Ihmiset

Huippusopraano Karita Mattila: "Minua ajaa itsekritiikki"

Huippusopraano Karita Mattila muistaa, miten oli teininä itsensä suurin vihollinen. Laulu ja opettajan kannustus pelastivat hänet musiikille. ”Sitä tukea kuljetan matkassani maailmalla.”

Karita Mattilan energia on keskivoimakkaan pyörremyrskyn luokkaa. Kun hän liikkuu turkulaishotellin sviitissä, tila täyttyy hänen vahvasta äänestään, naurustaan, polveilevista tarinoistaan ja kimaltavista koroistaan.

Se, että 55-vuotias huippusopraano on lentänyt vain muutamaa päivää 
aiemmin Yhdysvalloista Suomeen, ei näy eikä tunnu hänessä.

”Viime yön nukuin jo hyvin.”

Hän nukkui sen puolisonsa Tapio ”Tapsa” Kuneisen kanssa heidän Turun kodissaan.

”Kutsun sitä kämpäksi. Aina kun palaamme sinne, kaapissa odottavat vanhentuneet mausteet ja pastat. Oikea kotimme on ollut jo 15 vuotta Floridassa.”

Nyt Karita Mattila on tullut konsertoimaan Helsinkiin sekä sukuloimaan Tapsan kanssa Turkuun ja Perniöön. Hänen edellisestä Suomen visiitistään on vierähtänyt puolisen vuotta. Työt ovat vieneet häntä muualle maailmaan.

”Olen ylittänyt Atlantin tänäkin vuonna jo 14 kertaa matkatessani esiintymään eri puolille Eurooppaa. Matkustaminen on kovaa hommaa. Kunnosta on pakko pitää hyvää huolta, että tätä kaikkea jaksaa.”

33 vuotta oopperalaulajan työtä maailman ykköstaloissa on maistunut Perniöstä lähtöisin olevalle maalaistalon tytölle. Ja maistuu yhä. Muutama vuosi sitten Opera News -lehti rankkasi hänet maailman neljän parhaan laulajan joukkoon. Karitan lavakarismaa ja heittäytymiskykyä on kilvan kehuttu. Villi lavaeläin. Todellinen lavakettu! Se hän on.

Mutta venyttelevä murre paljastaa yhä varsinaissuomalaiset juuret.

Puhelias Karita hiljenee hetkeksi, kun hänen luottomeikkaajansa ja ystävänsä Leena Waggoner taiteilee rajaukset hänen huuliinsa. Ne ovat verenpunaiset. Kuten kynnetkin. Karita sanoo pitävänsä erittäin kirkkaan punaisesta.

”Luonnollinen, mitä se on?” hän nauraa.

Pieni shokki

Voitettuaan vuonna 1983 Cardiffin laulukilpailun 23-vuotias sopraano ampaisi maailmalle, ensin Lontooseen ja sitten Floridaan, eikä ole sen koomin asunut vakituisesti Suomessa.

”Kutsun itseäni Suomessa syntyneeksi. Nykyisin saan täällä aluksi lievän kulttuurishokin. Ulkona pitäisi kulkea turkki päällä ja sisällä asunnoissa on liian kuuma. Kun katson tv:tä, siellä on yhä enemmän naamoja, joita en tunne. En koe itseäni täysin ulkopuoliseksi, mutta minun pitää tutustua tähän maahan aina uudestaan.”

Tunne kotiinpaluusta syntyy rutiineista.

”Olen tottunut kuuntelemaan radiota. Kuuntelen Ylen Ykkösestä klassista musiikkia sekä Muistojen bulevardi -ohjelmaa. Radio Suomen Ajantasa on hyvä ohjelma.”

Myös vanhoja ystäviä tavatessa tulee kodikas olo. Mutta ystäväpiiri on vuosien mittaan pienentynyt.

”Kaikki ystävyyssuhteet eivät ole kestäneet jatkuvaa poissaoloamme, mutta uusiakin on syntynyt.”

Karita sanoo empimättä, että tuskin he Tapion kanssa koskaan kokonaan palaavatkaan Suomeen. Rakas puoliso on jo vuosia toiminut hänen managerinaan. 27 vuotta sitten he kohtasivat Kaarinan autokeskuksessa, jossa Tapsa oli automyyjänä.

”Rakastan liian paljon yksityisyyttäni, jotta palaisin Suomeen. En myöskään odottanut turhaan kuutta vuotta, että saan green cardin Yhdysvaltoihin. Laulajana se on minulle paras paikka, vaikka Euroopassa säännöllisesti esiinnynkin. USA:ssa on Metropolitan sekä tasokkaat oopperat Chicagossa, San Franciscossa ja Houstonissa sekä paljon konserttitaloja. Toisaalta me olemme Tapsan kanssa aika kiriherkkiä, että never say never.”

Ehdottomasti feministi

Rämäpäinen menijä. Feministi. Ehdottomasti! Niin Karita luonnehtii itseään.

Ehkä jotain tekemistä on sillä, että hän varttui kolmen veljen keskellä ”melkein korvessa”. Oli opittava pitämään puolensa ja saatava äänensä kuuluviin.

”Sain paikkani taistelemalla.”

Todenteolla hän heräsi tasa-arvoasioihin kolmekymppisenä, menestystä niittäneenä ammattilaulajana.

”Olin pitkään niellyt monia asioita jonkinlaisina itsestäänselvyyksinä. Mutta kun minulle oli kertynyt laulajana itseluottamusta, uskalsin kieltäytyä asioista. Kieltäydyin joskus esiintymisistä, haastatteluista tai jonninjoutavista menoista. Siitä ei selvästikään pidetty. Jouduin kuulemaan epäasiallisia kommentteja ja kielenkäyttöä joiltakin mieskollegoilta ja kapellimestareilta ja tajusin, että se ei voi johtua mistään muusta kuin sukupuolestani. Tai jos olin jo sopinut asioista, joku saattoi soittaa aviomiehelleni sopiakseen asioista miesten kesken. Tapiostakin taisi tulla feministi viimeistään sitä myöten.”

Karita täsmentää, ettei ooppera ole sen sovinistisempi kuin muutkaan alat.

”Siinä maailmassa asiat ovat usein vain paljon paljaampina, koska taiteilijat ilmaisevat itseään avoimemmin kuin muut.”

Hän sanoo, ettei ole sukupuolensa vuoksi joutunut tekemään laulajana enemmän töitä kuin miehetkään.

”Itse ammattitaidon saavuttamiseen vaaditaan kaikilta sama: Kovaa työtä ja kristallinkirkas näkemys siitä, miksi sitä tekee. Huipulla on aina tilaa, mutta siellä tuulee kovaa. Paikkansa on ansaittava joka hetki uudestaan.”

Sen Karita myöntää, että naislaulajat joutuvat tekemään ulkonäkönsä eteen enemmän kuin miehet. Kaikki ovat lavalla ”luupin” alla, mutta naisia katsotaan ankarammin. Hän kertoo, että eritoten suomalaiset mieskriitikot ovat aikoinaan katsoneet asiakseen arvostella hänen esiintymisasujaan.

”Pidän näyttävästä pukeutumisesta ja haluan olla hyvännäköinen. Ei näillä ooppera- ja konserttilippujen hinnoilla voi olettaa, että ihmiset tulevat saliin silmät kiinni nauttimaan musiikista.”

Karita Mattilalle feminismissä on kyse naisten tasa-arvoisista oikeuksista miesten kanssa. Kun tyttöjen ja naisten oikeudet toteutuvat, siitä hyötyvät kaikki.

”En olekaan voinut koskaan ymmärtää naisia, jotka sanovat, että eivät ole feministejä mutta… Ihmettelen, kun kuulin suuresti ihailemani Kirsti Paakkasenkin kerran sanovan tv:ssä niin.”

Karita korostaa, että Suomessa tasa-arvoasiat ovat kuitenkin paljon pidemmällä kuin hänen nykyisessä kotimaassaan.

”USA:ssa on useita niin seksistisiä tv-mainoksia, etteivät ne menisi Suomessa ikinä läpi. Ja välillä tuntuu, että republikaaneille melkeinpä tärkein asia on kaataa naisten oikeus saada abortti. Se tuntuu suomalaisesta naisesta mahdottomalta.”

Karita Mattila on ollut pitkään kehitysmaiden tyttöjen ja naisten asioita ajavan UnWomenin jäsen ja antoi tänäkin vuonna joululahjarahansa järjestölle. Hän on mukana myös WomenCount-järjestössä, joka tukee naisasiaa ajavia naispoliitikkoja.

Osaan laskea!

Karita potkaisee huikeat korkkarit jaloistaan ja kipristelee verkkosukkiin verhottuja varpaitaan.

Kysyessäni, mistä hän maailmalla vahvimmin huomaa, että on kasvanut naiseksi juuri Suomessa, hän menee hiljaiseksi.

”Nyt mua rupes itkettämään.”

”Kyllä se on se korkea, tasa-arvoinen koulutus, jonka Suomesta saa matkaansa. Lähdin täältä kuusi laudaturia taskussani, mutta tärkeintä oli oppimisen riemu ja kannustus, jota sain kokea koulussa.”

”Pidin erityisesti kielistä, mutta hir
veän merkityksellistä oli, että Perniön lukion matematiikan opettajani sai minut uskomaan, että osaan laskea, perkele! Tytöillehän paahdettiin aina, ettemme osaa laskea. Itsekin sitten jo hoimme, että meillä ei ole laskupäätä. Sain vanhanaikaisen kotikasvatuksen, jossa olin oppinut pelkäämään epäonnistumisia. Lukiossa matikasta tuli minulle kuin huume ja kirjoitin lyhyestä matikasta laudaturin.”

Kun Karitan teini-ikä oli pahimmillaan ja hän oli ”oman itsensä suurin vihollinen”, Salon musiikkiopiston laulunopettaja Matti Pelo pelasti hänet musiikille. Suuri rooli oli myös Karitan vanhemmilla, jotka väsymättä kuljettivat soittotunneille.

”Olin murrosiässä just sellaisessa vaiheessa, että olisin halunnut lopettaa pianotunnit, joilla olin käynyt 9-vuotiaasta. Otin Matti Pelon kannustuksesta laulun pääaineeksi. Hän oli laulajan urallani aivan ratkaiseva henkilö. Olin silloin sellainen roteva tyttö, jolla oli käheä lauluääni.”

”Tämä tuki ja kannustus kulkee matkassani maailmalla. Ulkomailla koenkin suomalaiset juureni aina vahvimmin.”

Tulkitsijan kyvyistäänkin hän kiittää Suomea.

”Sain näyttelijäntyöhön hyvän pohjan Marja Korhosen ja Ismo Kallion opissa Sibelius-Akatemiassa. Sen jälkeen olen saanut työskennellä maailman parhaiden ohjaajien kanssa. Vuonna 2008, Jurgen Flimmin ohjauksessa Metissä sain tehdä yhden hienoimmista rooleistani, Straussin Salomen. Se oli vaikea, mutta Flimm antoi minun löytää itseni siitä roolista.”

Pilli toimii

Karita Mattilalla ei ole aikomusta jäädä eläkkeelle. Niin kauan kun laulaminen sujuu ja virtaa riittää, hän nousee estradille.

”Kyltymätön itsekritiikkini tekee sen, etten jää paistattelemaan menestykseen.”

”Onneksi ääni eli pilli on hyvässä kunnossa. Olen siitä kiitollinen. Taatusti ääneni on vuosien mittaan muuttunut. Eihän 55-vuotiaalla voi olla 35-vuotiaan pilliä.”

Karitalla on kalenteri lähes täynnä pariksi seuraavaksi vuodeksi, mutta kyselyjä on tehty vuoteen 2020 asti. ”Vuonna 2008 alkanut lama näkyy kyllä oopperataloissakin. Talot ovat käyneet varovaisimmiksi buukkausten suhteen.”

Äitipuolen rooleissa

Merkittäviä debyyttejäkin Karita on tehnyt viime vuosina.

”Olen ollut niistä ilahtunut ja vähän yllättänytkin. Olen debytoinut Alban Bergin Wozzeckin Mariena, nimiroolissa Straussin Ariadnessa ja Sieglindenä Wagnerin Valkyyriassa. Ensi vuonna laulan Kostelniccˇkan roolin Janácˇekin Jenufassa. On vielä muitakin, mutta niistä en halua puhua ennen kuin on nimi sopimuksessa.”

Nuorten tyttöjen lyyristen roolien jäätyä vähemmälle, Karitalle maistuvat kypsien naisten roolit kuten äitipuolet. ”Olen hyvin innostunut tästä muutoksesta. Vaikka kasvattiäiti Kostelniccˇkan roolia varten minua ei tarvitse juuri meikata eikä lisätä ryppyjä.”

Kun Karita lauloi Jenufassa Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2014, hän lauloi nuoren maalaistytön nimiroolia ja muistelee esitystä huippuproduktiona.

”Olin silloin ylpeä suomalaisesta laulutaiteesta. Teimme Jenufan Päivi Nisulan, Jorma Silvastin ja Jyrki Anttilan kanssa. Se oli kansainvälisen tason miehitys. Nisulan Päivi teki elämänsä roolin Kostelniccˇkana.”

Palveluammatti

Laulajan työ on Karitalle palveluammatti. Silmääkään räpäyttämättä hän sanoo, ettei halua tinkiä yleisön palvelemisesta edes terrorismin uhan edessä. 

”Olin Pariisissa kun Charlie Hebdon toimitukseen iskettiin. Osallistuin terrorismia vastustavaan marssiin iskun jälkeen. En olisi vaihtanut mistään hinnasta paikkaani olla siellä. Oli hienoa nähdä, miten ranskalaiset reagoivat.” Marraskuisen terrori-iskun jälkeen Karita luki, että jotkut esiintyjät ryhtyivät perumaan esiintymisiään Ranskassa.

”En voi ymmärtää sitä. Jos minulla olisi ollut keikka Pariisissa, olisin ollut heti valmis lähtemään. Jos teatterit pidetään auki, niin minä en ole ihminen, jonka takia esiintyminen peruutetaan.”

Karita muistelee tilannetta syyskuun 11. päivän iskun aikoihin New Yorkissa.

”Oopperafanit kerääntyivät Metin ovelle ja kiittivät meitä, jotka tulimme esiintymään. Moni oli peruuttanut tulonsa.”

”Olen sitä mieltä, että yleisö tarvitsee taidetta eniten silloin kun on vaikeaa.”

Karita kiihtyy aiheesta.

”Miksi ylipäätään on olemassa taidetta ja musiikkia? Musiikki on kokonaisvaltaista terapiaa. Taide käy sielunhoidostakin. Miksi minäkään esiintyvänä taiteilijana olisin tätä muuten yli 30 vuotta jaksanut?”

Karita Mattilan lähipiiri ja sukulaiset ovat tottuneet laulajan asenteeseen ja menemisen paloon.

”Sukulaiset eivät enää pelkää puolestani. Olen sanonut heille, että jos ryhtyy murehtimaan puolestani, niin saa kyllä murehtia. Olen saanut elää hirvittävän rikasta elämää. Olen saanut koetella rajojani ja toteuttaa itseäni. Että vaikka lentokoneeni tippuisi huomenna, niin älkää surko. Ilojuhlat pitää järjestää.”

”No, totta kai!” Karita vastaa, kun kysyn, eikö hän pelkää mitään.

”Onhan minulla huolia. Murehdin Tapiosta sillä lailla kun huolehditaan puolisosta, jonka kanssa on pidetty yhtä 27 vuotta. Olemme paljon erossa. Nyt tullessamme laskimme, että olemme tehneet Atlantin ylityksen yhdessä viimeksi toukokuussa.”

Kovasta viennistään huolimatta Karita Mattila haluaa palata aika ajoin Suomeen. Suomalainen yleisö on hänelle tärkeä.

”Ei sellaista ole missään muualla. Niin kauan kuin yleisö haluaa kuulla minua, tulen heidän eteensä.”

”Haluni jatkaa laulamista kulkee käsi kädessä sen kanssa, että kelpaan vielä ittelleni. Että laulan hyvin. Olen lopulta oman itseni ankarin kriitikko.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/2016

Katso myös:

Video: Huippusopraano Karita Mattila kertoo työstään

Aira Samulin: ”Mieliteot pitää toteuttaa”

Yrittäjä Anne Murto: ”Puhdas luonto on elämän edellytys” – katso video