Ihmiset

Naisia työssä: 2000-luvun kirjanpitäjä ei ajattele eläkkeelle lähtöä

Kotilieden juhlavuoden kunniaksi olemme kesän ajan keränneet tarinoita naisen työstä aina 1920-luvulta saakka. Nyt on vuorossa parhaillaan kuluva vuosikymmen.

”Työurat on saatava pidemmiksi!” kaikuu tämän hetken päättäjien hokema työelämästä. Yhtäältä on haluttu nuoriso entistä varhemmin töihin (ja nuoret kertovat toistuvasti työpaikan löytämisen vaikeudesta) ja toisaalta on väitelty eläkeiän nostamisesta (ja samaan aikaan yritykset tarjoavat lähtöpaketteja jo viisikymppisille).

Päättäjät ovat myös patistaneet suomalaisia yrittäjiksi. Lehdissä on tihenevään tahtiin juttuja nuorista, jotka ovat valinneet yrittäjyyden palkkatyön sijaan. Mutta sopii yrittäminen reilusti vanhemmillekin.

Helsinkiläinen Ulla Immonen, 63, aloitti oman kirjanpitopalveluita tarjoavan yrityksensä, Accumin, seitsemän vuotta sitten. Ulla oli ollut pitkään töissä isoissakin yrityksissä, mutta halusi lopulta olla itse oma esimiehensä. Ulla kävi yrittäjäkurssin, otti pienen pankkilainan tietokoneisiin ja aloitti yrittäjänä.

Ja hyvin on sujunut. Asiakkaita Ullalla on useilta aloilta: tuontifirmoja, rakennusyrityksiä, kampaajia, graafikoita, kotipalveluyrittäjiä, media-alan yrityksiä, konsultteja. Välillä töitä riittää kahdelle, ja Ulla onkin löytänyt luotettavan partnerin yritykseensä.

Työssä parasta ovat asiakkaat. Ullasta on hauskaa, että asiakkaiden toimialat ovat niin erilaisia. Näin hän kirjanpitäjänä tutustuu erilaisiin töihin ja ihmisiin. Asiakkaat ovat helsinkiläisiä pieniä yrityksiä, joiden luokse asiakaskäynneille Ulla kulkee polkupyörällä.

Ja myös pahinta työssä ovat asiakkaat. Jotkut tinkivät kovasti Accumin hyvin kohtuullisista hinnoista jo heti asiakassuhteen alussa ja olettavat kirjanpitäjän tekevän osan töistä ilmaiseksi.

Kun talous yskii, työttömyys tai työttömyyden uhka ajaa ihmisiä yrittäjiksi. Jotkut löytävät omasta yrityksestä itselleen entistä paremman työn. Mutta eivät kaikki. Ullan asiakkaiksi on tullut myös yrityksen vastentahtoisesti perustaneita.

Yrittäjän ura sopii Ullasta ihmisille, joilla on hyvä itsekuri. Työajoista voi päättää itse, mutta työt tehtävä asiakkaan kanssa sovitussa ajassa. Yrittäjä saa palkankorotuksen neuvottelemalla itsensä kanssa – mutta se tarkoittaa omien työtuntien lisäämistä.

Työtunteja Ullalle kertyy yrittäjänä enemmän kuin palkkatyössä. Ullan tavanomainen työpäivä kestää kymmenen tuntia. Ja sujuu näin:

Kello 7.00 Ulla saapuu toimistolleen. Katselee aamutelkkaria ja tekee samalla sellaisia rutiinitöitä, jotka sujuvat televisiouutisten lomassa. Kello 9.00 alkaa keskittymistä vaativa työ. Asiakkaiden lähettämien kuittien ja muiden tositteiden järjestely, tietojen kirjaaminen, raportointi, tarvittavien ilmoitusten tekeminen. Asiakkaiden sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen. Ja tietysti oman yritysten laskujen maksaminen. Kello 12 Ulla piipahtaa kotona syömässä lounaan. Viimeistään kello 13 työpäivä jatkuu. Iltapäivä on hyvää aikaa myös mahdollisille asiakaskäynneille. Kello 18 Ulla lähtee kotiin, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä toimistolta. Tarpeen vaatiessa Ulla on toimistolla pidempään.

Kotitöistä yksinasuva Ulla selviytyy sukkelaan; huoneiston imurointi riittää joka toinen viikko. Ulkoilusta Ulla ei tingi ei kiireisinäkään aikoina, vaan ulkoilee tunnin päivässä. Vapaina viikonloppuina on nautinto lähteä aamulenkille jo ennen aamiaista. Ulla käy mielellään konserteissa ja vierailee mahdollisuuksien mukaan ulkomailla asuvien lastensa luona.

”En ajattele eläkkeelle lähtöä”, Ulla sanoo. Hänestä töiden tekeminen on mukavaa. ”En oikein tiedä mitä tekisin, jos ei olisi töitä. ”

Kerro meille oma kokemuksesi naisen työpäivästä tältä vuosikymmeneltä. Miten se on muuttunut vuosien saatossa? Voit myös kommentoida Ullan tapaa tehdä töitä. Miltä kuulostaa kymmenen tunnin työpäivä? Voit kirjoittaa sen kommenttina tämän jutun perään tai lähettää sähköpostitse kotiliesi(at)otavamedia.fi. Tarinoita julkaistaan täällä Kotilieden saitilla ja niistä tehdään juttu 2.10. ilmestyvään juhlanumeroon.

Lue myös Naisia työssä! -sarjan muut osat.

– Susanna Niinivaara

ps. Juttu tuotetaan yhdessä Huuhkajan kanssa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Naisia työssä: 2000-luvun kirjanpitäjä ei ajattele eläkkeelle lähtöä

Metsämökin Marjatta

Nuorena kaupunkilaistyttönä valitsin maatalon emännän ammatin 80-luvun alussa. Innokkaasti opin ammatin käytännön kautta ja alan kurssia käyden.Sain lapsia kolme. Ehkä lapset jäivät toiselle sijalle uutta ammattia opetellessa. Hoidin alusta lähtien tilan rahaliikenteen diplomaattisesti, josta sain kiitosta pankilta. Käytännön töitä riitti, muistan kun polvillani kitkin pitkiä rikkaruohoja isosta perunapellosta paljain käsin. Levitin talikolla tuorerehua aumassa, välillä kävin tekemässä ruokaa pikaisesti ja taas töihin. En syönyt mahaani täyteen että jaksoin ryhtyä yöihin heti syötyä.Puhumattakaan aamuin illoin tapahtuvasta lypsytyöstä. Erään joulun alun valmistelut veivät voimani, odotin nuorimmaistani. Olin leiponut koko päivän, iltalypsyllä istuin jakkaralla sen aikaa kun kone lypsi lehmän, vaivalloisesti siirsin lypsimen toiselle lehmälle. Töiden jälkeen rojahdin sänkyyn. Olin mukana myös kylämme marttayhdistyksessä, sihteerinäkin, sekä kuntamme mtk:n alaosaston johtokunnssa. Anoppi opetti tekemään karjalanpiirakoita ja hapanruisleipää.Pakasteesa oli aina oman tilan lihaa.Minulla oli vastuu kuin missä tahansa yritystoiminnassa. Kaikki alkoi loppuajalla tuntumaan kivireen vetämiseltä. Nyt poika jatkaa maatilan pitoa isommassa mittakaavassa. Silti se oli kokemisen arvoinen elämäni aika.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.