Ihmiset

Li Andersson: Rohkeasti räväkkä

Eurovaaleissa äänivyöryn saanut Li Andersson on elämänsä taitekohdassa. Vasemmistolaisiin arvoihin hän kasvoi turkulaisessa taiteilijakodissa. Vaikka elämä on täyttä politiikkaa, haaveena on myös perhe.

Nuori mies lähestyy Li Anderssonia, 27, Turun pääkirjaston portailla ja kysyy saako ottaa tästä kännykällään kuvan. Kyllähän se poliitikolle sopii. – Mä pistän tän sun fb-seinälle, myhäilevä kulkija huikkaa ja häviää kirjaston ovesta sisään.

Kylmässä kesäsäässä värjöttelevä flunssainen Li Andersson (vas.) on Turussa julkkis. Kovaa nousua politiikassa tekevä vasemmistonuorten puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu tunnetaan toki muuallakin. Ropisihan hänelle kevään eurovaaleissa yli 47 000 suomalaisen ääni. Mepin paikkaa sillä ei aivan irronnut.

Tapaamme Linnankadun varrella sijaitsevassa kirjastossa, koska se on Li Anderssonille yksi tärkeimmistä paikoista Turussa. Hän istuu siellä usein kirjoittamassa, pitää kokouksia ja viettää muutenkin aikaa. – Tää on mun työhuoneeni, kun olen Turussa. Tämä on kaikkiaan erittäin onnistunut kirjasto, joka toimii kuntalaisten olohuoneena. Kävijöitä on enemmän kuin lainaajia.

Heti aamupäivästä lehtienlukusali on kansoitettu. Li kulkee tiloissa kun kotonaan. Erityisen tyytyväinen hän on siihen, miten kirjaston moderni osa on yhdistetty 1900-luvun alun kirjastorakennukseen. – Turussahan on aina väännetty kättä vanhan ja uuden yhdistämisestä. Tässä on nyt ainakin onnistuttu.

Li on paljasjalkainen turkulainen. Jo lapsena hän oli hirmuinen lukutoukka ja asioi Suurtorin laidalla sijainneessa Lasten ja nuorten kirjastossa. – Hengailimme isän kanssa siellä tosi paljon. Usein meiltä oli kirjojen palautukset myöhässä, joten kirjaston tädit tiesivät meidät hyvin.

Kirjasto on Li Anderssonista niin olennainen kuntapalvelu, että ”jos kirjastoja ei olisi olemassa, joku innovoisi ne.”

Nuoruus Aurajoen rannassa

Suuntaamme kirjastolta Aurajoen rantaan. Tuulee kylmästi. Joen sameassa vedessä kelluu jättimäisiä muovisorsia. Li Andersson haluaa näyttää Aurajoen varresta elämänsä tärkeitä paikkoja, kuten Turun ruotsinkielisen lukion, nuorisotalon ja kaupungintalon.

Hän kävelee kädet farkkujen takataskuissa. Selässään hänellä on retkeilyreppu. Useammankin vastaantulijan pää kääntyy hänen kohdallaan.

Li viittilöi Aurajoen toiselle puolelle. Siellä on lohenpunainen Katedralskolan, jossa hän kävi lukion.

– Lukioaikana liityin vasemmistonuoriin ja aktivoiduin suomenruotsalaisessa oppilasjärjestössä, jossa oli paljon maailmanparantajahenkistä porukkaa. Puhuimme demokratiasta ja sukupuolirooleista kouluissa. Välillä tultiin myös jokipenkereelle istumaan.

Läntisellä rantakadulla, Auransillan kupeessa toimi Lin nuoruudessa nuorisotalo, jossa tapahtui 2000-luvun alussa ”vaiks mitä”. Nyt kiinteistössä on trendikäs ravintola. – Hienoa, että Turku on kasvattamassa mainettaan ravintolakaupunkina, mutta ei pitäisi myöskään unohtaa tällaisia matalankynnyksen paikkoja. Nuoret tulevat nuorisotaloille, kun ne sijaitsevat hyvällä paikalla ja ovat kunnollisiin aikoihin auki. – Meillä oli nuorisotalolla lähinnä kolme nahkasohvaa ja bilispöytä, ja se riitti aika hyvin. Nuorisotyöntekijöille saattoi puhua asioistaan.

Kaksi kotia

Pyöräilijöitä suhahtelee ohitsemme. Li kertoo olevansa itsekin innokas pyöräilijä, mutta juuri nyt hän ei voi ajaa – pyöränavain kun on joutunut hukkaan. – Olen luottavaisin mielin, että se löytyy.

Li Anderssonin lapsuudenkoti oli ruotsinkielinen ja arvomaailmaltaan vasemmistolainen. Kotona ei kuitenkaan puhuttu politiikkaa, laulettu työväenlauluja eikä käyty vappumarssilla.

Hänen isänsä Jan-Erik Andersson on kuvataiteilija ja äiti Siv Skogman työskentelee toimittajana Åbo Underrättelse -lehdessä. Vanhemmat erosivat Lin, perheen ainokaisen ollessa pieni. – Mulla oli vilkas mielikuvitus ja leikimme parhaan kaverini kanssa pitkiä leikkejä Samppalinnan puistossa ja Martissa. Veljen Li sai 17-vuotiaana, kun hänen isänsä ja tämän uusi puoliso saivat lapsen. – Asuin lapsuuteni vuoroviikoin äidin ja isän luona. Viikonlopuiksi yritin kyllä isän luokse, koska taiteilijana hän harjoitti hieman vapaampaa kasvatusta kuin äiti.

Käymme kääntymässä joen toisella puolella, Vuorikadulla, katsomassa kerrostaloa, jossa Li asui isän, tämän puolison ja heidän pienen poikansa kanssa. Vieressä näkyy yläaste, St Olofs skolan, jota Li kävi. – Asuimme aika ahtaasti kaksiossa, eikä kukaan meistä ollut innokas siivoomaan.

Äänikuningatar

Nykyisin Li Andersson hyppää noin kolmesti viikossa Turussa junaan ja käy hoitamassa vasemmistonuorten puheenjohtajan tehtäviä Helsingissä. Siellä asuu myös hänen poikaystävänsä, josta udeltaessa hän pistää suunsa suppuun. Turussa Li vakuuttaa viihtyvänsä mainiosti. – Mulla on vahva kotipaikkaidentiteetti.

Kun ryhdymme puhumaan eurovaalien äänipotista, Li menee hiljaiseksi. Mutta vain hetkeksi. – Sitä on melkein vaikea sanoin kuvailla, miten hienolta luottamus tuntuu. Sain varmaan ääniä yli puoluerajojen mutta myös nuorten, liikkuvien äänestäjien ja varmasti vielä puolueen peruskannattajienkin ääniä. Edellisissä EU-vaaleissa vasemmiston viisi menestyneintä oli naisia ja kaksi heistä alle 30-vuotiasta. Emme ole enää ukkopuolue.

Li sanoo olevansa feministi. – Haluan näyttää, että nuorten naispoliitikkojen ei tarvitse mukautua rooliin, jota meille tarjotaan. Meille annetaan helposti hoidettavaksi esimerkiksi sosiaali- ja terveyskysymykset. Minä olen raivannut tilaa puhumalla myös taloudesta haastaen esimerkiksi Aleksander Stubbin.

Oman punavihreän vasemmistolaisuutensa ytimeksi hän määrittelee oikeudenmukaisuuden. Ja siitä hän puhuu mielellään. – 2000-luvulla, jolloin Suomessa meni hyvin, ei korjattu 1990-luvulla luotua eriarvoisuutta vaan syvennettiin sitä. Se näkyy nyt muun muassa pitkäaikaistyöttömien joukkona. Myös nuorten elämä pätkätöiden varassa on epävarmaa. Kannatan ihmisille perustuloa ja haluan johtajilta ylisuuret palkkiot pois.

Hän myöntää, että ihmisten tyytymättömyys on kanavoitunut ääniksi paitsi perussuomalaisille niin myös vasemmistoliitolle.

Li puhuu kiihkeästi ja havahtuu, että olemme ohittaneet paikan, jossa hän viettää paljon aikaa. Se on 1800-luvun alussa valmistunut Turun kaupungintalo Aurakadulla. Hän on toiminut vasemmistoliiton valtuutettuna vuodesta 2012.

Luovaa hulluutta

Kun Liltä kysyy, mitä hurjaa hän on nuorena tehnyt näillä kulmilla, hän menee hämilleen – En mä varmaan hurjemmasta päästä ole ollut. Down by the Laituri -festivaalin aikoinakin hengailimme lähinnä porttien ulkopuolella.

Turun kaupunginteatterille johtavan sillan kupeessa Li pysähtyy. – Mun isä on suunnitellut tän Teatterisillan kuvion ja toisella puolella olevan taideteoksen. Muistan sillan avajaiset. Tässä oli niin paljon ihmisiä, että tuntui kuin silta olisi notkahdellut.

Vaikka hän arvostaa isänsä töitä, teininä oli vaikea suhtautua tämän taitelijapersoonaan. – Isä oli niin huomionhakuinen. Mä olin 8-vuotias, kun se raahasi mut johonkin tv-ohjelmaan, jonne se halusi maalata kasvonsa. Mä kilahdin sille ja sanoin, että onko pakko olla aina noin outo? Toisaalta hän oppi isältään luovaa hulluutta. Se on auttanut uskomaan itseensä politiikassa, vaikka kaikki eivät olisi asioista samaa mieltä.

Ongelmia Venäjällä

Li Andersson opiskelee Åbo Akademissa kansainvälistä oikeutta, Venäjän kieltä ja kulttuuria. Hän on perehtynyt ihmisoikeuslainsäädäntöön ja pakolaisoikeuteen. Opinnot ovat gradua vaille valmiit. Ne pitäisi saattaa vuoden sisällä loppuun, jotta hänen opinto-oikeuttaan ei lakkautettaisi.

Venäjän eri kolkat ovat tulleet Lille tutuiksi lukuisilla maahan tehdyillä opiskelijareissuilla. – Nyt Venäjän poliittinen tilanne on ongelmallinen. Venäjä eristäytyy Euroopasta. Homopropagandalait ja Krim ovat siitä esimerkkejä. Hän pitää tärkeänä, että Suomi tukee tavallisten venäläisten kanssakäymistä lännen kanssa. – Heidän pitää päästä näkemään miten toimii järjestelmä maassa, jossa on aidosti sanan- ja mielipiteen vapaus eikä korruptiota.

Tähtirooli Muumipeikossa

Kesäpäivä vaihtuu koleasta siedettävään. Tulemme Ursininkadulle, vanhan puutalon luo, jossa toimii Turun Nuori Teatteri. Siellä Li esitti yläaste- ja lukioikäisenä lastenteatteria. – Se oli hirveän hauskaa. Teimme kaiken itse siivoamisesta lähtien. Viimeinen roolini oli tähtiroolini. Esitin Muumipeikko ja pyrstötähti -näytelmässä hahmoa, joka asuu kahvipurkissa ja kerää nappeja. Hahmo kävi läpi muodonmuutoksen, ja siinä sai tehdä hyvin fyysistä teatteria.

Hän myöntää haaveilleensa näyttelijän työstä mutta ei kuitenkaan pyrkinyt Teatterikouluun. – Muut asiat kiinnostivat lopulta enemmän.

Kun väitän, että Li Andersson ei ole ehtinyt politikoinniltaan tehdä oikeita töitä, ääni kohoaa. – Olen työskennellyt hotellin vastaanotossa, tarjoilijana, Greenpeacen feissarina, toimistotöissä, vasemmistonuorten piirisihteerinä, Muumimaailman kassalla sekä lajitellut hedelmiä Ranskassa. Ne ovat kylläkin olleet kesätöitä, työharjoitteluja ja määräaikaisia töitä.

Meille tulee nälkä ja lähdemme etsimään lounaspaikkaa. Li kertoo olevansa kasvissyöjä. Eerikinkadulla poikkeamme kauppahallissa. Siellä Li käy joskus kahvittelemassa Sinisen junan kahviossa. Pikkutyttönä hän kävi hallissa mummonsa kanssa. Koska Li ei ole varsinaisesti ruoanlaittaja, halli ei ole hänen ostospaikkansa. – On vain kolme eri ruokaa, joita mä laitan.

Räväkkä haluaa perheen

Suosittu ravintola Blanko Aurakadulla on lounastajia täynnä. Li vilkaisee puhelimestaan nopeasti uutiset, kuten Stubbin hallituksen uudet ministerit, ja ihmettelee niitä hetken.

Lähipöydissä puhutaan vahvaa Turun murretta. Lin puheessa se ei kuulu. Sujuvan suomen alta pilkottaa hetkittäin hänen äidinkielensä, ruotsi.

Li Anderssonilla on räväkän poliitikon imago. – Minut tunnetaan tiukan linjan vassarina. En kannattanut vasemmistoliiton hallitukseen menoa.

Mutta ei hän pelkää myöskään jäävänsä räväkän rooliin kiinni. – Roolithan muuttuvat iän myötä. Perspektiivi asioihin muuttuu usein myös perheen myötä, ja kyllä minäkin sellaisen joskus haluan.

Kuinka paljon nuori nainen on valmis panemaan likoon aatteidensa vuoksi? Olihan hänen henkensä uhattuna Jyväskylän kirjastossa reilu vuosi sitten tapahtuneessa puukotusvälikohtauksessa. Li oli paikalla puhumassa kirjastaan Äärioikeisto Suomessa. – On päiviä, jolloin väsyttää ja ottaa päähän, mutta ihmisiltä saamani hyvä palaute suoruudestani antaa taistelutahtoa. Se surettaa, että keskusteluilmapiiri on mennyt Suomessa paikoitellen hyvin asiattomaksi ja henkilöön käyväksi. Mutta en mä pelkää.

Tällä hetkellä politiikan teko on ”melkein sata prosenttia” hänen elämästään. – Jos en tee politiikkaa, nukun. Tietysti mä hengailen myös ystävien kanssa, mutta silloinkin puhutaan vähän politiikkaa. Myös poikaystävä on arvoiltaan vasemmistolainen.

Li sanoo elävänsä erittäin kiinnostavia aikoja. Vasemmistonuorten puheenjohtajuutta on vuosi jäljellä. Ensi keväänä on eduskuntavaalit, joissa hän toivoo pääsevänsä vihdoin läpi.

Viime kerralla hänen saamansa äänet riittivät varasijaan. Paavo Arhinmäen haastamiseen vasemmistoliiton puheenjohtajana hän ei välitä ottaa kantaa. – Mutta kyllä tässä jonkinlainen taitekohta elämässä on edessä. – Olen usein sanonut, että tulevaisuuden unelmani on tulla onnelliseksi. Ja tietysti se, että voisi jättää maailman jälkeensä vähän parempana paikkana kuin mihin tuli.

Turkuko romanttinen?

Aurinko jo pilkottaa, kun lähdemme nousemaan Taidemuseon mäelle. – Nyt me olemme täällä Ilkka Kanervan kotikulmilla, Li sanoo.

Hän vakuuttaa tulevansa tämänkin kokoomuspoliitikon kanssa hyvin juttuun. Kerran he kävelivät samaa matkaa torille, mutta yhdessä ei kuitenkaan kahviteltu. – Politiikassa asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ilkkahan on sellainen kansanmies, joka morottaa kaikkia.

Aurakadun ja Tornikadun kulmassa seisovan Leninin patsaan viereen Li ei suostu kuvattavaksi. – Sitä en oikein jaksa, kun multa usein tivataan suhdettani 1970-luvun taistolaisuuteen. Mutta mähän tulin mukaan puoluepolitiikkaan vasta vuonna 2008.

Viereinen Puolalan puisto on paikka, jossa Li on istuskellut nuorempana useinkin kesäiltaisin. Ai, että onko Turku romanttinen kaupunki? – Monet helsinkiläiset tuntuvat tykkäävän niin. Kyllä mäkin sen allekirjoitan vaikkei se ole ensimmäinen asia, joka mulle tulee kaupungista mieleen.

Kun otamme kuvia Turun taidemuseon edessä, Li alkaa haaveilla kesälomamatkastaan, joka on huoleton reppureissu Makedonian kautta Belgradiin.

Sitten Li puristaa lujasti kättä ja kiiruhtaa istuntoon kaupungintalolle.

Kuvat Ari Heinonen

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 15/2014.