logo:Kotiliesi, Naisia työssä!Kotiliesi täyttää syksyllä 90 vuotta ja kerää sen kunniaksi tarinoita naisten työpäivistä yhdeksältä eri vuosikymmeneltä. Aloitimme naisten työpäivien tarinoiden keruun 1920- ja 1930-luvuilta, nyt siirrymme 1940-luvulle.

Sota vei miehet rintamalle ja naisten tekemä kodin ulkopuolinen työ oli välttämättömyys maan perustoiminnoille. Sodan päätyttyä naisten työtä tarvittiin jälleenrakennuksessa ja sotakorvausten maksussa. Itselleni kiinnostavaa tieto oli tämä: Valtioneuvosto antoi vuonna 1945 ohjepalkat, joiden perusteella naisille tuli maksaa vähemmän kuin miehille.

Mummoni Astrid Toivonen oli minulle yksi elämäni läheisimmistä ihmisistä. Juttelimme ties mistä, mutta ihmeellisesti mummon nuoruuden työvuodet 1940-luvulla karjakkona jäivät vähemmälle puhumiselle.
Tiedän, että Astrid Leponen syntyi Munapirtin saaressa, Pyhtään kunnassa köyhien vanhempien toiseksi lapseksi. Ensimmäinen lapsi oli hukkunut kaksivuotiaana. Isä oli sekatyömies ja äiti maalaamattoman, yksihuoneisen mökin emäntä.

Astrid päätti jo nuorena, että hän ei saareen jää. Hän lähti 19-vuotiaana opiskelemaan karjakoksi Eriskgårdin kartanoon kouluun nimeltä Svenska Teoretiska kreatursskötareskolan. Koulu kesti puolitoista vuotta. Sitten Astrid meni töihin.

Selasin äitini luona valokuvakansioita ja koetin löytää lisää johtolankoja. Yhdessä kesäisessä kuvassa parikymmentä nuorta naista hymyilee kameralle, kaikilla on essut päällä. Olisiko se oppilaitoksen luokkakuva? Talvisessa kuvassa kolme iloista nuorta naista on kuvattu ison kelkan päällä navetalta näyttävän rakennuksen edustalla. Ehkä se oli mummon ensimmäinen karjakkopaikka?

Ensimmäinen työpaikka oli Friggarby Gårdin tila Kirkkonummella toukokuusta 1941 seuraavan vuoden toukokuuhun. Käsinkirjoitettu työtodistus kertoo, että karjakko Leponen on paitsi tehnyt työt hyvin myös käyttäytynyt siivosti. Joku Astridia veti kotikonnuille, sillä hän aloitti jo kuukauden kuluttua karjakon työt Pyhtäällä Hinkabölen talossa. Siellä hän oli töissä syyskuuhun 1943.

Suomi soti. Astrid liittyi Lotta-järjestöön siskonsa kanssa. Astrid ei kuitenkaan päässyt Lotan hommiin, sillä karjakon työ oli sodankin aikaan arvokasta ja siksi karjakkojen piti pysyä hoitamassa eläimiä.

Astrid päätti kouluttautua tarkastuskarjakoksi. Hän palasi vanhaan oppilaitokseensa kuukauden pituiselle kurssille ja valmistui. Meijerit palkkasivat tarkastuskarjakoita käymään tiloilla, joista ne ostivat maitoa.

Syyskuussa 1945 Astrid meni naimisiin ja käsittääksemme karjakon työt loppuivat siihen. Ensimmäinen lapsi syntyi seuraavana vuonna. Astrid palasi työelämään myöhemmin uuteen ammattiin.

Me lapsenlapset ja lapset emme kamalasti tiedä mummon karjakkovuosista. Minä muistan mummon jutun lehmien hoidosta: lehmää piti taputtaa ronskisti. Silloin lehmä jäi miettimään, että tuollaisen karjakon kanssa ei pidä ryttyillä. Jos jo taputus tuntuu tältä, miltä sitten kun se suuttuu ja lyö. Neuvo tuli minulle mieleen hoitaessani hevosia. Isojen elukoiden kanssa pitää olla jämpti. (Kissani saivat sitten pomppia niin omilla kuin isovanhempienikin pöydillä.)

Äitini muistaa mustan naisten polkupyörän, jolla Astrid oli kertonut tarkastuskarjakkona liikkuneensa talosta taloon.
Karjakon työ oli fyysisesti raskasta. Paljon kantamista: vettä, ruokaa, maitoa, kuivikkeita. Piti herätä aikaisin. Vapaata oli harvoin. Astrid toivoi, ettei kukaan hänen kolmesta tyttärestään joutuisi tekemään yhtä raskasta työtä. Yhdestä tyttärestä tuli silti eläintenhoitaja.

Kerro sinä minua paremmin yksi naisen työpäivä 1940-luvulta!

Susanna Niinivaara

P.s. Kerro meille omasi tai läheisesi tarina täällä, Facebookissa tai sähköpostitse osoitteessa kotiliesi@otavamedia.fi.

Kaikki tarinat julkaistaan täällä Kotilieden saitilla ja niistä tehdään juttu 2.10. ilmestyvään juhlanumeroon. Etenemme kesän aikana vuosikymmen kerrallaan.

Muista laittaa kirjoittamaasi tarinaan seuraavat tiedot: Oma nimesi (halutessasi lisäksi nimimerkki), päähenkilön nimi (tarvittaessa etunimi riittää), asuinpaikka ja arvio tapahtumavuodesta.

Juttu tuotetaan yhteistyössä Huuhkajan kanssa.