Parisuhde: "Meillä on vain tämä hetki"

Anumari Väistö rakastui kuolemansairaaseen mieheen. Jani Karlsson sai Anumarista itselleen rohkean ja lämpimän puolison, joka osaa elää hetkessä.

Anumari Väistö, 43, ei vielä joku vuosi sitten osannut kuvitella, miltä tuntuu olla hyvin rakastettu ja rakastunut nainen. Anumarin liitto alkoholistimiehen kanssa oli ollut pitkään karilla ja se päättyi lopullisesti eroon vuonna 2009. Anumari ajatteli, ettei miehiin ole syytä luottaa.

Mutta kun hän syyskuisena päivänä vuonna 2012 istui Hämeenlinnan rautatieaseman kahvilassa vastapäätä Jani Karlssonia, 48, hän tiesi tavanneensa elämänsä miehen. He joivat kahvia ja juttelivat. Kaikki tuntui hyvältä. Anumari antoi muutaman junan mennä välistä ennen kuin hyppäsi kyytiin ja meni lupaamalleen keikalle Pro-tukipisteeseen Tampereelle. Hän asui tuolloin Helsingissä ja työskenteli työterveyslääkärinä.

Jani Karlssonin poskille nousee hymy, kun hän muistelee ensi kohtaamista. – Näin asemalaiturilla hyppivän ja käsiään heiluttavan naisen, joka juoksi halaamaan minua.

Anumari Väistö ja Jani Karlsson olivat tutustuneet netin treffipalstalla. He etsivät sieltä elämänkumppania erojensa jälkeen. Anumari muistaa, kuinka hänen äitinsä oli vihjannut, että ”voisithan sinä sieltä netistä muutakin etsiä kuin asuntoja”. – Ja kyllähän minä miestä elämääni hain. En ole yksineläjä.

Anumari viehättyi Janin rohkeasta tavasta, jolla tämä kertoi itsestään treffi-ilmoituksessa. Ja häntä hieman huvitti se, että Jani lupasi kohdella sydämensä valloittajaa kuin kuningatarta. – Ajattelin, että just joo. Minua ei ollut kukaan kuningattarena pitänyt.

Kirjoituksessaan Jani paljasti nauttivansa kovasti niin ruoasta kuin seksistäkin. – Tekstiä lukiessani ajattelin, että toi on just mun mies tai sitten se on ihan hullu.

Jani kertoi ilmoituksessaan senkin, että hän on vakavasti sairas. Lääkärinä Anumari otti selvää, mikä on neuroleptospriroosi ja ymmärsi pian, miten vakavasta sairaudesta on kyse. – Otin paljon sairaamman miehen kuin mikä minulla nyt on, Anumari Väistö sanoo.

Kun sydän pysähtyy

Pariskunta nauttii aamupäiväkahveja omakotitalossaan Janakkalan Turengissa. Rinteessä seisovan talon suurista ikkunoista näkee kauas. Kevät tekee tuloaan ja he pitelevät toisiaan kädestä. Sisällä Jani pystyy kulkemaan jo ilman keppiä. Vielä jokin aika sitten mies istui pyörätuolissa.

Vuosi 2009 ja työmatka Souliin Etelä-Koreaan muutti Janin elämän suunnan. Ura digitalouden johtotehtävissä muun muassa Nokialla, AMP:llä ja Qualcommilla oli lennättänyt miestä ympäri maailmaa jo 15 vuotta. Soulista Jani sai ilmeisesti jyrsijöiden likaamasta ruoasta leptospira-bakteerin. Jo ateriaa seuraavana päivänä hän sairastui erittäin kovaan kuumetautiin, mutta ei aavistanut, miten kohtalokkain seurauksin. – Traagisinta on, että tauti olisi voitu hoitaa alkuvaiheessa doksisykliinillä, Anumari sanoo. – Neuroleptospiroosi on vähän kuin borrelioosi. Jos tauti on päässyt etenemään, lääkkeet eivät tehoa. Bakteeri tuhoaa ihmisen sydäntä, kudoksia, niveliä ja keskushermostoa.

Janin terveys romahti Soulin-matkan jälkeen tehdyn selkäleikkauksen yhteydessä. Bakteeri alkoi vallata hänen elimistöään. Kehon oikeasta puolesta katosi tunto, hän alkoi menettää näkökykyään ja kärsiä sietämättömän kovista kivuista.

Sen jälkeen hänen sydämensä on pysähtynyt viidesti. Kun noin kolme vuotta sitten sydän viimeksi pysähtyi, lääkärit eivät antaneet enää toivoa. Mies määriteltiin terminaalipotilaaksi ja elinaikaa arvioitiin olevan korkeintaan kaksi kuukautta. – Olen kokenut kuoleman, kuullut, kuinka lääkärit puhuvat ympärilläni, ettei minua voi enää auttaa. Se oli minulle herättävä kokemus. Päätin ryhtyä taistelemaan elämän puolesta enkä kuolemaa vastaan. Päätin vaeltaa kivun läpi.

Hetki kerrallaan

Jani jäi sairauseläkkeelle ja muutti pikkutaajaman rauhaan. Anumari tuli Turenkiin Janin perässä ja työskentelee nyt sekä työterveyslääkärinä että kuntoutuslääkärinä. Jani jatkaa vointinsa mukaan vanhaa harrastustaan veitsien ja miekkojen parissa. Ihmiset tuovat niitä hänelle teroitettavaksi.

He pyörittävät Anumarin kanssa myös kustantamoaan, Kanttarelli Publishingia Jani Karlsson on kirjoittanut sairauskertomuksestaan kirjan Muutostiloja, matka läpi helvetin.

Joka päivä Jani syö 36 erilaista pilleriä pärjätäkseen kovien kipujen ja muiden oireiden kanssa. Hänen näkönsä ja muistinsa eivät toimi normaalisti.

Hellan nappulat unohtuvat päälle, eikä avovaimon kasvojakaan näe aivan tarkasti. Vuosilukuja on aivan mahdoton muistaa.

Kuinka Anumari uskalsi ottaa itselleen kuolemansairaan miehen? – Näen lääkärin työssäni sen, kuinka elämä voi katketa milloin vain. Olen oppinut, että meillä on vain tämä hetki. – Olen nähnyt myös fyysisesti terveitä ihmisiä, jotka ovat henkisesti hyvin sairaita. Sitten näen Janin kaltaisia fyysisesti hyvin sairaita, jotka ovat henkisesti hyvin vahvoja.

– En ole rakastanut koskaan ketään niin kuin Jania. Tietysti olen samalla altistunut menettämisen pelolle. Hän sanoo olevansa hyvin tunneherkkä ihminen ja itkeneensä paljon. Onneksi Jani on erilainen mies kuin Anumarin aiemmin kohtaamat. – Jani kestää itkuni.

Seksi on tapa nauttia

Anumari sanoo, ettei hän missään nimessä ole Janille lääkäri. Eikä myöskään omaishoitaja. Hän on puoliso. Kunnan vammaispalvelun kautta heillä käy arkipäivisin avustaja Jania auttamassa. – Mutta olen minä joskus Janin verenpainetta mitannut. Ja jos tarve vaatisi, niin tietysti elvyttäisin.

Jani sanoo, että toki Anumarin ammatista on ollut hänelle apua. – Ansku tietää, miten toimitaan Kelan, terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen kanssa.

Anumari sanoo, että häntä kiinnostaa kovasti se, miten kukin meistä kantaa oman kipunsa ja sairautensa. – Kipu on hyvin psykofyysinen juttu. Mielenkiintoinen ja mieluisa tekeminen helpottaa usein ihmisen kokemaa kipua.

Pari on kokeillut lyhyen yhdessäolonsa aikana monia uusia asioita. He ovat osallistuneet koruntekokurssille, opiskelleet esseen kirjoittamista ja koonneet runokirjan. Ovatpa he lähteneet yhdessä tantrajoogakurssillekin. – Siellä pääsimme pois orgasmikeskeisyydestä. Seksihän on kaikkinensa tapa nauttia itsestä ja toisesta.

Anumari opiskelee seksuaalineuvojaksi ja he kirjoittavat yhdessä kirjaa kivusta ja seksuaalisuudesta. Janin kroonisten kipujen vuoksi he ovat joutuneet miettimään seksiä suhteessaan uudella tapaa. – On hyvin tärkeää, että Anumari ei pelkää tuottavansa minulle kipua, Jani sanoo. – Kivuista huolimatta seksi on ollut meille alusta lähtien luonnollista. Jani lupasi minulle heti, että hän kyllä kertoo, mikä häneen sattuu. Minulla on tapana myös hieroa Jania paljon.

Haluan Janin nimen

Pariskunnasta välittyy hämmentävä elämänilo, nautiskelu ja tekemisen meininki. – Anskulla ja minulla päätökset syntyvät hyvin nopeasti. Luotamme toisiimme syvästi, Jani sanoo ja imaisee sähkötupakkaa.

Piipunpoltto on saanut jäädä, mutta muistona siitä tupakkahuoneessa komeilevat lukuisat vanhat piiput. – Kyllä me osataan ihan vain ollakin. Istutaan sohvalla vierekkäin kuin vanha pariskunta. Tai sitten meditoimme. Se antaa minulle lomaa kivusta.

Jani sanoo, että heillä on paljon aikaa toinen toisilleen, koska lapsista vain nuorin asuu enää kotona ja hänkin vain viikonloppuisin. Pihalla on palju, jossa Anumari ja Jani käyvät rentoutumassa. Eikä Jani voi sinne yksin mennäkään. Kerran hän pyörtyi lämpimässä vedessä Anumarin syliin.

Naimisiin pariskunta ei ole välittänyt mennä. He kertovat olevansa hengellisiä ihmisiä, mutta kirkkoon he eivät kuulu. – Avioliitto on minusta pitkälti taloudellinen sopimus. Koen, että rakkautemme on sen yli menevää. Eikä meillä ole mitään tarvetta näyttää ulospäin kellekään mitään, Jani kertoo. Heille riittää, että he saavat elää yhdessä ja että he ovat terveyskeskuspapereissa toistensa lähimmät omaiset.

Mutta yhtä asiaa Anumari toivoisi. Hänelle olisi tärkeää kantaa Janin sukunimeä. – Olemme hakeneet sille maistraatista lupaa mutta sitä ei ole tullut. Lapsettomalle avoparille se kun ei ole mahdollista.

Meillä on haaveita

Edellisistä, pitkistä liitoistaan Janilla ja Anumarilla on yhteensä kuusi lasta. Jani sanoo, että vasta sairastumisen myötä hän tutustui omiin lapsiinsa. Uraa tehdessään hän käytännössä asui lentokentillä ja -koneissa. Ei siinä ehtinyt lasten syntymäpäiville eikä koulun päättäjäisiin. – Nyt olemme lasten kanssa hyvin läheisiä. He käyvät luonamme usein viikonloppuisin.

Työtään digitaalitalouden globaaleissa yrityksissä Jani ei kaipaa. Mutta hyviä ystäviä ja kollegoita ympäri maailmaa hänellä on ikävä.

Yhteisiä haaveita Anumarilla ja Janilla riittää. Parhaillaan pari kartuttaa matkakassaa. Tarkoituksena on lähteä ensi syksynä vaeltamaan Espanjaan, Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille. He suunnittelevat kävelevänsä noin 700 kilometrin matkasta noin sata kilometriä. Se tuntuu aika hurjalta, koska tällä hetkellä Jani on pisimmillään jaksanut kävellä kuusi kilometriä, kävelykeppiin tukien. – Kyllä me mietimme kovasti tulevaisuutta, vaikka ei tietysti voida olla varmoja, tuleeko tuota reissua.

Kuvat: Tommi Tuomi

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 6/2014.