Himahella

Gastro Box tarjosi rikastetun ravintolaelämyksen

The Box
© Tiina Rantanen

Gastro 2016 -messut pyörähtivät käyntiin ja pääsin avajaispäivänä elämystila The Boxin neitsytmatkalle. Gastro Box on ensimmäinen koeponnistus The Box -hankkeesta, jossa tutkitaan rikastetun todellisuuden mahdollisuuksia asiakaskokemukseen vaikuttavana tekijänä. Kutsutuille luvattiin moniaistinen ilotulitus aitoja hajuja, ääniä ja makuja, miksattuna visioon ja tunteeseen virtuaalikokemuksena.

”Olemme tutkineet Haagassa jo vuodesta 2004, mistä tekijöistä syntyy ravintola-kahvilan, hotellin ja matkakohteen ilmapiiri, sielu ja fiilis. Yritykset ovat antaneet opiskelijaryhmillemme tehtäväksi tutkia, miten kohteen suosio ja myynti saataisisiin nousuun. On analysoitu tuulikaapit, ensinäkymät, aulat, narikat, ikkunapöydät ja pimeät nurkat ennenkuin on edes päästy ruokalista-analyysiin tai viestintään”, sanoi The Box hankepäälikkö, tutkija Pasi Tuominen Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta.

The Box

Mutta mitä rikastettu asiakaskokemus sitten käytännössä tarkoittaa? Astuimme Messukeskuksen hallissa tavarakonttiin, jonne on rakennettu ravintola. Virtuaalisella, neljä ruokalajia käsittävällä makumatkalla maisemat vaihtuivat videotykkien ohjailemina, meri kohisi ja linnut lauloivat konttiin rakennetun äänimaailman avulla. Mukana olisi pitänyt olla myös metsän tuoksua, mutta ne namikat olivat neitsytmatkalla jääneet lounaaseen,  vaikka istuinkin hajusimulaattorin vieressä. Seuraava ryhmä kutsuvieraita pääsi ainakin Facebook-postausten mukaan nauttimaan tuoksuefektistäkin. Lämpötila Boxissa kohosi samoihin lukemiin kuin parhaimmillaan heinäkuun helteillä.

Lautasilla näimme tunnettujen huippukokkien Sami Rekolan ja Jaakko Sorsan loihtimia herkkuja, joissa maistuivat skandinaviset maut. Saimme nauttia niin lohta, härkätartaria tatticremen kanssa kuin poronpotkaa puikulasoseella. Makeaksi lopuksi meille tarjottiin tumaa suklaata ja puolukkaa hirvensarvea muistuttavan keksin koristamana.

The Box

”Asiakaskokemus syntyy monesta, vaikeastikin määriteltävästä seikasta. Pelkästään se, miltä ruoka maistuu tai näyttää ei riitä. Siihen vaikuttaa taustalla soiva musiikki, ikkunasta aukeava näkymä tai kenen kanssa kokemus jaetaan”, Tuominen sanoi.

Kun olemassa olevaan tilanteeseen lisätään rikastetun todellisuuden teknologiset mahdollisuudet, niin jo vuonna 2020 saatamme syödä vaikka sukupäivällistä sademetsässä tai Korvatunturilla siten, että pöydässä istuvat voivat olla eri puolilla maailmaa.

The box

”Rikastetun elämyksen tutkimusmatka jatkuu kevään 2016 aikana, kun Haaga-Helia amk:n kampukselle avataan Haaga Box”, tiedotuksesta vastavaa lehtori Eeva Puhakainen kertoi. ”Omassa Boxissamme pääsemme kokeilemaan sellaisiakin juttuja, jotka täällä Messukeskuksessa olivat mahdottomia. Ajatelkaa, miltä tuntuisi syödä lounasta rantakalliolla, kuunnella meren kohinaa ja tuntea varpaissa kuuma, valkoinen hiekka!”

Jäimme miettimään The Boxin mahdollisuuksia. Yksi kontti Kauppatorilla voisi tarjota turistille kokonaisvaltaisen Suomi-elämyksen tunnissa ja suomalaiselle kantapeikolle vaikka tapas-illan Barcelonan kapeilla kujilla ilman lentomatkaa. Kyllä näihin virtuaalisiin makumatkoihin ideoita löytyisi kättelyssä vaikka kuinka monta! Tämän kaltaiset elämykset ovat todellisuutta ennen kuin huomaammekaan!

Virtuaaliterveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Gastro Box tarjosi rikastetun ravintolaelämyksen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *