Ruoka

Poimi vinkit ruokamatkalle – nämä ovat kokki Teresa Välimäen lempikohteet

Kokki ja ruokakirjailija Teresa Välimäki hakee matkoiltaan makuelämyksiä, kiinnostavia ravintoloita ja uusia ideoita ruoanlaittoon. Nappaa Teresan vinkit ruokamatkailuun Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Kroatiassa!

”Ruoka ja maut ovat isossa roolissa myös matkoillani. Kun on ammatiltaan kokki, niistä ei oikein pääse eroon.

Useimmiten matkustan perheen, joskus ystävien tai yhtiökumppanini Johanna Lindholmin kanssa. Yleensä vuokraamme talon tai asunnon, joten ruoan valmistaminen kulkee mukana. Lähes aina käyn ulkomailla ruokakaupassa. On kiehtovaa nähdä, mitä kaikkea on tarjolla.

Ravintolasuosituksia kyselen paikallisilta ja muilta ruokaintoilijoilta, ja katson vinkkejä Tripadvisorista, Instagramista ja Pinterestistä.

Aiemmin varasin ravintolat etukäteen ja kävin Michelin-tähtiravintoloissa, mutta nykyään menen enemmän fiiliksellä. Autenttisia, paikallisia ravintoloita on yllättävän vaikea löytää.

Kahtena viime vuonna olen ostanut lapsille joululahjaksi matkan. Tänä vuonna menemme Budapestiin.

New York on ruokamekka

Olen käynyt New Yorkissa neljä tai viisi kertaa, kun olemme perheen kanssa pysähtyneet sinne matkalla New Jerseys- sä asuvan veljeni luo. Tykkään New Yorkin tunnelmasta. Vaikka kaupunki on valtavan iso ja korkea, se on toimiva ja liikkuminen on helppoa.

New Yorkissa Teresa käy matkalla Yhdysvalloissa asuvan veljensä luo. Useimmiten mukana on koko perhe ja tuliaisina uusia makukokemuksia. © Teresa Välimäki

New York on makumatkailjan loputon mekka. Se on kulttuurien sulatusuuni, jossa ravintolamaailma elää jatkuvasti. Parissa vuodessakin New York muuttuu valtavasti.

Aamiaiset ravintoloissa ovat iso juttu, ja harvoin amerikkalaishotellissa edes tarjotaan aamupalaa.

Viime matkalla kävimme aamiaisella vegeravintola Butcher’s daughterissa Kenmere Streetillä. Se on ihana paikka, ja samalla alueella on hirveästi muitakin trendikkäitä pieniä ravintoloita. Myös West Village on ruokamielessä kiinnostava alue.

Pidin myös Grand Central Stationin lähellä olevasta food market -tyyppisestä Urbanspacesta. Se on iso tila, jossa on paljon erilaisia pikkuravintoloita. On hummeria, japanilaista, drinkkibaaria, etelävaltioiden ruokaa ja vaikka mitä.

Kokkaamista The Happy Hamletissa Ranskassa

Toissa syksynä kävin ensimmäisen kerran The Happy Hamlet Retreatissa Faurouxissa Lounais-Ranskassa. Hyvänolon kursseja ja retriittejä järjestävä paikka on vanha maatila, jota pyörittää suomalais-ranskalainen pariskunta.

Viime kesänä olin siellä kouluttamassa naisyrittäjiä, ja ensi kesänä menen taas uudelleen. Ensimmäistä kertaa elämässäni aion pitää sapattia ja viettää heinä- ja elokuun maatilalla ilman perhettä. Se on minulle omaa aikaa irtautua työstä, hakea motivoitumista ja uusia ideoita.

Puhtaat, lähellä tuotetut raaka-aineet inspiroivat Teresaa. Ranskassa hän on saanut poimia niitä suoraan pellolta. © Teresa Välimäki

Porkkanana on myös, että saisin ranskankielen taitoni takaisin.

Minua viehättää Ranskan maaseutu. Kyliä on siellä täällä ja aika on pysähtynyt. The Happy Hamlet on itsessään uskomaton paikka. Se on kokonaisvaltaista kauneutta ja hyvyyttä.

Raaka-aineet ovat todella hyviä ja maukkaita, sillä ne haetaan toreilta ja naapureilta, poimitaan suoraan puusta tai maasta. Sesonki näkyy vahvasti. Viime vuonna siellä ollessani kurpitsat, luumut ja tomaatit olivat parhaimmillaan.

En ollut ennen Ranskan-matkaani varma, haluanko kokata siellä, mutta niillä raaka-aineilla kokkaaminen oli aivan ihanaa.

Unelma Provencesta

Provencen alue Kaakkois-Ranskassa on ruokaunelmien aarreaitta. Ihailen siellä kaikkea, raaka-aineita, ilmastoa ja ranskan kieltä. Nizzassa ja Antibes’ssa, jossa vietimme muutamia kesiä lasten ollessa pieniä, yhdistyvät ranta ja kaupunkielämä. Ne ovat oikeita kaupunkeja, eivät vain turisteille rakennettuja.

Nizza on Tereslle ­tuttu jo monen vuoden ajalta. Hän haaveilee joskus asuvansa osan vuodesta Provencessa. © Teresa Välimäki

Molemmissa kaupungeissa on iso tori, jolle mennessä inspiraatio ruoanlaittamiseen palautuu väkisin.

Jonain kauniina päivänä asun vielä osan vuodesta jossain pienessä kylässä Provencen vuoristossa.

Merenelävät maistuvat Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa asuva veljeni on vienyt meidät kahdesti Pohjois-Carolinan osavaltion rannikolla sijaitsevalle Outer Banksille. Molemmilla kerroilla vuokrasimme sieltä talon.

Pitkä ja kapea saari keskellä merta on aivan huikean hieno ja erikoinen. Paikoittain saaren läpi kulkevalta tieltä näkee molemmin puolin merelle.

Merelliset maut ja yhdessäolo olivat pääosassa, kun Teresan ja hänen veljensä perheet lomailivat Outer Banksilla Pohjois-Carolinassa. © Teresa Välimäki

Outer Banksilla riittää kilometrikaupalla puhdasta hiekkarantaa, jolla istuessa voi katsella pelikaaneja ja ohi uivia delfiinejä. Tolppien päällä seisovat talot on rakennettu dyynien taakse. Saarella olisi huikeata asua talvella. Nököttäisi lautamökissä ja miettisi, selviääkö kovista myrskyistä.

Saarella elää myös villihevosyhdyskunta, joka polveutuu aikoinaan portugalilaisten ja espanjalaisten sinne tuomista hevosista.

Ruoka on sellaista, mitä Suomessa ei tule syötyä. Tuoretta kalaa, taskurapuja ja muita mereneläviä voi nauttia ravintolassa tai ne voi hakea pienten kyläkeskusten toreilta tai kaupoista ja valmistaa itse kotona.

Kroatiassa meri on turkoosi

Kroatiassa olen käynyt vain kerran, mutta ihastuin maahan heti ikihyviksi. Ihmiset ovat miellyttäviä, ja meri on käsittämättömän huikean värinen.

Kroatian välkehtivä meri vei Teresan sydämen heti ensikäynnillä. Myös perheen lapset nauttivat uimisesta kirkkaassa vedessä. © Teresa Välimäki

Vuonna 2014 vuokrasimme Johannan kanssa Pulasta romanttisen majakan pariksi viikoksi ja teimme siellä keittokirjan Lomaruokaa.

Ajatuksena oli, että meidän pitää pärjätä välineillä, jotka vuokratalossa oli valmiina. Hankimme sinne vain sauvasekoittimen. Kroatialainen ruoka on raaka-ainepohjaltaan hyvin italialaistyyppistä, ja Kroatia on myös hyvä viinimaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Poimi vinkit ruokamatkalle – nämä ovat kokki Teresa Välimäen lempikohteet

Sinun täytyy kommentoidaksesi.