Kauniit joulukortit - 8 vinkkiä

Keskiviikkona 2.2.2011, Joulu, Joulupuuhaa

Ovatko tontut ja tähtitaivaat jo liian kliseisiä aiheita joulukortteihin? Onko enkeli liian kristillinen hahmo? Entä onko kimalleliima erikois- vai teinitehoste?

Kysytäänpä apua taiteilija Virpi Talvitieltä. Hän voitti vuonna 2006 Finlandia Junior -palkinnon lastenkirjansa Keinulauta kuvituksesta, ja vastikään hänelle myönnettiin myös viiden vuoden taiteilija-apuraha.

Talvitie on piirtänyt myös Plan-säätiölle joulukortteja myyntiin.

Kahdeksan vinkkiä joulukortin askartelijalle

1. Jouluun kuuluu valmis kuvasto tonttuineen, pipareineen ja kuusineen. Silti kliseisiin ei kannata jumittua. Piirrä asioita, jotka ovat omassa joulussasi tärkeitä. ”Minusta jouluna on ihanaa esimerkiksi katsella kaduilla uusia jouluvaloja, ja piirrän niitä kortteihinkin.”

2. Joulukuusi ja kynttilä ovat muodoltaan yksinkertaisia, joten niissä on varaa tyylitellä ja pelkistää.

3. Mieti tarkkaan uskonnollinen sisältö, jos et vielä tiedä, kenelle kortti tulee. Toisaalta enkelit ovat eri asia kuin jeesuslapsi. Enkeleitäkään ei tarvitse piirtää suoraan, vaan esimerkiksi varjoina tai lumienkeleinä.

4. Jouluun liittyvät kontrastit kuten todellisuus ja satu, pakkanen ja lämpö, ihmiset ja eläimet ovat hyviä aiheita.

5. Metsän eläimet, etenkin pienet hiiret ja myyrät, sopivat hyvin korttiin, samoin kissat ja koirat. ”Varsinkin karhu on minusta hauska aihe, koska karhuhan viettää joulua nukkumalla. Olen piirtänyt kortteihin nukkuvia karhuja, ja se on ehkä vähän myös kannanotto: muista levätä.”

6. Mieti, mitkä värit korttiisi haluat - punainen ja vihreä on väriyhdistelmänä ehkä jo liian kulunut.

7. Tyhjien korttipohjien sijasta voit ostaa ison levyn kartonkia, jonka voi leikata haluamaansa muotoon. ”Oli kiva, kun sain kerran tutuilta kortteja, jotka oli tehty vanhoista puiden lehdistä. Ne oli kuivattu ja liimattu kartongille.”

8. Jätä kimalleliimat väliin.

Lähetä myös Kotilieden maksuttomia, sähköisiä joulukortteja täältä!

Teksti: Aatu Komsi

Asiasanat: jouluaskartelu , askartelu

Viestit 1

25.12.2010 klo.13:58
JOULUN TER...

JOULUN TER...

HYVÄÄ JOULUA TAMPERELAISILLE T. MIKOLTA JA RIITALTA.
TÄÄLLÄ ME SYÖDÄÄN KINKKUA JA AVATAAN LAHJOJA.

Vastaa

Kirjoita oma viesti tai aloita uusi keskustelu

Ladataan...