Aina aika ajoin Suomen julkiseen elämään ilmaantuu avoimesti oman kotiseutunsa murteella esiintyvä poliitikko. Kun poliitikko ei ole valmis luopumaan murteestaan, vaaditaan häneltä aivan erityistä itsetuntoa – murre kun yleensä herättää joko huvitusta tai ärsytystä. Jonkinlainen tunnereaktio kuulijassa herää takuuvarmasti. Toisinaan siitä on puhujalle hyötyä, toisinaan seurauksena on ei-toivottu painolasti, joka peittää alleen puhujan varsinaisen sanoman. Naureskelun tai ärtymyksen kohteena olo voi pitemmän päälle käydä raskaaksi.

Pääsääntöisesti murrepuheenpartta kuulee julkisissa ammateissa toimivilta vain harvoin. Asiantuntijat kertovat, että murretta yleisestikin ottaen puhutaan nykyään entistä harkitummin. Erityisesti nuoret peittelevät murrettaan, koska eivät halua ”vaikuttaa maalaiselta tai tyhmältä”.  Näin on siis havainnut eräs kielen ilmiöitä tutkiva professori. Murteesta yritetään aktiivisesti päästä eroon – suomeksi sanoen: koska sitä hävetään.

Oma murreäidinkieleni on pori. Silti opettelin yleiskielen jo nuoruudessani – en kuitenkaan, koska olisin hävennyt murrettani, vaan koska halusin tulla ymmärretyksi. Meillä Lounais-Suomessa kun on tapana lyhennellä sanoja niin reippaanlaisesti, että muualta tulevat eivät aina jäsennä sanomisiamme oikein.  Kun esiintyy yleisötilaisuuksissa tai puhuu ryhmille, on yleiskielen käyttäminen kuulijoiden huomioonottamista. Silloin kaikki ovat ”samalla viivalla” eikä kenenkään tarvitse jäädä vatvomaan sanojen tai sanontojen merkityksiä saati kysellä jatkuvasti, anteeksi mitä?

Kokonaan toinen asia on tietenkin, jos nimenomaisesti valitsee murteen esiintymisensä teho- tai tyylikeinoksi – murteista irtoaa helposti niin draamaa kuin komediaa. Tai jos ei vain satu olemaan sellaisessa ammatissa tai muussa roolissa, jossa pitää puhua suuremmille joukoille. Silloin ei pitäisi olla mitään syytä pyristellä irti murteestaan vaan päinvastoin, voi rennosti haastella kuten on jo äidinmaidossa oppinut. Ennen kaikkea: olla oma itsensä.

Ihmisillä on myötäsyntyinen tarve muuttaa puhetyyliään samankaltaiseksi kulloisenkin juttukaverinsa kanssa. Murteet myös tarttuvat, erityisesti lapsiin ja nuoriin. Tosin moni aikuinenkin kertoo, ettei heidän kauaa tarvitse viettää aikaa kotiseudulla, kun jo väännetään samaa murretta. Kotiin palattua efekti haihtuu ja palaudutaan taas sen kieliseksi, millä paikkakunnalla satutaan asumaan. Hauskaa, arkea elävöittävä murreaaltoilua.

Murteet ovat Suomen kielen monimuotoisuutta, särmikkyyttä ja rikkautta parhaimmillaan. Niiden polttoaineena liekehtii voima nimeltä kotiseuturakkaus. Se herää ihmisessä yleensä vasta kypsemmällä iällä, mutta lähes kaikkiin se joka tapauksessa syttyy jossain vaiheessa elämää. Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä kirkkaammin muistamme kaiken hyvän ja kauniin.  Muistot kiinnittyvät konkreettisiin tiloihin ja paikkoihin. Kotiseudulle. Sinne, jossa yhä edelleen puhutaan juuri sitä kieltä, jota puhuivat myös ne itselle kaikkein rakkaimmat ihmiset.