Askartelu

Askartele lahjarasia joululahjoille – näin onnistut!

Itse tehty lahjarasia piilottaa sisäänsä niin pehmeät kuin kovatkin joululahjapaketit. Näillä vinkeillä askartelet lahjarasiat helposti!

Askartele itse tehty lahjarasia helposti! Jouluisia lahjarasioita varten tarvitset vain napakkaa paperia, muutaman ompelukorin aarteen ja hieman sorminäppäryyttä.

Tarvikkeet

Näin tehdään itse tehty lahjarasia 

1. Mittaa ja piirrä kartongille vierekkäin neljä 7 cm x 7 cm kokoista ruutua. Tee yksi ruutu neljän rivistön alle, yksi päälle ja viidelle ruuduista noin 1,5 cm lisäkaistele (alla olevan kuvan osoittamalla tavalla). Leikkaa yhtenä kappaleena.

2. Taivuta paperia niin, että ruudut ja kaisteleet hahmottuvat selvästi esiin. Levitä liimaa neljään 1,5 cm kaistaleeseen sille puolen paperia, josta tulee laatikon ulkopuoli. Kun laatikko taitellaan, liimapinta jää laatikon sisäpuolelle. Jätä yksi pikkukaistele liimaamatta. Se on kannen sulkijaläppä. Taita ja liimaa sivu kerrallaan.

3. Korista rasia halutessasi palasella toisenlaista skräppipaperia. Kiepauta lahjalaatikon ympärille pari kierrosta lankaa. Pujota lankaan suuri nappi tai helmi ja solmi nauha rusetille. Kiinnitä rasiaan vielä pari pienempää nappia kaksipuolisella liimanauhalla.

Taittele samalla idealla lahjarasia tai pakettikortti

Sovella ideaa myös pakettikorteissa! Mittaa ja piirrä toiselta puolelta kuvioidulle kauniille paperille neljä 4cm x 4cm ruutua. Leikkaa.

Kirjoita yhteen ruutuun lahjan saajan nimi, toiseen antaja, kolmanteen joululaulun säkeistö ja neljänteen lyhyt jouluvinkki, jonka haluat jakaa. Taittele haitarikortiksi.

Korista kortin kansi napilla tai vaihtoehtoisesti langasta tehdyllä rusetilla. Kierrä lankaa kolmen sormen ympärille reilusti ja kiepauta langan pää sitten pari kertaa käärön keskeltä. Kiristä ja solmi. Kiinnitä korttiin kaksipuolisella liimanauhalla.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Askartele lahjarasia joululahjoille – näin onnistut!

M

Onko vika minulla, mutta en mitää ”alla olevaa” kuvaa näe? Oletan, että pitäisi olla ns kaava rasian tekoon, helpottaisi aika paljon ohjeen ymmärtämistä.

Kira Autiosuo

Hei, kyllä vika oli nyt täällä päässä, ja ohjeesta oli vahingossa jäänyt puuttumaan kaavakuva, joka löytyy nyt ohjeen alaosasta. Kiitokset huomiosta ja mukavia askarteluhetkiä!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.