Enni Mustonen eli Kirsti Manninen kutsuu kaikki kotiinsa
Kirjailija Kirsti Mannisen iso perhe on avoin ja tavattoman touhukas. Yksin ei toimeliainkaan isoäiti sirkusta pyörittäisi. Tarvitaan monta hiileen puhaltajaa – miniöiden äitejä ja miesystävää myöten.
Jokelanseudulla, eteläisessä Mäntsälässä erään mäen alarinteellä seisoo kirjailija Kirsti Mannisen, 62, koti.
Kylään tuleva ajaa ohi laitumilla käyskentelevien hevosten, pienviljelijäyhdistyksen kerhotalon ja kesäteatterin, väistää tien omineita trakto- reita ja havahtuu keskelle peltoa pystytetyn sinipunaraidallisen sirkusteltan kohdalla. Kun vielä tummanharmaan talon päällä nököttävä kirjoitustorni piirtyy eteen lehvästöstä, entisen torpan emäntä on enää huhuilun päässä.
Kohta on luvassa Kirstin, hänen miesystävänsä Jarmon, sekä aikuisten lasten, vävyjen, miniöiden, lastenlasten ja miniöiden äitien kansoittama lounas 32 hengen ruokapöydän ääressä.
Lastenlapset ovat tulossa sirkusleiriltä. Kymmenen litran kattilassa on uusia perunoita ja viiden litran kattilassa kinkkukastiketta. Tuuli- miniän äiti, Kirsti hänkin, on ryöpännyt mangoldia ja paahtanut pinjansiemeniä sekä laittanut trendikästä lehtikaalisalaattia. Keliaakikoille on tehty munakastiketta ja vauvoille varattu syöttötuoleja. Pari kolme koiraa pyörii jaloissa.
Hääräilyn tuloksena on paitsi perheateria myös kylän oma Elämysten yö. Miten sellainen saadaan aikaan?
Otetaan monikymmepäinen Mannisten klaani, muut kylän taiteilijat ja uusi tulokas, sirkustaiteilija Jukka Juntti, ja pannaan Kirsti ja tulokas samaan huoneeseen. Kohta on kasassa viikon mittainen päiväleiri lapsille. Sen loputtua leiriläiset esiintyvät Elämysten yössä ja heidän perheensä tulevat katsomaan.
Jokelanseutu on merkillinen pikkukylä. Nuoret perheet haluavat muuttaa sinne, mutta tontteja ja taloja on harvoin myytävänä. Muualla Mäntsälässä on toistasataa kotia vailla uusia asukkaita. Kirsti Mannisen ja muiden kylään 1970-luvulla muuttaneiden nuorten emäntien vapaaehtoistyö niin kesäteatterin, kylän lehden kuin nyt sirkuksen hyväksi näyttää vaikuttavan. Omaleimainen itse tehty kulttuuri saa nuoret parit viihtymään ja sitoutumaan uuteen kotiseutuun.
– Kylään ovat jo aiemmin muuttaneet lapsistani Kusti, Mari ja Seppo perheineen, ja kesäkuussa muuttolaatikkonsa uuteen kotiin kantoi Helsingistä Katrin perhe. Viides lapseni, musiikin monitoimimies Jaakko, asuu Los Angelesissa. Hänen perheensä on tullut tänne lomalleen. Meillä piipahtaa usein myös entinen sijaislapseni Antti, joka nyt aikuisena asuu lähellä Kellokoskella, Kirsti Manninen kertoo.
Ihmisiä ovista ja ikkunoista
Kirsti Manninen muutti Varpulaan vuonna 1974 eläinlääkäriksi opiskelevan miehensä Pekka Mannisen kanssa. Kirsti oli silloin 21-vuotias ja viidennellä kuulla raskaana.
Talossa oli tupa, kamari ja neljä hehtaaria maata. Talo oli ostettaessa lämmityskiellossa, ja kaivo oli kuivana.
– Viikossa olimme lainanneet naapurustosta kaikkea kahvista kaivinkoneeseen.
Sittemmin taloa on rakennettu monessa vaiheessa. Isoin projekti oli 1980-luvulla, kun taloa laajennettiin. Sitten kirjailija antoi itselleen 50-vuotislahjaksi tornin, jossa hän voi kirjoittaa rauhassa, sekä ison lasikuistin, jossa 23-henkinen ydinjoukko sivujäsenineen mahtuu ruokailemaan.
Astioita on riittänyt jopa 200 hengen häävieraille, sillä onpa filosofian tohtori, kirjailija ja käsikirjoittaja ehtinyt pyörittää kälynsä kanssa kahvilaakin.
– Olen aina saanut valtavasti apua. Meillä on paljon yhteistä tekemistä joukolla ja valmistelemme niin uudenvuodenbileet kuin juhannusjuhlat talkoilla.
Jarmo on Kirstin sanoin loistava ruoanlaittaja. Hän on eläkkeellä ja ehtii ja haluaa osallistua. Kodin avoimuus on miniöiden ja vävyjen mielestä poikkeuksellista. – Kirsti ottaa kaikki vastaan kotiinsa. Vietämme yhdessä joulut, juhannukset, nimipäivät ja muut kissanristiäiset. Aina on mustikkapiirakat valmiina. Sukua on nytkin paikalla paljon, ja joku saksalainen mies tulee ja menee. Täällä pyörii vaihto-oppilaita, kyläläisiä ja ystäviä. Tuntuu, että ihmisiä tulee ovista ja ikkunoista, sanoo Sepon puoliso, tuottaja Oona Nakai.
Kirsti Manninen vakuuttaa, että häntä ei häiritse ylhäällä kirjoitustornissaan, mitä talossa alhaalla tapahtuu.
Yleensä Jarmo istuu isossa tuvassa pitkän pöydän päässä, kuuntelee tulijoiden asiat ja kokkaa välillä kuuluisaa siskonmakkarasoppaansa.
– Ison perheen elämäksi elämäntapamme ei ole kovin poikkeava, mutta ehkä meillä on aina ollut tavallista avoimempaa. Tämä perhe on vähän kuin nuotiopaikka. Meille on helppo tulla, ja on helppo taas jatkaa matkaa. Lasten kavereitakin on aina asunut täällä. Perheet ovat nykyään aika sulkeutuneita, mikä johtuu tietysti paljon myös asumismuodoista. Meillä on nyt lasten aikuistuttua paljon tilaa.
Mies kuin muusa
Ruokasaliin änkeytyy kylkimyyryä kävelevä vanha corgi, Olli-koira. Ruokapöydän ääressä muistellaan, kävelikö Olli jo Kirstin koirana ollessaan sivuttain. Kukaan ei muista, ei edes koiran nykyinen isäntäväki, Marin perhe.
Samalla huomataan, että pöydästä puuttuu esikoulun syksyllä aloittava Emma. Joku on kuullut autotallista lauleskelua, joten Emma on pian paikallistettu ja haalittu ruokapöytään. Tuossa tuokiossa koko suku tutkii Emman heiluvaa hammasta, josko se vihdoin irtoaisi.
Sitten Frida-tyttö kaipaa Elo-vauvaa, jonka Jarmo koppaa syliinsä eteisen rappusista huojumasta. Vihdoin päästään jälkiruokaan: uunissa on paistunut kaksi pellillistä tavallista mustikkapiirakkaa ja yksi gluteeniton.
Kun Kirsti nauttii hullunmyllyn keskellä piirakkaansa, kaula-aukkoon tipahtaa aimo murunen, ja Jarmo koppaa kökkäreen pois.
– Haluutsä nää loputkin muruset, Kirsti kysyy.
– Haen vain kermavaahtoa, Jarmo vastaa yhtä nopeasti.
Jarmo ei jää sanailussa toiseksi. Tietenkään. On vaikea kuvitella vähäpuheista, passattavaa kumppania Kirstin rinnalle.
– Jarmo on mies, joka pitää kaikesta huolta. Minun työrauhani varjelemisen hän on ottanut elämäntehtäväkseen. Hän näkee, että minun täytyy kirjoittaa. Ei tätä leiripaikkaa ja nuotiota voisi pitää pystyssä, jos ei olisi joku toinenkin panemassa puita pesään. Tarvitsen jonkun suurperheeni ja oman auttavaisuuteni väliin.
Netistä vuonna 2011 löytynyt Jarmo tuntee koneet ja hänellä on tarvittavat työkalut. Hän osaa neuvoa niin lihamurekkeen teon kuin kaikkien käytännön ongelmien ratkaisut sekä omille lapsilleen että Kirstin poppoolle.
Kun Kirstillä on työ, joka vaatii täydellistä työrauhaa, pariskunta lähtee Jarmon kotiin Porvoon tienoolle. Viime vuosina he ovat syksyisin matkustaneet pariksi viikoksi etelän lämpöön, jossa Kirsti jaksaa painaa 12-tuntisia työpäiviä, kunhan saa kirjoittaa terassilla ja pulahtaa välillä uimaan.
Kirstin mielestä netti voi olla hyvä kohtauspaikka kaikenikäisille. Ensimmäisen liiton päätyttyä eroon parinkymmenen vuoden jälkeen Kirsti löysi toisen aviomiehensä netistä. Aikaa oli lopulta vähän, sillä yhteiselo päättyi saattohoitoon ja hautajaisiin.
– Käsikirjoittajana ja kirjailijana osaan ehkä lukea netti-ilmoituksen suppeita rivejä tarkoin silmin. Edesmenneen Sepon kohdalla katsoin, miten kauniisti hän suhtautui vanhaan koiraansa. Jarmo taas kertoi harrastavansa lukemista, rakentamista ja lastenlasten hoitoa. Jos olisin halunnut pestata tähän jonkun, niin juuri noita ominaisuuksia olisin toivonut!
Netissä voi tutustua toisen ihmisen ajatuksiin, kirjoittaa ja keskustella ennen tapaamista.
– Jos kohtaa jossakin tilaisuudessa, kiinnittää helposti huomiota ulkonaiseen eikä koskaan pääse näkemään ihmisen sisintä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä olennaisempi asia ihmisen persoona on.
Uskon perheeseen ja auttamiseen
Kirsti Manninen uskoo perheeseen, koska suku ja perhe ovat toimiessaan hyvä ja kestävä rakenne. Nykyään on vain niin paljon tekijöitä, jotka pirstovat perhesuhteita: muuttoliike ja isot elämäntapojen ja arvojen ristiriidat.
– Jopa uskonnollisten liikkeiden, kuten lestadiolaisuuden piirissä näkee, että nuoremmat sukupolvet elävät jo eri tavalla kuin vanhempansa. Se sulkee sukupolvia toistensa ulkopuolelle. Tai koulutetut, menestyneet lapset haluavat viettää lomansa ja elämänsä eri tavalla, kuin raskasta työtä tehneet kouluttamattomat vanhempansa, Kirsti Manninen sanoo.
Nykyään otetaan myös helposti nokkiin ja riidellään perinnöistä. – Avoimessa ilmapiirissä viihtyy paremmin kuin jäykässä ja hierarkkisessa.
Esimerkiksi jouluna on kiva, jos lasten ja sukulaisten perheet tulevat, mutta kenenkään ei tarvitse olla minun jouluni rekvisiittana. Jos on semmoinen matriarkka, joka vaatii, että kaikki tanssivat hänen pillinsä mukaan minuuttiaikataululla ja joka määrää, milloin kynttilät syttyvät ja kinkku tuodaan pöydälle, niin karkottaa muut. Juhlasta tulee yhden ihmisen ympärille rakentunut show. Nuotio toimii paremmin.
Mannisten nuotiopiiri toimii arjessa esimerkiksi niin, että jos jossain perheessä on satuttu valmistamaan reilusti ruokaa, muut kutsutaan syömään, uimalammelle kokoonnutaan iltaisin nyyttikestiperiaatteella ja kaikkien lapsia paimennetaan. Täytyy tietysti sietää myös melua ja rapaa: ison klaanin tapaamiset eivät ole siistejä ja hillittyjä, kuten unelmien joulumainoksissa.
Kirsti ei olisi itsekään selvinnyt ilman sukulaisten tukea, kun eronneena yksinhuoltajana luotsasi viittä lastaan ja yhtä sijaislasta vapaan kirjoittajan epäsäännöllisillä tuloilla. Välillä hän joutui lainaamaan rahaa Sveitsissä asuvalta diplomi-insinööriveljeltään, jotta selviäisi asuntolainoista.
– Anopillani oli tapa sanoa, että kyllä Luoja hulluista huolen pitää, varokoot vain viisaammat. Hän oli 13 lapsen yksinhuoltaja ja ison, velkaisen talon emäntä. Tätä oppia olen noudattanut.
Auttaminen on olennaista Kirsti Mannisen elämässä. Jo isän isoäiti näytti mallia viemällä aina leivottuaan lämpimäisiä pienempiin huushollei- hin, joissa leipä ei tahtonut riittää. Kirstin juuriin liittyy auttamisen aktivismi: Jos pohjalaisesta tuntuu, että jokin asia on rempallaan, niin heti puututaan ja korjataan. Tämä on eräänlaista kansalaistottelemattomuutta: ei voi vain katsoa päältä, jos jokin takkuaa suotta.
Nykyään asiat sujuvat usein omalla painollaan. Vastuu nuotiosta on siirtymässä seuraavalle polvelle.
– Yhä useammin asiat tapahtuvat tavalla, jota toivon ja josta olen iloinen ilman että panen rikkaa ristiin. Jos joku pieni kaatuu pihalla, joku isompi serkku, miniä tai isä on jo rynnännyt nostamaan pyllähtäneen.
Kirsti ei halua ratkaista toisten ristiriitoja ja yrittää olla puuttumatta lastensa elämään.
– Jos on vielä vanhanakin tunne, että pitäisi riittää kaikkeen, ahdistuu enemmän kuin se, joka ajattelee, että perikunta hoitaa. Kun kaikki osallistuvat ja asiat sujuvat joustavasti, minun ei tarvitse ryntäillä tukka putkella, vispata ja vatkata. Minulle ei suinkaan tule tarpeettomuuden tunnetta, vaan huudan mielessäni: Jess!
Katso videolta, kuinka Mustosten pihassa riittää vipinää!
Lue lisää:
Kokit Kira Weckman ja Michel Garzón salamarakastuivat Helena Ranta kertoo, mistä vastapainoa työlle – katso video! Mitä tehdä, kun kadehdin ystävääni? Aivoinfarkti vei Juhanilta liikuntakyvyn
Kommentoi
Kommentoi juttua: Enni Mustonen eli Kirsti Manninen kutsuu kaikki kotiinsa