Suomalainen ruoka - mitä se tarkoittaa?
Toisin kuin monet muut kansat, suomalaisten oli vaikea päästä yksimielisyyteen kansallisruoastamme kun siitä äänestettiin. Itse arvoin ruisleivän ja karjalanpiirakan välillä. Ruisleipä kisan voitti, mutta ihmisten vastaukset vaihtelivat, riippuen missä päin Suomea kysymyksen esitti. Herkullisia perinneruokia meillä riittää. Mutta mitä oikeastaan on suomalainen ruoka, kun monikulttuurisuus näkyy lautasillamme yhä vahvemmin?
Suomalaiset ovat aina omaksuneet ruokakulttuuriinsa ulkomaisia vaikutteita. Aikoinaan niitä hankittiin Ruotsin ja Venäjän hoveista, viime vuosikymmeninä burgerit, pizzat, kebabit ja sushit ovat vallanneet tilaa lautasiltamme. Ruokakulttuurimme, jos mikä, on monikulttuurista.
Onko suomalainen ruoka vain Suomessa tuotetuista raaka-aineista valmistettua ruokaa? Vai tarkoittaako se myös tuontiraaka-aineista Suomessa valmistettua ruokaa? Ovatko pizza, kebab ja sushi suomalaista ruokaa, kun ne valmistetaan suomalaisista raaka-aineista? Vai ovatko vain perinteiset ruokalajit suomalaista ruokaa? Pyörittelin tällaisia kysymyksiä päässäni, kun mietin monikultuurisuutta. Ja näitä pohtiessani kehitin itselleni lähinnä kunnon päänsäryn.
Suomalaiset syövät lasgnea ja tortilloja
Yritin googlailla erilaisia tutkimuksia suomalaisen ruokakulttuurin kansainvälistymisestä. Löysin läheltä liippaavia selvityksiä, mutta en varsinaista ”kovaa dataa” aiheesta.
Suomen ensimmäinen pizzeria oli Giovanni Tedeschin vuonna 1961 Haminaan perustama Ravintola Giovanni. Adriano Vinciguerra perusti puolestaan Lappeenrantaan 1964 Adriano Barin. Niinpä tuosta maahanmuuttajien tänne istuttamasta tulokasruoasta on tullut sakfa, jonka eräs Elovena-missimme nimesi jo vuosia sitten Miss Universum -kisojen haastettelussa suomalaiseksi lempiruoakseen.
Uusimpia tutkimuksia, joka googlehaaviini osui, oli Fazer-konsernin teettämä kysely suomalaisten lempilounasruoista. Amica.fi-sivuston lounasruokakyselyyn vastasi viisi vuotta sitten 2800 suomalaista eri puolilta Suomea. TOP 5 ruokalajit olivat lasagne, tortillat, lohikeitto, lihapullat ja perunasose sekä paistetut muikut. Tuskinpa tuo lista kauheasti on elänyt näiden vuosien varrella.
Jos listaa tarkastelee suomalaisen ruokaperinteen näkökulmasta, niin aika kansainvälisiltä nuo suosikkiruoat näyttävät. Ykkösherkku on kotoisin Italiasta ja kakkonen Meksikosta. Lohikeiton ja paistetut muikut voi laskea suomalaiseksi, mutta lihapullatkin taitavat olla kotoisin länsinaapurista.
Suomalainen perinneruoka on fuusiokeittiötä
Suomessa ei todellakaan ole syöty samanlaista ruokaa joka puolella Suomineitoa, vaan maassamme oli paljonkin toisistaan poikkeavat itäinen, läntinen ja pohjoinen ruokakulttuuri.
Läntisessä Suomessa syötiin kuivattua, pari kertaa vuodessa leivottua leipää ja ruokana oli usein keittoja. Idässä taas hauduteltiin uuniruokia ja leivottiin tuoretta leipää joka viikko. Lännessä oltiin mieltyneitä makeisiin ruokiin, esimerkkinä imelletyt limput. Idässä taas suosittiin happamia makuja. Makupaletista näkyy mistä vaikutteita on imuroitu, lännessä Ruotsista ja idässä Venäjältä.
Siirtokarjalaisten asuttaminen sotien jälkeen teki itäistä ruokakulttuuria tutummaksi myös lännessä. Evakot tosin halusivat pitää kiinni omista perinneruoistaan eivätkä siinä suhteessa koskaan suostuneet täysin kotoutumaan. Sanoisinko jopa, että ruokakulttuurimme onneksi. Pohjoinen ruokakulttuuri tuli muualla tutuksi vasta hieman myöhemmin.
”Puhdasta” suomalaista ruokaa
Yksi tapa hahmottaa ruoan suomalaisuutta on tarkastella sitä kolmen ulottuvuuden suhteen: mikä on raaka-aineiden alkuperä, missä on osaaminen eli tuotteiden valmistus sekä mistä tulee reseptiikka. Erään määritelmän mukaan ruokaa voidaan sanoa suomalaiseksi silloin, kun se on vähintään kahden ulottuvuuden osalta suomalaista.
Ajatellaanpa vaikkapa karjalanpiirakkaa. Tarjoamme sitä puhdasverisenä Suomi-herkkuna turisteillekin, vaikka täytteen usein sisältämä riisi ei ole alkuperältään suomalaista. Lisäksi karjalanpiirakka tunnetaan myös Venäjän pohjoisosissa, missä samasta piirakasta käytetään nimeä kalitka.
Todennäköisesti piirakkaohje vaelsi Venäjältä ensin Karjalaan ja sieltä sitten evakkoreessä muualle maahan. Piirakan Suomen valloitus perustui siihen markkinarakoon, että se oli toimivaksi todettu tarjoiluvaihtoehto sekä seisovassa ruoka- että kahvipöydässä. Siitä kehkeytyi koko kansan herkku ja yhteinäiskulttuurin ikoni.
Ja kun nyt oikein saivarrellaan, vedetään pöytään hampurilaiskortti. Tuo jenkkiherkku, jonka nimi viittaa kuitenkin Pohjois-Saksaan. (Hampurilaispihvien keksijät olivat saksalaisia teurastajia. Mutta Amerikkahan on mamuja täynnä.) Burgeri on kotimaisista raaka-aineista Suomessa valmistettuna ja myytynä kahden ulottuvuuden mittarilla suomalaisempi herkku kuin ikoninen karjalanpiirakka. Eli mihin vedämme ”puhtaan” suomalaisuuden rajan lautasillamme?
No, saivartelu sikseen. Karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi helmikuussa 2003. Tuotteelle on haettu Euroopan unionin tuotesuoja ja määritelmä: taikinasta pitää olla ainakin puolet ruista ja täyte saa olla vain puuroriisiä, ohraa tai perunaa.
Suomalainen ruokakulttuuri kansainvälistyy väkisinkin
Suomalainen ruokakulttuuri on vielä monimuotoisempi käsite kuin suomalainen ruoka. Ruokakulttuuri elää ja kehittyy ajassa, ja globalisaation aikakaudella uusia vaikutteita tulee eri puolilta maailmaa. Ihmiset matkustavat ja maassa- ja maahanmuuttajat tuovat mukanaan omat ruokalajinsa.
Helsingin Sanomissa oli juttu espoolaisesta ruokakulttuurista otsikolla: Espoolainen ruokakulttuuri maistuu Irakilta ja Itä-Suomelta. Nopeasti kasvaneessa Espoossa sinne muuttaneet savolaiset ovat vaalineet muikkukukkoaan ja karjalaiset piirakoitaan. Synnyinseudun ruoka on helpottanut koti-ikävää ja siitä ollaan myös ylpeitä. Sama koskee luonnollisesti espoolaisia maahanmuuttajia. Hekin helpottavat koti-ikäväänsä perinneruoillaan ja samalla rikastuttavat kantaväestön ruokakulttuuria. Uusia kulttuurisia ulottuvuuksia voi ja pitää soveltaa omaan ruokakulttuuriin, niitä ei voi sulkea pois.
Se, mitä ja miten Suomessa syödään, kertoo suomalaisesta luonnosta, yhteiskunnasta, historiasta, identiteetistä ja kulttuurista. Me luomme ruokakulttuuriamme omilla päivittäisillä valinnoillamme. Suomi on aina ollut idän ja lännen välissä ja ottanut vaikutteita molemmista suunnista. Miksi muuttaisimme tapojamme nyt? Sehän on osa suomalaisuutta.
Vaalitaan traditioitamme ja ollaan ylpeitä niistä, mutta suhtaudutaan avoimesti myös uusiin vaikutteisiin. Kuten jo lapsia opetetaan ruokapöydässä: ”Kaikkea pitää maistaa, mutta kaikesta ei tarvitse tykätä.” Tärkeintä on kuitenkin se, että ei luoda turhia ennakkoluuloja ilman omakohtaista kokemusta. Moniko meistä suomalaisista olisi valmis luopumaan pizzasta? Kysynpä vaan.
Terveisin,
Blonditiina
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Suomalainen ruoka - mitä se tarkoittaa?
Mielenkiintoinen kirjoitus, ja viimeisen kuvan voisit myydä Zetorille mainosmateriaaliksi, toimisi varmasti hyvin 😉 Haja-ajattelin lukiessani kaikenlaista sen kummemmin suodattamatta. Ainakin itselleni Suomalainen (kyllä, iso S) ruoka tuo välittömästi mielikuvan ruuasta, joka on kylläkin hyvää, mutta vanhanaikaista ja puritaanista, eli riisit pois piirakasta. Vasta seuraavalla ajattelukierroksella tulee mieleen nuoremmat kerrokset (kiitos myös niistä), joten olisiko mahdollista, että koko käsite suomalainen tai italialainen tai thaimaalainen vaatisi joko ajallista tai maantieteellistä etäisyyttä, että voisi monitahoisen klimpin pelkistää ajateltavaksi?