Aleksi Delikouras: Leffavelho ja lukutaituri

Aleksi Delikouras osaa kirjoittaa niin, että lukuhaluton kasiluokkalainenkin ahmii koko kirjan. Itse hän ei lapsena lukenut, vaan katsoi mieluummin leffoja.

Koulu on poliitikkojen keksintö auttaa mutseja alistamaan niiden lapsia. Koulu olis paljon parempi paikka, jos siellä opetettaisiin hyödyllisiä aineita niin kuin atk:ta, matikkaa ja puutöitä. Sen sijaan ihmisiä kiusataan jollain runoilla ja kieliopilla. Kuka tekee äidinkielellä mitään tokan luokan jälkeen?

Aleksi Delikouras, 24, ei lapsena ymmärtänyt, mihin kirjoja tarvitaan. Yhtä hyvin voi katsoa leffoja ja oppia niistä, hän tuumasi. Vilkkaan pojan oli vaikea istua paikoillaan ja keskittyä koulussa.

Ja kirjoittaminen se vasta takkusikin. Aineista tuli nelosia ja vitosia, kun teksti oli täynnä virheitä ja ajatukset hajallaan. Eikä käsiala yltänyt opettajan vaatimuksiin.
– Vasenkätisenä kirjoittamiseni oli yhtä töhryä, kun kämmen suttasi juuri kirjoitetun tekstin. Siitä tuli moitteita. Päättelin, että olen huono kirjoittaja, hän kertoo.
– En sitten edes halunnut kirjoittaa. Eihän kukaan halua tehdä sitä, missä kokee olevansa huono.

Vieläkin Aleksista tuntuu, että käsin kirjoittaminen on hidasta ja tuskallista.
– Siinä pitää miettiä etukäteen, mitä aikoo sanoa. Mulla ajatukset muotoutuvat vasta kirjoittaessa, kirjoittaminen on ajattelemista. Tietokoneella kirjoittaminen sujuu, kun tekstiä voi muokata jälkikäteen.

Ja sen jälkeen tekstiä onkin tullut: Aleksi kirjoittaa jo kolmatta nuortenromaaniaan. Hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa elokuvapätkät ovat netissä hittejä.

Eka käänne: videokamera

Mutsin mielestä mä en ole vielä täysi-ikäinen enkä pysty huolehtimaan itsestäni kotona. Ihme perseilyä tommonen. En mä ole enää mikään kakara, joka tukehtuu saman tien legoihin, kun sen jättää yksin kotiin.

Esimerkistä ei ollut pulaa, sillä Aleksin vanhemmat ovat aina lukeneet paljon. He yrittivät tuputtaa kirjoja myös pojalleen. Eivät onnistuneet.
– Leffat on aina olleet mulle ykkösjuttu. Luin Sormusten herrankin vasta kun olin ensin katsonut leffat ja kiinnostunut niiden maailmasta.
– Hypin niissä tylsien runojen yli, mutta taistelukohtaukset luin hemmetin tarkkaan. Muistan yhä, mitä sotavarusteita Gimlillä oli.
Samoin, elokuvan innoittamana, tuli luettua ensimmäinen Harry Potter.
– Lesosin sen jälkeen pari vuotta, että olin saanut luettua kokonaisen kirjan.

Kun Aleksi täytti 12 vuotta, hän sai lahjaksi videokameran. Se oli käänteentekevää, myös kirjoitusinnon lisääjänä.
– Ensin kuvasin mitä sattuu, mutta pian huomasin, kuinka tärkeää on olla käsikirjoitus. Kirjoitin elokuviini juonta ja dialogia, ohjasin, kuvasin ja leikkasin, kaikki itse.

Ensimmäinen elokuva oli Teinivakoojat. Sen jälkeen, 13-vuotiaana, valmistui Etsivä Hartigan, mustavalkoinen ja synkkä film noir -elokuva. 15-vuotiaana syntyi Fatal Ninja -elokuvien sarja.

Toka käänne: 50 liuskan tarina

Mutsi voitti kerran lotossa 20 euroa ja valitti, ettei sillä ollut aikaa käydä noutamassa sitä. Kiittämätön paska, jos multa kysytään. Jos mutsi sais päättää, se varmaan palaisi 1950-luvulle elämään askeettista ja paskaa elämää.

Kirjoittamisessa merkittävä käänne tapahtui kahdeksannella luokalla. Fiksu opettaja antoi pitkän inttämisen jälkeen Aleksin kirjoittaa aineensa tietokoneella.
– Ehtona oli, että kirjoitan 10 liuskaa. Kirjoitin tarinaa lohikäärmeentappajasta, ja innostuin niin, että sitä tuli 50 liuskaa.
Arvosanaksi tuli 10-.
– Se oli lähinnä kannustin, sillä olihan tekstissä paljon virheitä. Mutta sillä hetkellä tajusin, että pilkkuvirheet eivät tarkoita sitä, että en voisi olla hyvä kirjoittaja.

Jo aiemmin luokkakaverit olivat nauraneet Aleksin kirjoituksille. Siitä tuli tavoite: että niitä luettaisiin ääneen ja että niille naurettaisiin.
– Olin ollut hulivili ja riehunut tunneilla. Opettajat luulivat, että minua ei kiinnosta.

– Tämä taitava opettaja sanoi, että sä olet Aleksi aika hyvä kirjoittaja, sun pitää vain vähän keskittyä. Se jäi mieleen.
Kun hyvä huomattiin, se alkoi lisääntyä. Riehuminen lakkasi ja Aleksi ryhtyi skarppaamaan opintojaan. Kallion ilmaisutaidon lukiosta tuli uusi tavoite helsinkiläispojalle.

Kolmas käänne: Nörtti nettiin

Kaikkein pahinta koulussa on, että missään ei saa olla rauhassa. Aina on vieressä joku pissis ihquttelemassa, miten se veti hirveet omenasiideperseet eikä muista, kenen kaa harrasti seksiä viimeksi. Ihme paviaaneja nekin.

Lukiossa Aleksin elokuvaohjaajan ja kirjailijan kyvyt puhkesivat kukkaan. Vähän vahingossa. Tehtävänä oli työ jostakin yhteiskunnallisesta aiheesta. Aleksi ajatteli tehdä sen tietokoneriippuvuudesta.
– Ryhdyin tekemään valistuselokuvaa, jossa nörtti kommentoi omalla, usein epäsopivalla tavallaan kaikkea. Minkä nyt pelaamiseltaan ehtii.

Nörtin nimi on DragonSlayer 666. Lohikäärmeentappaja, kuten onnistuneessa aineessa. Nörtti saa arvostusta peleissä, vaan ei juuri koulussa tai kaveripiirissä. Kotona on sota, sillä äiti uhkaa jatkuvasti koneen menetyksellä, jos pelaaminen ei pysy kurissa. Nörtin mielestä se on käsittämätöntä, sillä eihän hänkään rajoita mutsinsa harrastuksia.

Nörtistä tuli hitti You Tubessa. Se nauratti nuoria, jotka tunnistivat hahmossa itsensä. Nuoret pyysivät lisää, ja Aleksi teki.

Kun nörttiä näytellyt kaveri lähti armeijaan, kuvaukset piti laittaa jäihin. Joku faneista ehdotti, että kirjoita sitten nörtistä kirja. Ja niin vuonna 2012 ilmestyi Otavan kustantamana Nörtti New game, joka valittiin Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Seuraavana vuonna ilmestyi Nörtti 2 Next level ja kesäkuussa ilmestyy Nörtti 3 Game over.

Nörtti on huikean suosittu niin kirjan sivuilla kuin netissäkin. DragonSlayer666 on saanut You Tubessa yli miljoona katselukertaa ja Facebookissa tykkääjiä on lähes 20 000.

Nörtti-kirjoja lukevat myös ne pojat, jotka eivät vapaaehtoisesti lue mitään.
– Moni on kertonut, että tämä on eka kirja, jonka on koskaan lukenut. Ja vika.

Opettajatkin ovat tämän huomanneet ja pyytäneet Aleksia puhumaan oppilaille. Viime syksynä hän kiersi 30 koulussa kannustamassa lukemaan – ja ennen kaikkea kirjoittamaan itse.
– On hienoa voida osoittaa koululaisille, että tällainen nuori idioottikin voi kirjoittaa kirjan. Että ei siihen tarvitse aina olla 50-vuotias setä.

Taikatemppu: nuorille nuorten kielellä

Mä näin Leenan hymyilevän. Sen hymy muistutti vain etäisesti Fetasalaatin hymyä, joka täyttää sielun ja sydämen tyhjiön. Mä huomasin ajattelevani kuin joku helvetin milkshakespeare.

Aleksi on onnistunut löytämään jotain, jolla lukuhaluttomat napataan kiinni kirjaan. Mitä?
– Pyrin Nörtissä nopeatempoisuuteen. Tapahtumat etenevät, eikä jumiuduta kertomaan miltä joku rakennus näyttää.
Aleksin mielestä lukijalle pitää tarjoilla palkintoja, ihan niin kuin peleissäkin: kiinnostavia koukkuja ja huumoria.

Elokuvat ovat Aleksin mukaan yhä nopeampia ja koukuttavampia. Kirjat, erityisesti nuorille suunnatut, ovat jääneet tästä vauhdista.
– Aloittelevalle lukijalle nuortenkirjat ovat usein liian raskaita ja hitaita. Myös niiden kieli saattaa vieroksuttaa, jos se on kovin runollista ja tätimäistä.

Nörteissä ei runomittaa mietitä, vaan kieli elää sellaisena kuin se nuorten suusta roiskuu. Kirosanoineen kaikkineen.
– Jotkut aikuiset ovat paheksuneet, että tällaista kirjallisuutta ei sovi antaa nuorille.

Aleksin mielestä aikuiset odottavat joskus nuorilta sellaista täydellisyyttä, johon nämä eivät pysty. Esimerkiksi kielenkäytössä.
– Usein ajatellaan, että kirjoitetun kielen pitäisi olla kaunista. Miksi se ei voi olla aitoa ja rosoista?

Nörteissä ei ole opettavaista tarinaa, kuten usein nuortenkirjoissa.
– Nuori huomaa kyllä, että jotain tässä tyypissä on pielessä, mutta se pitää itse löytää.

Aleksin mielestä aikuiset liian usein tuomitsevat sitä mitä nuori lukee. Että pitäisi lukea juuri oikeita kirjoja – ja lukea ne loppuun asti.
– Me aikuiset ollaan tehty lukemisesta suoritus, hän sanoo.

Hyvä huomio: kannattaa kehua

Suomessa pitäisi olla semmoinen laki, ettei naiset saa seurustella enää 40 vuotta täytettyään. Nyt joku mehmetti yrittää leikkiä mun isää, vaikkei se osaa edes kunnolla suomea. Se Jorgos aina kysyy, mitä mulle kuuluu, vaikkei mulle edes kuulu mitään.

Aleksi on kotoisin Itä-Helsingistä, suomalais-kreikkalaisesta perheestä. Kolme nuorempaa sisarusta ovat koulineet Aleksia.
– Me tapeltiin aina kaikesta. Vanhimpana sain kaiken paskan niskaan ensimmäisenä. Jossain vaiheessa sitä oppi, kuinka suklaalevy kannattaa jakaa niin, että ei synny hirveää riitaa.
Aleksin mielestä suomalaisilla olisi opittavaa kreikkalaisilta ainakin kehumisessa.
– Täällä annetaan lähes vain negatiivista palautetta, kerrotaan mitä pitää kehittää. Kreikassa kannustetaan kehumalla. Siellä saa itsekin kehuskella, kun onnistuu.

Hänestä kehuja kannattaisi jakaa koulussa. Varsinkin niille hulivilivintiöille, joiden itsetunto oppijana on heikko.
– He ovat usein väärinymmärrettyjä. Luullaan, että heitä ei koulu kiinnosta, vaikka opettajan mielipide on oikeasti heillekin tosi tärkeä.
– Kehuja pitää antaa silloin kun yrittää, vaikka ei ihan onnistuisikaan. Se nostaa itsetuntoa ja saa opiskelun tuntumaan järkevältä.

Aleksi tunnustaa olleensa itse klassinen nörtti, joka pelasi kaiken sallitun ajan ja tappeli vuoroista pikkuveljen kanssa. Jos peli sujui huonosti tai vanhemmat asettivat rajoja, tuli raivokohtauksia.
– Onneksi olin niin huono, että jossain vaiheessa kyllästyin peleihin ja ryhdyin tekemään leffoja. Yläasteen jälkeen en juuri ole pelannut.

Uusin käänne: oikea elokuva

Mä katsoin itseäni peilistä, ja kieltämättä olin semikomeen näköinen. Tai siis en mä mikään adonis ole, mutta olin saanut rusketusta ja Jorgoksen mutsi oli hoitanut mun lettiä, niin että se näytti jotenkin elinvoimaiselta. Mä näytin vähän Brad Pittiltä.

Aleksi on ammentanut nörttiin omista kokemuksistaan. Nörtin lailla hänkin on kokenut olevansa ulkopuolinen, joukkoon sopimaton.
– Yläasteella en oikein löytänyt porukkaa, johon kuulua. Sama lukiossa: kun ei ollut hengenheimolaisia, tyydyin vain käymään koulua. Vasta nyt yliopistossa tunnen kuuluvani samanhenkisten joukkoon.

Siinä kun Nörtti ei oikein osaa toimia kuin pelimaailmassa, nörtin kreikkalainen isäpuoli Jorgos ei osaa aina toimia vieraalla maalla. Ulkopuolisuudesta syntyy molempien elämässä ylilyöntejä, ja sitä kautta komiikkaa.

Aleksin ulkopuolisuus johtui osin siitä, että koko perhe on viettänyt paljon aikaa isän kotimaassa Kreikassa. Kahden kulttuurin välillä pomppiessa näkee molempien hullut puolet.
– Vanhemmat naureskelivat, että olen tehnyt elokuvan meidän perheen elämästä. Oikeasti he ovat tukeneet tosi paljon.

Tuki kantaa hedelmää: uusi Nörtti-kirja on parhaillaan viimeisteltävänä. Siinä nörtti on yhdeksäsluokkalainen, jonka pitää päättää meneekö amikseen vai lukioon, sählätä työharjoittelussa, tavoitella Fetasalaattia tyttöystäväkseen ja päihittää kaveri pelissä. Asioita, jotka 16-vuotiasta mietityttävät oikeasti.

Vieläkään Aleksi ei osaa pilkkusääntöjä, mutta ei anna sen haitata. Tarina on tärkein.

Aleksin suuri unelma olisi tehdä nörttikirjoihin pohjautuva täyspitkä elokuva. Käsikirjoitus on siihen jo lähes valmis ja neuvottelut tuotantoyhtiön kanssa käynnissä.
– Jos hyvin käy, se voisi olla leffateattereissa parin vuoden päästä.

*Kursivoidut lainaukset ovat Aleksi Delikourasin Nörtti-kirjoista.

Kuvat: Kai Widell

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 6/14 nimellä Leffavelho ja lukutaikuri.