Ihmiset

Näyttelijä Terhi Panula: ”Ensi-illan lähestyessä muut vaviskoot”

Näyttelijä Terhi Panulalle koti on rauhan tyyssija ja latautumispaikka. Hän ottaa tiskaamisen meditaationa ja herää uuteen aamuun aina hyvillä mielin.

Kotiin tullessa huokaisen helpotuksesta. Joudun työssä jakamaan itsestäni niin paljon muille, että kaipaan välillä yksinäisyyttä. Kotona voin olla oma itseni. Koti on minulle rauhan tyyssija ja latautumispaikka.

Aamuisin olen yleensä hyvällä päällä, rauhallinen ja positiivinen. En kuulu niihin, jotka heräävät kiukkuisina. Minusta on hienoa herätä uuteen aamuun. Näen paljon unia ja kokoan aamulla itseäni, että missä päivässä eletään. Otan aikaa heräämiseen.

Huokaan syvään aina, jos maailma ahdistaa. Yleensä jätän kesällä sanomalehden tilaamatta. Kuulen huonot uutiset joka tapauksessa ja olen hollilla maailmasta. Koska työ on niin hektistä, kesä on minulle itsensäkokoamisvaihe.

Keittiössä valmistuu pääasiassa kasvisruokaa. Nuorena en kerinnyt enkä saanut kokata, kun äiti oli niin paljon parempi. Hän sanoi aina, että anna kun teen sen. Nyt luotan, että keksin ja osaan improvisoida niistä aineksista, joita kaapissa on. Teen myös reseptien mukaan. Nautin kokkaamisesta, siinä kerkiää ajattelemaan ja filosofoimaan.

Syömisen suhteen en ole enää puritaani. Kun kuuluin Elonkorjaajat-taideryhmään, meillä oli makrobioottinen vaihe. Sitten tuli kasvisruoka. Teatterikoulussa siitä ei tiedetty mitään ja jouduin vähän tinkimään kasvissyönnistä. Ruokavalio on laajentunut, kun maalla ollessa tulee kalastettua, mutta lihaa syön harvoin. Elävä ravinto on mun lemppari, siitä saan eniten potkua. Maitoa join viimeksi viisitoistavuotiaana.

Ensi-illan lähestyessä muut vaviskoot. Käyn aika kovilla kierroksilla. Silloin tapahtuvat parhaat asiat, löytyy uusia juttuja. Olen työn suhteen ehkä parhaimmillani ensi-illan lähestyessä.

Unohtelen asioita, kun keskityn johonkin tärkeään. Opiskelin parisen vuotta sitten teatteritaiteen pedagogiksi. Kun tein tieteellistä työtä, kaikki muu ympäriltä katosi, keskittyminen oli niin voimakasta.

Iltapäivän harjoitustauoilla ryntäsin nuorempana heti treenisalille. Kun poika oli pieni, tulin kotiin laittamaan ruokaa. Nyt on omaa aikaa, joten saatan vain istua puistossa, hengitellä ja kelata mitä tuli treenattua. Joskus rooli on ahdistava, kuten oli Pitkän päivän matka yöhön -näytelmässä. Se meni niin syvälle, että kävin puistossa itkemässä ja keräämässä itseni rippeitä.

Parvekkeella löhöän, kastelen kukkia, otan aurinkoa, luen kirjaa, syön. Parveke on kuin ylimääräinen olohuone. Kasvatan siellä myös yrttejä kuten minttua, ruohosipulia ja persiljaa.

Työt tulevat kotiin, suorastaan vyöryvät. Suunnittelen kotona tuleviakin töitä, koska en osaa olla pää tyhjänä. Työ on osa minua, on ollut aina.

Pohjalaista minussa on ehkä tempperamentti, mutta pyrin välttämään kliseisiä ajatuksia pohjalaisuudesta.

Pesen pyykkiä mielelläni ja tiskaan, siinä saa järjestellä pääkoppaansa. Tiskaamisen voi ottaa meditaationa. Meillä ei edes ole tiskikonetta. Nykyisin annan asioiden aika lailla olla ja kertaheitolla pistän kaiken kuntoon.

Puolison mielestä olen oppinut valokuvaamaan. Visuaalinen silmäni on vuosien myötä kehittynyt. Nautin visuaalisuudesta ja väreistä. Kuvaan jatkuvasti. Hankin kännykänkin sillä perusteella, että siinä on hyvä kamera.

Kun ovikello soi, hiiviskelen hiljaa. Jos vähänkään epäilen, pysyköön ovi kiinni. Mutta jos tiedän, että siellä on joku ystävä tai poikani, ryntään avaamaan oven.

Huolehdin kunnostani vesijuoksulla. Jooga ja tanssi ovat myös minun lajejani. Vanhemmiten en enää rääkkää itseäni henkihieveriin kuntosalilla, vaan kävelen ja teen juoksupyrähdyksiä.

Yöpöydällä on vesimuki, kännykkä latauksessa, jokin henkistävä kirja ja Ture Aran minulle yli neljäkymmentä vuotta sitten antama kuparinen ankh-avain. Se on henkinen tukeni.

Päivän päätteeksi pyrin kokoamaan kaikki tapahtumat mielessäni. Saatan juoda lasin teetä tai viiniä ja syödä jotain. Jos on isompi rooli, luen ja kertaan seuraavan päivän läksyä.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 19/15

Lue lisää näyttelijähaastatteluja:

Näyttelijä Vappu Nalbantoglu: ”Turkkilainen sukuni on tiivis”

Eija Vilpas: “Vieraanvaraisuus on karjalaisen äitini perua”

Seela Sella: ”Haluan olla nainen loppuun asti”