Puutarha

Näin perustat lasten laatikkopuutarhan

Värikäs ja lapsia houkutteleva kasvimaa rakennetaan puisilla istutuslaatikoilla ja kauniilla hyötykasveilla.

Puulaatikoista rakennetaan kohopenkkejä, joiden äärellä pikku puutarhurien on helppo työskennellä. Kohopenkit ovat lämpimiä kasvupaikkoja ja niistä saadaan nopeasti satoa.

Laita kasvimaan pohjalle maanpeitekangas

Kasvimaan pohjamaa erotettiin rikkaruohottomaksi ja helppohoitoiseksi kattamalla koko kasvimaa maanpeitekankaalla. Maanpeitekankaan päälle levitettiin reilu kerros meriveden sileäksi hiomaa rantakiveä.

Rantakivi on mukava kate lasten paljaiden varpaiden alle. Kivikate lämpenee auringossa, jolloin se suorastaan houkuttelee viipymään istutusten ääressä. Kivikate kerää ja luovuttaa lämpöä parantaen myös kasvimaan pienilmastoa.

Nikkaroi neliömetrin kokoinen viljelylaatikko

Laatikkopuutarhan perustaksi nikkaroitiin raakalaudoista neljä neliönmetrin kokoista laatikkoa. Kasvimaa-alue ja kivikate rajattiin punotulla, paksulla juuttiköydellä, joka kiinnitettiin maahan pitkin metallikoukuin. Laatikot maalattiin pariin kertaan.

Maanpeitekankaan päälle sijoitetut laatikot täytettiin tuoreella, puhtaalla, luonnonmukaisella kasvimaamullalla. Mullan joukkoon sekoitettiin pitkävaikutteista kasvimaalannoitetta, joka takaa ravinteiden riittävyyden loppukesään saakka. Jotta sato saataisiin nopeaan kasvuun, sekoitettiin mullan joukkoon ravinnelisäksi kanankakkarakeita.

Kasvimaalaatikoiden keskikohtaan, käytävien risteyskohtaan, pystytettiin komea obeliski köynnöskasveja varten neljästä parimetrisestä bambutikusta, joiden rinnalle lisättiin juuttinaruja tukilangoiksi. Obeliskin huippua kohti kiipeämään istutettiin erilaisia köynnöskasveja; keltaista mustasilmäsusannaa, puna-valkokukkaisia ruusupapuja ja kasvihuonekurkun taimia.

Valitse kasveja, jotka tuovat erilaisia väriä ja muotoja

Lasten puutarhamaailma haluttiin runsaaksi ja raikkaaksi, joten kasvien väritys ja värien vuorottelu oli tärkeä seikka istutussuunnitelmassa. Ensimmäiseen laatikkoon istutettiin pääkasviksi keltaista kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsa kasvaa kookkaaksi ja tarvitsee paljon ravinteita, joten se sai kasvualustaansa tuplamäärän lannoiterakeita.

Kurpitsalaatikon reunoille saatiin väriä ja hyötyä oranssien samettikukkien taimilla. Kukkia voi poimia koristeeksi ja ne myös karkottavat tuholaisia kasvustoista. Ulkoreunalle kylvettiin rivi vihreää persiljaa. Sisemmälle reunalle mahtui tiivis rivi ”Totem”- minitomaatteja. Pienet makeat tomaatit ovat verrattomia makupaloja lastenpuutarhassa.

Toisessa laatikossa pääosaan pääsivät punakaalin taimet. Niiden katveeseen, laatikon reunalle, istutettiin tummemman punalilan sävyistä basilikaa. Punakaalin taimien taakse kylvettiin loppukesästä hehkuvaa kehäkukkaa, jonka terälehdet soveltuvat monen ruokalajin värittäjäksi. Kylvövako peitettiin keltaisella puutarhahiekalla. Hiekka levittyy kätevästi kastelukannun nokasta ja se turvaa kosteuden itävien siementen ympärillä.

Kolmas laatikko täyttyi iloisen keltaisista, punaisista ja oransseista pensaskrasseista. Krassit kasvavat kauniisti pudoten ryöppynä yli laatikon reunojen. Krassin kukat ovat käyttökelpoisia syötävinä kukkina; ne sopivat mainiosti salaatteihin, mehukannullisten ja kakkujen koristeeksi. Keskelle kylvettiin ryhdikäs kruunutillirivi, joka merkattiin keltaisella puutarhahiekalla. Reunalle istutettiin valmiista taimista persiljaa, jotta satoa saadaan heti.

Suosi viljelylaatikossa yrttejä ja mansikoita

Viimeisen laatikon keskelle istutettiin runsas ryhmä sinisin kukin kukkivaa laventelia ja sen vierelle rosmariinia. Reunoja raikastettiin vihreällä basilikarivistöllä ja salaattikylvöksillä. Laatikkoon saatiin mahtumaan rivi sekä vihreää että punasävyistä nopeakasvuista lehtisalaattia. Kun ryhmään vielä lisättiin muutama oranssi samettikukka, saatiin laatikko sidottua muun kasvimaan värimaailmaan.

Tuoksuvien yrttikasvien aromit kehittyvät parhaiten miedosti lannoitetussa mullassa, joten laventeleille, rosmariineille ja basilikoille ei lannoiterakeita lisätty.

Uloimmalle reunalle istutettiin rivistö amppelimansikoita. Amppelimansikat kasvattavat satoisat versonsa houkuttelevasti tarjolle laatikkoistutuksissa ja marjat pysyvät puhtaana, kun ne kypsyvät laatikon laidoilla.

Pikkupuutarhurien istutus- ja kylvöurakan jälkeen laatikot kasteltiin huolella. Riittävä kastelu on kasvimaan perustustyössä tärkeää, jotta taimet toipuvat istutusstressistä, siemenet lähtevät itämään ja lannoiterakeet liukenevat. Jatkossa kastelun ohella nopeakasvuisille vihanneksille ja kukille, kuten kurpitsalle, salaateille, krasseille ja samettikukille annostellaan nestemäistä, nopeavaikutteista puutarharavinnetta tai kastelulannoitetta.

Lue myös vinkit näistä puutarhajutuista:

Kurkut avomaalla Näin saat kasvimaalta satoa helposti Näin saat satoisan kasvimaan Tee itse satoisa kohopenkki Satoa puulaatikosta Hiekkaviljely on helppoa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin perustat lasten laatikkopuutarhan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.