Jouluperinteitä kunnioitetaan maassa maan tavalla. Miltä amerikkalaiset jouluperinteet tuntuvat suomalaisesta? Heidi Johnson on asunut perheensä kanssa Yhdysvalloissa noin seitsemän vuotta.
- Suurimmat erot ovat mielestäni joulurauhan puuttuminen ja lahjojen avaaminen vasta joulupäivänä, Heidi kertoo.
Amerikkalaiset lapset eivät näe aattona joulupukkia, koska pukki tulee yöllä savupiipusta ja jättää lahjat kuusen alle. Pienemmät lahjat hän tiputtaa takan reunalla roikkuvaan joulusukkaan. Lahjat avataan vasta joulupäivänä
Joulupukki, poro, poro, poro, reki, joulupukki, poro, lumiukko, joulupukinmuori. Amerikkalaiseen jouluperinteeseen kuuluu muun muassa oman pihan koristelu. Koristeet ovat usein muovisia, ja niitä on paljon.
- Perheillä on tapana ajella naapurustoa ympäriinsä ja ihastella erilaisia koristuksia. Kaikki kilpailevat siitä, kenen pihassa on hienoimmat valot ja koristelut. Usein koristeluissa mennään hieman yli, Heidi Johnson kertoo.
Joulupukin voi nähdä ostoskeskuksessa. Lapset saavat istua joulupukin polvelle ja kertoa lahjatoiveensa. Muistoksi tapahtumasta perhe voi ostaa valokuvan.
Joulukuusi saatetaan pystyttää amerikkalaiskodissa jo joulukuun ensimmäisenä päivänä. Siksi muovikuusi on yleisempi kuin aito kuusi. Muovikuusi ei ripottele neulasia, ja sitä voi käyttää seuraavanakin vuonna.
- Suomessa meillä oli kotona tapana hakea kuusi vasta aattona. Äiti teki jouluruokia ja isä haki kuusen metsästä, Heidi muistelee.
Amerikkalaiseen joulupöytään kuuluu ehdottomasti täytetty kalkkuna sekä jouluvanukas. Näiden lisäksi voidaan tarjoilla kurpitsapiirakkaa.
Teksti: Hanna Johnson