Hyvinvointi

Flunssa vai influenssa? Näistä merkeistä tunnistat taudit

Kurkkua kivistää, nenä vuotaa ja kuume on nousussa. Mistä tietää, onko kyseessä influenssa vai lievempi flunssa eli tuiki tavallinen nuhakuume?

Flunssaa esiintyy ympärivuotisesti, kun taas influenssakausi sijoittuu useimmiten joulu- ja maaliskuun väliselle ajanjaksolle. Syksyllä 2016 influenssakausi alkoi poikkeuksellisen varhain ja tautitapauksia on ollut runsaasti ympäri maata.

Vaikka flunssan ja influenssan oireet muistuttavat toisiaan monilta osin, joitain erojakin esiintyy.

”Oireiden perusteella ei voi aivan varmasti tietää, onko kyseessä influenssa vai flunssa. Yleensä influenssa alkaa rajummin oirein kuin flunssa. Osa influenssainfektioista varmistetaan laboratoriotestillä, mutta pelkän laboratoriotestin takia ihmisten ei pidä lähteä ruuhkaisille päivystysasemille jonottamaan”, sanoo THL:n tartuntatautilääkäri Mari Kinnunen.

Näin tunnistat flunssan

– Flunssa alkaa useimmiten kipeällä kurkulla, joka helpottaa parin päivän kuluessa. – Oireet jatkuvat vuotavalla nenällä ja tukkoisuudella. – Yskä seuraa yleensä muutaman päivän päästä ensimmäisten oireiden alettua. – Lapsilla myös kuume on mahdollinen oire, mutta aikuiset kärsivät useimmiten korkeintaan pienestä lämmön noususta, vaikka olo voi tuntua kuumeiselta. – Pitkittynyttä flunssaa saattaa seurata poskiontelo-, korva- tai keuhkoputkentulehdus.

Näin tunnistat influenssan

– Influenssan oireet alkavat nopeasti ja rajuina. – Tavallisimpia oireita ovat muun muassa kipeä kurkku, vuotava nenä, tukkoisuus, yskä, päänsärky, lihassärky, kuume ja huonovointisuus. – Influenssa kestää tavallisesti viikosta kahteen viikkoon, joskin yskä voi jatkua pidempäänkin. – Jälkitaudit ovat influenssassa tavallista nuhakuumetta yleisempiä.

Näin hoidat influenssan ja flunssan oireita

Niin flunssan kuin influenssankin hoito on pääosin oireenmukaista: lepo, tulehduskipulääke tai parasetamoli riittävät. Lisäksi tulee nauttia runsaasti nesteitä. Tarpeen mukaan voi käyttää myös esimerkiksi nenäsuihkeita.

British Journal of Clinical Pharmacology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan flunssan kestoa voi lyhentää noin kolme päivää imeskeltävien sinkkitablettien avulla. Sinkkiä tulisi tällöin ottaa noin 80–90 grammaa päivässä, eli kymmenkertainen määrä kotimaisiin ravintosuosituksiin verrattuna. Huomaa, että joissain sinkki-imeskelytableteissa on sitruunahappoa, joka estää sinkin imeytymisen. THL ei kuitenkaan suosittele sinkkitablettien käyttöä flunssan hoidossa tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella.

Nykytietämyksen valossa näyttää siltä, että syömällä C-vitamiinia ei voi ehkäistä flunssaa. Sen kestoa voi kuitenkin mahdollisesti lyhentää parilla päivällä nauttimalla suuria määriä C-vitamiinia heti taudin iskettyä.

Sekä flunssa että influenssa tarttuvat pisara- ja kosketustartuntoina, joten hyvästä hygieniasta tulee huolehtia välttääkseen taudin leviämisen: Jos yskit, tee se hihaan tai nenäliinaan, josta pisarat eivät pääse leviämään lähiympäristöön. Paras keino puhdistaa kädet viruksista on huolellinen pesu vedellä ja saippualla. Myös käsihuuhteet vähentävät tartuntakykyisten influenssavirusten määrää käsissä.

”Tartunnan saanut henkilö voi tartuttaa jo päivää ennen oireiden alkua. Tartuttavuus on suurinta 3─4 ensimmäisen sairauspäivän ajan ja kestää viikon verran”, Kinnunen sanoo.

Milloin lääkäriin?

Influenssan oireet voivat pitkittyessään aiheuttaa vaaranmerkkejä etenkin riskiryhmille, kuten astmaatikoille tai sydämen vajaatoiminnasta kärsiville.

Nämä merkit kielivät, että sinun tulisi hakeutua lääkäriin:

– Oireenmukainen kotihoito ei enää auta ja tunnet itsesi hyvin sairaaksi tai erittäin väsyneeksi ja huonovointiseksi. – Hengittäminen on työlästä levossa tai liikkuessa tai koet hengittämisen muuten hankalaksi. – Yskä pahenee tai pitkittyy tai jokin muu oire pahenee: esimerkiksi kipu korvassa tai poskionteloissa. Yskä kuuluu tyypillisesti influenssaan, mutta se voi yltyä tai pitkittyä tai yskänpuuskat voivat muuttua voimakkaammiksi. – Jos kärsit perussairaudesta tai kyseessä on pikkulapsi tai olet raskaana, kannattaa kysyä neuvoa omalta lääkäriltä. – Hoitoon tulee hakeutua myös, jos tauti alkaa uudelleen.

Lähteet: THL, Diacor, Helsingin yliopisto, Terveyskirjasto.

Lue lisää: Älä ole enää koskaan kipeä – näin parannat vastustuskykyäsi Kannattaako influenssarokote ottaa? 5 faktaa influenssarokotteesta Suitsi makeanhimo ja vähennä sokerinkulutusta – näin onnistut! Testissä syksyn uutuudet: aktiivisuusranneke, sensori ja sporttikello

Kommentoi

Kommentoi juttua: Flunssa vai influenssa? Näistä merkeistä tunnistat taudit

Sinun täytyy kommentoidaksesi.