Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Etanatilan etanapannu

Etanatilan etanapannu on taivaallisen makuinen alkuruoka. Valkosipuli, persilja ja parmesaani pitävät huolen siitä, ettei tämä ruoka jätä ketään kylmäksi.

Ainekset

  • voita
  • persiljaa
  • valkosipulia
  • tuoreita yrttejä (timjamia,basilikaa, rosmariinia)
  • mustapippuria
  • sitruunamehua
  • salottisipulia
  • (tuoreita sipulinvarsia)
  • parmesaania
  • etanoita

Valmistusohje

  1. Mausta voi hienonnetulla persiljalla, valkosipulilla, mustapippurilla, sitruunamehulla ja hienoksi hakatulla salottisipulilla. Lisää tuoreita yrttejä maun mukaan, esimerkiksi timjamia, basilikaa, rosmariinia ja hienoksi leikattuja sipulinvarsia. Pursota tai levitä yrttivoista voipaperille ison kolikon kokoisia nappeja ja anna niiden kiinteytyä jääkaapissa.
  2. Jaa etanat etanapannun koloihin ja nosta päälle yrttivoinappi. Ripottele pinnalle parmesaania.
  3. Kuumenna etanat 250-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia, kunnes yrttivoi tirisee kuumana. Nosta kuuma pannu suoraan uunista pöytään. Tarjoa lisänä tuoretta patonkia. Patonki on helppoa paistaa vaikka esipaistetusta patongista uunissa ennen etanoiden kuumentamista.
  • Etanat voi myös laittaa kotiloihin, peittää yrttivoilla ja kuumentaa karkean suolan päällä uunipannussa.
  • Kampasimpukan kuoreen voit laittaa useamman etanan. Levitä päälle yrteillä maustettua mascarpone-juustoa. Gratinoi nopeasti kuumassa uunissa.

 


Kommentoi

Kommentoi juttua: Etanatilan etanapannu

Sinun täytyy kommentoidaksesi.