Perheyrityksen myynyt Taina Ypyä-Bergström: ”Olisi pitänyt lopettaa aiemmin”
Taina Ypyä-Bergstrøm saapuu päivittäin omistamaansa kultasepänliikkeeseen mutta pysyttelee takahuoneessa. Perheyrityksen loppuunmyynti ottaa niin koville, ettei Taina kestä kohdata ihmisiä.
Liikehuoneiston ikkunan takana istuu apea nainen. Jos hän vilkaisisi ulos, hän näkisi Kemin keskustan laman. Kiinteistöfirmojen myydään-kylttejä yritysten ikkunoissa. Ilmoituksia loppuunmyynneistä.
Naisen ympärillä Kultasepänliike Ypyän lasivitriinit huutavat tyhjyyttään. Esillä on vain yksittäisiä sormuksia ja korvakoruja. Yhdestäkään korusta ei ole enää jäljellä kokonaista sarjaa.
Nainen on Taina Ypyä-Bergstrøm, 58. Hänen sukunimensä alkuosa on tuttu kaikille kemiläisille. Useimmilla on kaapin pohjalla Tainan isän Teemu Ypyän tekemä kaulaketju tai korvakorut. Monen vihkisormus on valmistettu tässä liikkeessä.
Tainan kohtalona on olla viimeinen toimitusjohtaja perinteikkäässä liikkeessä. Kun jäljellä olevat korut on saatu loppuunmyynnissä kaupaksi, hän laittaa lapun luukulle, lopullisesti.
Taiteilijoiden perhe
Tällaisena Taina muistaa lapsuutensa: Isä oli töissä koko ajan. Lähti aamuvarhain, palasi yömyöhään. Kerran kotona Taina katseli isää ihmetellen. Tuoko on isäni, hän ajatteli. Onpa komea.
Nyt muisto hymyilyttää hieman.
Kultasepänliike oli perustettu Kemiin jo vuonna 1897. Teemu Ypyä aloitti liikkeessä kultasepän oppipoikana vuonna 1948, vain 16-vuotiaana. Yksitoista vuotta myöhemmin hän osti liikkeen.
Isä oli Kemissä tunnettu ja arvostettu henkilö. Myös Tainan äiti Kerttu Ypyä toimi yrityksessä, hän oli suunnittelupuolella.
Tainassakin oli taiteellista lahjakkuutta. Tyttö halusi vain piirtää ja piirtää. Vanhemmat kannustivat kantamalla kotiin kilokaupalla paperia ja ihastelemalla tuotoksia. Äiti neuvoi kirjoittamaan jokaiseen työhön nimikirjoituksen.
”Oli onni, että vanhemmat ymmärsivät tätä puolta minussa.”
16-vuotiaana Taina lähti opiskelemaan taidemaalausta naapurikaupunkiin Tornioon. Välissä hän luki iltakoulussa ylioppilaaksi. Paineita jatkaa perheyrityksessä ei ollut, eikä Taina hetkeäkään ajatellut jäävänsä kotikaupunkiin.
Hän halusi matkustaa, oppia kieliä, nähdä maailmaa.
Puhelu ulkomaille
Taina opiskeli Saksassa, Ruotsissa ja Ranskassa. Valmistuttuaan hän heittäytyi vapaaksi taiteilijaksi.
Ruotsissa Taina rakastui. Pitkä ja komea norjalainen Atle oli häntä kymmenen vuotta nuorempi, mutta ikäero ei haitannut. Pariskunta asettui Lundiin, kauniiseen taloon hedelmäpuiden keskelle.
Kun pari jouluisin palasi Kemiin Tainan perheen luo, Taina työskenteli perheyrityksessä kiireapulaisena. Muulloin yrityksen asioista keskusteltiin puhelimessa. Taina näki ja kuuli, että yrittäjyys oli ajoittain stressaavaa.
Tainan iloksi hänen siskonsa Tarja opiskeli isän johdolla kultasepäksi ja jatkoi perheyrityksessä vanhempien rinnalla. Myös veli Teuvo opiskeli Lahdessa kultasepäksi ja myöhemmin vielä kultaseppämestariksi.
Kun isä oli päälle seitsemänkymppinen– kultasepäksikin lähellä eläkeikää – Tarja siirtyi liikkeen toimitusjohtajaksi.
”Siskon päätös oli minulle helpotus. Hän rakasti sitä työtä.”
Jo seuraavana vuonna kaikki kuitenkin muuttui. Taina ja Atle olivat käymässä Norjassa, kun he saivat järkyttävän puhelun: sisko oli kuollut vain 45-vuotiaana.
Päätös oli tehtävä
Siskon menehtyminen sinetöi perheyrityksen kohtalon. Yritys siirtyi Tarjan miehelle, mutta hän ei halunnut jatkaa toimintaa. Surun keskellä Taina tunsi, että häntä tarvitaan kotona. Hän päätti palata Kemiin ja pelastaa yrityksen.
”Seassa oli ajatus, että saisin vihdoinkin oikean elämän. Siihen asti olin vain maalannut ja opiskellut. Uuden aloittaminen tuntui hyvältä kaiken murheen keskellä.”
Myös Atle oli valmis muutokseen. Vuonna 2007 pariskunta raijasi kaksi kuorma-autolastillista tavaroita Kemiin ja ajoi itse perässä. Liikkeen he saivat omistukseensa seuraavana vuonna.
Yrittäjäksi ryhtymiseen ei liittynyt näyttämisen halua tai pakkoa jatkaa perinteitä.
”Vanhemmat olivat toki onnellisia ja ylpeitä siitä, että yritys jatkoi perheen omistuksessa, mutta he eivät missään vaiheessa painostaneet minua.”
Alku ei ollut ruusuinen. Kaikki löi päälle yhtä aikaa: suru siskon kuolemasta, ihanan kodin jättäminen, yritystoiminnan haasteet. Tainaa itketti, olo oli hirveä. Isäkin oli kauhuissaan.
”Varmasti siinä kävi kaikilla mielessä, miten sellaisessa tilassa pystyisi vetämään yritystä.”
Pari vuotta oli nihkeää, sitten Taina alkoi huomata olevansa onnellinen. Isä oli kouluttanut Atlesta kultasepän, ja tämä osoittautui lahjakkaaksi. Vaikka talouden alamäki jo antoi merkkejä itsestään, Taina luotti, että notkahduksesta selvittäisiin. Oli selvitty ennenkin.
Laskut oksettivat
Kun loppuunmyynti alkoi viime syksynä, Tainasta tuli työkyvytön. Hän saapuu kyllä myymälään joka päivä yhdessä Atlen kanssa, mutta keskittyy takahuoneessa maalaamiseen ja lukemiseen. Ihmisten kohtaaminen on liian vaikeaa.
Jos Taina nyt katsoo taaksepäin, hän ymmärtää, että olisi pitänyt lopettaa aiemmin. Ensimmäiset vuodet hän vielä jaksoi uskoa tulevaan, mutta kun kullan hinta nousi rajusti, ihmiset lakkasivat ostamasta sitä.
Kolmisen vuotta sitten mieleen alkoi hiipiä pelottava ajatus: ehkä tästä ei noustaisi.
”Tulimme joka päivä töihin, mutta ovi ei käynyt. Joinain päivinä asiakkaita tuli vain muutama.”
Raha-asiat pyörivät mielessä jatkuvasti. Tulevaisuus ahdisti. Pitäisikö asunto myydä? Mistä toimeentulo tulisi?
Kun oli aika tehdä kirjanpitoa ja avata laskuja, oksennus nousi kurkkuun. Kirjaa lukiessa ahdistavat ajatukset veivät keskittymiskyvyn. Pää ei pelannut.
Taina alkoi viipyä liikkeessä yhä enemmän omissa oloissaan. Atle vältteli työasioista puhumista, joten Taina yritti selvitä yksin.
”Isä ja äiti kyllä tiesivät koko ajan, missä mennään. Jo silloin kolme vuotta sitten he sanoivat minulle, ettei minun tarvitse jatkaa heidän takiaan. En missään vaiheessa kokenut, että olisin pettänyt heidät.”
Enemmän kuin itseensä, Taina pettyi tähän aikaan. Taival yrittäjänä ei osunut otolliseen hetkeen.
Taina on miettinyt, miten Tarja-sisko olisi selvittänyt tilanteet, mutta vertailua hän on on yrittänyt välttää. Siskolla oli sentään takanaan 30 vuoden ura alalla.
”Siinä mielessä olen ollut itseäni kohtaan armollinen.”
Pääsisipä jo eteenpäin
Taina katselee liikkeensä tyhjiä vitriinejä eikä tunne enää mitään. Hän haluaisi jo päästä eteenpäin, kääntää elämässä uuden lehden.
Kun liikkeen ovet pian suljetaan lopullisesti, Taina tietää kokevansa valtavaa surua. Kiinteistö on sääli jättää tyhjänpantiksi, mutta ei menneisiin voi takertua.
Taina on huomannut vanhemmistaan, että myös heillä on paha mieli. Isästä ja äidistä tuntuu kamalalta, että juuri Tainalle kävi näin. Itse Taina ajattelee, että jos jonkun piti lopettaa tämä perheyritys, niin saattoihan se olla hänkin.
Lundiin jätetty rakas koti ja Atlen hyvä työ insinöörinä Ruotsissa ovat käyneet ajatuksissa ja nousseet puheisiinkin, mutta ei niin, että Tainaa kaduttaisi. Mieleen ei ole tullut kertaakaan, että liikkeen ostaminen oli virhe.
”Se oli sillä hetkellä ainoa oikea päätös. Ei kukaan voi ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Epäonnikin kuuluu elämään.”
Taina ei osaa arvioida, milloin ahdistus ja suru alkavat helpottaa. Viime elokuussa hän lupasi itselleen, että vuoden päästä tuntuu jo paremmalta. Enää hän ei ole ajankohdasta varma.
Niinä hetkinä, jolloin Taina levittää pensselillä keltaista maalia valtavaan kanvaasiin, kaikki paha kuitenkin häviää, vähäksi aikaa.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/2016
Lue lisää:
Yrittäjä Heidi Jaara: “Lapsettomuus koetteli mutta unelma nousi tuhkasta”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Perheyrityksen myynyt Taina Ypyä-Bergström: ”Olisi pitänyt lopettaa aiemmin”