Haastattelua edeltävänä päivänä on juhlittu Maija Anttilan nelikymppisiä, ja heinäkuussa on puolestaan Jyrkin viisikymppisten aika. Kesällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta parin häistä. Häiden jälkeen Jyrki ja Maija Anttilalle on syntynyt kolme lasta: Ella, 10, Oskar,7 sekä Erno,5. Jyrki Anttila kertoo, että olisi syntynyt enemmänkin, jos he olisivat menneet Maijan kanssa aikaisemmin yhteen.

Pari tapasi aikoinaan Tampereen Tuomiokirkossa, jossa Jyrkillä oli konsertti. Maija oli kirkossa kanttoriharjoittelijana. Jyrki oli menossa  vaihtamaan esiintymisasua ylleen, kun hän näki Maijan nukkumassa kirkon penkillä. Kun heidät oli esitelty toisilleen, Jyrki sanoi Maijalle, että tämän silmät ovat sielukkaat. Maija ajatteli, että jos joku mies maailmassa on häntä varten, se on Jyrki.

Pari kertoo, että heitä yhdistää heidän vahvat temperamenttinsa ja rakkaus musiikkiin. Luonteiltaan he ovat kuitenkin erilaiset. Jyrki on  kärsimätön ja Maija harkitseva.

”Me molemmat ajattelemme naisen ja miehen rooleista hyvin perinteisesti. Emme ole joutuneet neuvottelemaan, kumpi tekee mitäkin. Naisen ylpeyteni nousee siitä, että hoidan kodin ja lapset. Jos tarvitsee, valvon lasten kanssa yöllä, jotta Jyrki jaksaa laulaa. Jyrki tekee hirveästi töitä ja tuo perheelle elannon, mitä arvostan”, Maija Anttila kertoo.

Lue lisää Anttiloiden pariskunnasta  Kotiliedestä 11/2016.

Katso myös jutut:

Katso video – mitä löytyy Kaisa Liskin jääkaapista

Video: Huippusopraano Karita Mattila kertoo työstään

Kokit Kira Weckman ja Michel Garzon salamarakastuivat

40 vuotta yhdessä – seksi on koko ajan vain parantunut 

Seksi kosketa minua hellästi