Juhlat

Kotiliesi kysyi häistä: häämokat, häävinkit, sukunimen vaihtaminen

Pienet vai suuret häät? Oma sukunimi vai puolison? Kysyimme Kotilieden lukijapaneelilta, mitä mieltä he ovat häistä ja häiden järjestämisestä.

Hääjärjestelyt

Vastauksia tuli 263 eri puolilta Suomea. Vastaajien ikä vaihteli 30-vuotiaasta 74-vuotiaaseen ja niinpä vastauksissa tuli esille myös se, miten erilaisia häät olivat vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten kuin nykyään.

Mitä pidempi aika häistä oli sitä perinteisemmän kaavan mukaan ne oli järjestetty. Tosin nuoremmistakin vastaajista moni oli halunnut isot häät, joissa oli paikalla sukulaisia ja ystäviä ja perinteistä hääohjelmaa ja -tarjoilua. Mutta moni myös arveli, että jos nyt menisi naimisiin, häät olisivat pienet ja intiimit. Toisaalta osa harmitteli, että ei järjestänyt aikanaan isoja häitä.

Rakkaus oli vastaajien mukaan tärkein syy mennä naimisiin, mutta muutama vastaaja sanoi myös järkisyiden tai raskauden vaikuttaneen naimisiinmenoon.

Vastaajista suurin osa oli vaihtanut puolisonsa sukunimen naimisiin mennessään, mutta 10 prosenttia oli pitänyt omansa. Joillakin pareilla voimassaoleva laki saneli sukunimen valinnan, toiset taas ovat halunneet noudattaa perinteitä.

Kaikenlaisia pieniä mokia häissä voikin sattua: sormus on hukassa, kanttori myöhässä tai astiat menevät rikki matkalla juhlapaikalle. Mutta ei hätää: häitään suunnitteleville pareille vastaajilla oli paljon hyviä vinkkejä aikatauluihin ja juhlien järjestämiseen liittyen. Suunnittelu ainakin kannattaa aloittaa ajoissa, siitä kaikki olivat samaa mieltä – oli sitten järjestämässä isoja tai pieniä häitä.

Teksti: Kaarina Palletvuori

Lue lisää hääjuhlien järjestelyistä:

Vinkkejä häiden järjestämiseen
Kenen sukunimi häiden jälkeen?
Häämokat: häissä sattuu ja taphtuu

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyi häistä: häämokat, häävinkit, sukunimen vaihtaminen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.