto maistuu reippaasti valkosipulille.

Pääruokana voisi olla kylmää, marinoitua paahtopaistia. Sitä ei tungeta purkkiinkuin rullalla, mutta kannellinen boxi on aivan teemaan sopiva astiavalinta. Appelsiinimarinoitu paahtopaisti on klassikko-ohjeeni, jota olen tarjonnut jo vuosia buffapöydän herkkuna. Ja se svengaa kuin hirvi myös piknik-eväänä. Paistin kylkeen kaivataan yhtä tai kahta salaattia. Pidän paahtopaistin kanssa todella paljon saksalaistyyppisestä, kirkkaasta perunasalaatista. Nyt mennään kuitenkin mojo-kastikkeella, joka on kotoisin Kanarian saarilta. Lisäkkeenä voisi hyvin olla myös muita espanjalaisia tapaksia, kuten marinoituja paprikoita ja oliiveja. Hyvää, tuoretta leipää näissä kekereissä aina kaivataan.

lemon posset ja mansikat himahella

Lemon posset maistuu marjojen ja kauralastujen kanssa.

Jälkkäri on yleensä hyydytetty tai sitten rakennettu kerroksittain purkkiin. Minä purkitin tällä kertaa muodikasta Lemon posset -vanukasta. Pirteästi sitruunainen, englantilainen kermavanukas maistuu taivaalliselta sesongin marjojen kanssa.

Nyt sitten vain ylös, ulos ja piknikille purkkiruokien kanssa!

Kesäisiä herkkuhetkiä toivottaa Blonditiina

Purkki-piknikin menu

Manteligazpacho Appelsiinimarinoitu paahtopaisti Marinoidut paprikat Uudet perunat mojo-kastikkeessa Lemon posset


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Purkkiruokaa piknikille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *