Kranssien teko on minulle osa jouluun valmistautumista, ja joka syksy tahdon tehdä vähintään sen yhden ison kranssin talomme ulko-ovea koristamaan.

Huomaan suosivani kransseissa aina luonnonmateriaaleja, ne vaan tuntuvat jotenkin lämminhenkisemmiltä kuin mikään muu materiaali.

Tein siis yhden isomman kranssin, tällä kertaa mustikanvarvuista. Siinä menikin tovi, kun keräsin yhden Ikean kassillisen täyteen mustikanvarpuja.

Muistathan, että jos keräät mustikanvarpuja, sammalta tai muuta sellaista jonkun toisen metsästä, niin kysy maanomistajan lupa, ettei tule noloa tilannetta sen Ikean kassin tai sammalta pursuavan korin kanssa metsässä hortoillessa.

Ennen kuin kranssi oli valmis, kului vielä toinen tovi, että kaikki varvut oli kieputettu kranssipohjan ympäri. Pohjana oli pihlajanoksista taivuteltu rengas, johon kiinnitin varvut metallilangalla pieni tuppo kerrallaan.

Koristeeksi lisäsin muutaman koristetuijan oksan, punaisia marjoja, koivun tuohesta tehtyjä sydämiä ja kaksi koristelintua. Mustikanvarpukranssista voi tehdä myös täysin erilaisen, kurkkaapa vaikka tänne.

Käpykukkia

Sain tämän hauskan käpykukka-ohjeen tädiltäni, joka askastelee paljon ja keksii aina uusia koristeita luonnonmateriaaleista.

Käpykukissa on pohjana männynkävyt, joihin liimataan liimapistoolilla esimerkiksi pajusta tai pihlajasta vuoltuja, ohuita puukiekkoja.

Helppoa, mutta hiukan aikaa vievää puuhaa. Tyttäreni idea oli, että käpykukka pitää saada ruukkuun ja niinpä tein työtä käskettyä. Siitä tuli pienellä vaivalla yksinkertainen koriste jouluiseen kotiin.

Hiukan kukkamaista tyyliä on myös Kotilieden paras joulu -kirjan sivuilta löytyvässä aniskranssissa.

Erilaisia käpykransseja

Käpykukista on helppo tehdä myös kransseja. Liimasin pihlajasta tehtyyn kranssipohjaan liimapistoolilla käpykukkia sekä tavallisia männynkäpyjä ja lopuksi kiepautin kranssin ympärille helmilankaa.

Pidän kovasti käpykransseista, joten tuunasin myös kirpparilta ostamaani kullansävyistä kranssia. Ensin ajattelin spray-maalata sen valkoiseksi, mutta sitten tykästyin kullanhohtoon ja päätin olla tarttumatta maalipurkkiin.

Liimasin kranssiin muutamia paperikukkia sekä luonnosta keräämiäni kuivuneita kukan latvuksia ja lopuksi lisäsin siihen pilkullisen koristenauhan. Tosi helppo ja halpa tuunaus.

Nyt kannattaakin käydä kirpputoreilla, sillä monilla kirppareilla on myynnissä valosarjoja ja muuta jouluista materiaalia, joita voi käyttää joulukoristeiden tuunaamisessa. Tässä vielä kaunis ja valoa tuova käpykranssi-idea.

Viimeiseksi haluan esitellä ystäväni Tarun toteuttaman jalokuusen oksista tehdyn kranssin.

Pohjana on pihlajasta taivuteltu pohja, johon on lisätty kuusenoksia, käpyjä ja tummasävyisiä kukan lehtiä. Lopuksi kranssi on viimeistelty ruskealla koristenauhalla. Tosi kaunis kranssi, vaikkakin havukranssin teko on melko työlästä ja usein myös melko pistelevää puuhaa. Samantyyliseen lopputulokseen pääsee, jos kranssissa on kuusenoksien sijaan riidenliekoa, kuten tässä Kotilieden lukijan tekemässä kranssissa.

Itse olen pyöreiden ja perinteisten kranssien ystävä. Entä pidätkö sinä kransseista ja kuuluvatko ne mielestäsi jouluiseen kotiin? Teetkö kransseja itse vai ostatko ne valmiina kaupasta? Ensi viikolla nähdään taas, silloin aiheena joulukortit, joita ajattelin ruveta jo pikkuhiljaa väkertämään.