Nostalgia

Viimeisen tsaariparin rakkaustarina: Olivatko he kaikkien aikojen onnellisin kuninkaallinen pari?

Venäjän viimeisen tsaariparin Nikolai II:n ja hänen vaimonsa Alixin rakkaustarina oli kuin kaunis satu. Sata vuotta sitten se päättyi karmealla tavalla. Vai päättyikö?

Marraskuisena päivänä vuonna 1894 tuhannet Pietarin kaupungin asukkaat värjöttelivät harmaan taivaan alla. Kaikki odottivat saavansa nähdä vilahduksen kuninkaallisia häävieraita Talvipalatsin kappeliin kuljettavien kultaisten vaunujen kulkueesta.

Lue myös: Tähtiballerinan uskomaton tarina: Viimeisen tsaarin salarakas

Venäjän kruununperijä, tuleva tsaari Nikolai II, oli menossa naimisiin pienen Hessenin ruhtinaskunnan prinsessan Alixin kanssa. Tavalliset venäläiset olivat nimenneet neidon hautajaismorsiameksi, sillä sulhasen isä, tsaari Aleksanteri III, oli kuollut vasta viikko aikaisemmin, ja koko Venäjä oli syvän maansurun vallassa.

Synkissä tunnelmissa alkunsa saaneesta avioliitosta tuli eräs kaikkien aikojen onnellisimmista kuninkaallisista rakkaustarinoista. Nikolain ja Alexin syvä ja intohimoisen tulinen rakkaus kesti läpi monien myrskyjen. Sen loppu oli traagisuudessaan ainutlaatuinen.

Lue myös: Viimeisen tsaarin salarakas

Rakkaus syttyi häissä

Venäjän viimeinen keisarinna Aleksandra Fjodorovna syntyi 6. kesäkuuta vuonna 1872 nykyisin Saksaan kuuluvassa Hessenin osavaltiossa. Hessenin prinsessan, kasteessa saadulta nimeltään Alix Victoria Helena Louise Beatrice, isä oli Hessen-Darmstadtin suurherttua Ludvig IV. Äiti taas oli syntyään Britannian prinsessa Alice, jonka äiti oli Britannian hallitsija kuningatar Viktoria.

Alixista kasvoi pitkä ja solakka neito, jonka eteerisen kalpeita kasvoja kehysti runsas, kullanpunertava hiuskruunu.

Seitsenpäisestä sisarusparvesta kaksi oli menehtynyt jo pienokaisina, ja kurkkumätä vei ennenaikaiseen hautaan myös perheen äidin vain 35-vuotiaana.

Alix tunnettiin perheessään lempinimellä Päivänsäde (engl. Sunny), koska hän oli aina hyvällä tuulella. Nuorella iällä koettujen raskaiden menetysten jälkeen hän näytti kuitenkin valokuvissa aina surulliselta ja totiselta.

Isoäiti, kuningatar Viktoria, uskoi että naimaikää lähestyvällä Alixilla olisi hyvät mahdollisuudet löytää sopiva puoliso jostain kuninkaallisesta sukutapaamisesta.­ Alixin isosisko Ella oli jo löytänyt oman rakkaansa. Hän oli menossa naimisiin Venäjän tsaarin Aleksanteri III:n veljen Sergei Alexandrovich Romanovin kanssa.

Kesäkuussa 1884 Pietarissa järjestetyissä siskon häissä 12-vuotias Alix kohtasi ensimmäisen kerran pikkuserkkunsa, 16-vuotiaan kruununprinssi Nikolain. Molemminpuolinen rakkaus syttyi ensi silmäyksellä.

Nikolain lempeä katse sekä ujous ja hyväsydämisyys vetosivat Alixin luonteen romanttiseen puoleen. Nikolai puolestaan ei saanut silmiään kotiljonkia tanssivasta neitosesta.

Sekä Alix että Nikolai – toisilleen Sunny ja Nicky – olivat luonteeltaan ujoja, mutta toistensa seurassa jopa totisesta Alixista paljastui leikkisä, nauravainen ja kiusoitteleva puoli.

Ensirakkauden huuma sinetöitiin raapustamalla timantilla Pietarhovin palatsin puistossa olevan huvimajan ikkunaruutuun molempien nimikirjaimet sekä vuosiluku 1884.

”Kuin seipään niellyt”

Tilaisuus seuraavaan tapaamiseen koitti kuitenkin vasta tammikuussa 1890, jolloin Alix saapui Ella-siskonsa vieraaksi Pietariin. Matkan todellinen tarkoitus oli saada jälleen tavata Nicky, jonka kanssa kaukorakkautta oli pidetty tiiviisti yllä kirjeiden välityksellä.

Alix oli hieman jännittänyt Nickyn tapaamista vuosien eron jälkeen, mutta yhteisillä illallisilla ja luisteluretkillä romanssi leimahti täyteen roihuunsa. Sitä oli omiaan lisäämään se, että nuorten sukulaiset vastustivat mahdollista avioliittoa.

Kuningatar Viktoria varoitteli, että Venäjä oli barbaarinen, puolivilllien raakalaisten kansoittama maa. Hän painosti Alixia menemään naimisiin pojanpoikansa Albert Victorin eli Eddien kanssa, jonka isä oli Englannin tuleva kuningas Edvard VII.

Eddie-serkku kosikin 17-vuotiasta Alixia vuonna 1889, mutta sai rukkaset. Hessenin prinsessan ujon ulkokuoren alla piili aikansa naiselle harvinaisen päättäväinen luonne.

Nickyn isä, tsaari Aleksanteri III taas olisi halunnut lujittaa Venäjän ja Ranskan suhteita naittamalla poikansa Pariisin kreivin tyttärelle.

Äänekkäimmin Nickyn ja Alixin suhdetta vastusti Nickyn äiti, tanskalaissyntyinen keisarinna Maria Fjodorovna, lempinimeltään Minnie. Hänestä Hessenin prinsessa oli luonteeltaan aivan liian estynyt ja etäinen tulevan tsaarin puolisoksi. Minnie oli itse hyvin rakastettu juuri sen takia, että hän liikkui seurapiireissä sulavasti kuin kala vedessä aina säteilevä hymy kasvoillaan.

Alixin suurin puute olikin se, että hän jähmettyi sosiaalisissa tilanteissa usein jäykäksi puupökkelöksi, joka ei saanut suustaan ulos sanaakaan. Punastus lehahti hänen kasvoilleen, ja puutteellinen venäjän kielen taito pahensi entisestään epävarmuuden tunnetta.

Neuroottinen ujous tulkittiin ylimielisyydeksi ja jäykkyys ylpeydeksi. Venäläisten seurapiirien Alixista lausuma yksimielinen tuomio oli armoton: ”Luotaantyöntävä ja puiseva, kylmä katse, käyttäytyy kuin olisi seipään niellyt.”

Kyyhkyläisten kuhertelua

Nicky tunnettiin heikkotahtoisena kruunupäänä, jolla ei ollut omia mielipiteitä. Yhdestä asiasta hän oli kuitenkin varma: hän rakasti Alixia ja halusi tämän vaimokseen.

Nikolai ilmoitti, että hän jäisi naimattomaksi, jos ei saisi Alixia. Tässä vaiheessa vanhempien oli pakko antaa vastentahtoinen suostumuksensa avioliitolle.

Alix ja Nicky kihlautuivat keväällä 1894 Coburgissa Saksassa. Kesäkuussa Nicky saapui Alixin luo lemmenlomalle Englantiin, jossa kyyhkyläiset kuhertelivat onnellisempina kuin koskaan. ”Olen lukinnut sinut sydämeeni, pieni avain on kadonnut, ja nyt sinun on jäätävä sinne ainaiseksi”, Alix kirjoitti.

Lue myös: Riettaat huhut tsaarittaren hovineidosta

Hautajaisten jälkeen häät

Marraskuussa 1894 Nickyn idyllinen maailma romahti, kun hänen isänsä Aleksanteri menehtyi munuaissairauteen vain 47-vuotiaana.

Nicky oli aina pelännyt päivää, jona hänen isänsä kuolisi ja hän joutuisi nousemaan valtaistuimelle. Hän oli täysin valmistautumaton Romanovin suvun päämiehen rooliin. Politiikka ja hallinnolliset asiat olivat aina pitkästyttäneet prinssiä, joka kulutti mieluummin aikaansa ulkoilemalla, tanssimalla ja juhlimalla nuorten kaartinhusaarien kosteissa illanvietoissa.

Krimille sulhasensa tueksi hälytetty Alix löysi Nickyn hermoromahduksen partaalta. Nicky halusi solmia avioliiton mahdollisimman pian, koska hän tajusi, ettei selviäisi raskaista kruunajaisjuhlallisuuksista ilman, että Alix seisoisi hänen rinnallaan.

Vaikka häät vietettiin keskellä syvintä suruaikaa, hääpäivänään Alixin ja Nickyn kasvot suorastaan säteilivät onnesta. Häitä seuraavana päivänä Alix kirjoitti päiväkirjaansa: ”En olisi koskaan uskonut, että tässä maailmassa voisi olla tällaista äärimmäistä onnea, sellaista yhteyden tunnetta kahden kuolevaisen välillä.”

Häähuuman haihduttua Alix pani harmistuneena merkille, että Nicky kulki vielä ukkomiehenäkin äitinsä talutushihnassa.

Anopin ja miniän välit olivat muodollisen etäiset ja muuttuivat ajan kuluessa yhä jäätävämmiksi. Maria Fjodorovnan mielestä Alix oli pelkkä tyylitajuton nousukas. Vaikutusvallallaan suosittu leskikeisarinna sai Pietarin seurapiirit kääntymään Alixia vastaan.

Alix uskoi, että jos hän onnistuisi täyttämään tärkeimmän velvollisuutensa eli synnyttämään valtakunnalle kruununperijän, hän saisi vihdoin osakseen kaipaamaansa arvostusta. Oli tärkeää, että lapsi olisi poika, sillä lain mukaan nainen ei voinut periä kruunua.

Alixin pettymys oli suunnaton, kun hän synnytti neljä tyttöä, Olgan, Tatjanan, Marian ja Anastasian.

Sekä Alix että Nicky jumaloivat kuitenkin tyttäriään. Tämä antoi juorukelloille taas uuden arvostelun aiheen. Ei pidetty sopivana, että keisarinna vietti niin paljon aikaa lastenkamarissa ja jopa imetti itse pienokaisiaan.

Verisunnuntai oli käännekohta

Rikkaiden ja köyhien välinen ero oli Venäjällä suurempi kuin yhdessäkään Länsi-Euroopan maassa. Siinä missä likaisissa rääsyissä rahjustavat talonpojat näkivät nälkää, ylhäisö verhoutui soopelinnahkaturkkeihin ja timantteihin.

Ylenpalttisimmin elivät hallitsijasuvun jäsenet satupalatseissaan. Romanovien salaisiin aarrekammioihin huhuttiin olevan kätkettyinä sanoinkuvaamattomia rikkauksia.

Romanovit olivat tottuneet pitämään etuoikeutettua asemaansa itsestäänselvyytenä. Nicky ja Alix elivät omassa satumaailmassaan niin kaukana rahvaasta, että eivät kyenneet ymmärtämään tavallisten ihmisten hätää.

Vuonna 1905 joukko työläisiä lähti marssimaan kohti Talvipalatsia. Tarkoitus oli päästä tsaarin puheille, sillä kärsimyksistään huolimatta köyhät venäläiset luottivat lapsenuskoisen sokeasti siihen, että tsaari halusi heidän parastaan.

Kasakat rynnistivät kuitenkin keskelle marssijoiden kulkuetta hajottaen sen väkivaltaisesti. Päivä jäi historiaan ”verisenä sunnuntaina”. Tästä lähtien kuva tsaarista muuttui. Hän ei ollut kiltti ja hyväntahtoinen alamaistensa isähahmo, vaan ”Nikolai Verinen”.

Verisunnuntai sysäsi liikkeelle väkivallan aallon. Pietarin kaduilla kuohui kapina, ja vihamielisyys tsaariperhettä kohtaan lisääntyi päivä päivältä.

Äidin tuska sairaasta kruununperijästä

Alix syytti itseään Venäjää ravistelevista levottomuuksista. Hän oli alkanut kutsua itseään huonoa onnea tuovaksi pahanilmanlinnuksi, koska ei ollut kyennyt synnyttämään valtakunnalle kruununperijää.

Unelma poikavauvan synnyttämisestä sai keisarinnan etsimään apua salatieteistä. Milloin Alix kylpi ihmeitä tekevässä vedessä, milloin rukoili suitsukkeiden huumaavassa tuoksussa kultaisia ikoneja antamaan valtakunnalle miespuolisen perillisen.

Hartaasti kaivattu poikavauva syntyi viimein elokuussa 1904. Alekseiksi nimetty kuopus oli iloisesti jokelteleva, kaunis lapsi.

Vanhempien riemu vaihtui kuitenkin pian epätoivon kyyneliksi. Paljastui, että Aleksei sairasti hengenvaarallista verenvuototautia eli hemofiliaa, johon ei ollut parannuskeinoa. Sairastuneen veri ei hyydy normaalisti, mikä vei useimmiten uhrinsa ennenaikaiseen hautaan.

Isku oli murskaava varsinkin Aleksandralle. Surun seurauksena Alix sai kroonisen sydänvian, ja häntä lapsuudesta saakka piinannut jalkojen särky yltyi välillä niin kovaksi, että Nikolain oli työnnettävä vaimoaan pyörätuolissa. Usein Alix oli niin uupunut, että vietti päiväkausia vuoteessaan.

Äidin tuskaa pahensi entisestään syyllisyys, sillä hemofilia-geeni kulki hänen äidinpuoleisessa suvussaan, mutta periytyi vain suvun miespuolisille jäsenille.

Kuningatar Viktoria oli kantanut tappavaa hemofilia-geeniä, ja hänen jälkeläistensä kautta tauti oli levinnyt Euroopan eri kuningashuoneisiin. Myös Alixin vain kaksivuotiaana kuollut pikkuveli Friedrich oli ollut yksi verenvuototaudin uhreista.

Alix ja Nicky tiesivät, että myös heidän kallisarvoisen ”Päivänsäteensä” hauras elämänlanka voisi katketa koska tahansa.

Tsaaritar Rasputinin lumoissa

Oli kuitenkin yksi ihminen, joka pystyi tekemään sen mihin parhaatkaan lääkärit eivät olleet kyenneet, tyrehdyttämään Aleksei-pojan verenvuodon. Hän oli Grigori Rasputin.

Vuonna 1905 Venäjän hoviin saapunut siperialainen talonpoika Rasputin oli yksi siitä loputtomasta selvänäkijöiden ja huijarien karavaanista, joka otettiin vastaan palatsissa vain, koska keisarinna etsi vastauksia ahdinkoonsa mystiikasta ja okkultismista.

Rasputinin ei tarvinnut kuin istahtaa sairaan lapsen vuoteen vierelle, silitellä pojan kättä ja lohduttaa tätä silmiensä hypnoottisella katseella, niin kohta verenvuoto jo tyrehtyi.

Keisarinna oli siinä määrin lapsensa pelastajan lumoissa, että hän alkoi kysyä tältä neuvoja myös poliittisissa kysymyksissä. Rasputinin rietastelut olivat Pietarissa jokaisen tiedossa, mutta Alix piti niitä pelkkänä kateellisten keksiminä valheina.

Pahantahtoisimpien juorujen mukaan Rasputin oli Aleksandran rakastaja.

Teloitus: Yksikään ei pelastunut

Nikolai aavisti, että maa oli syöksymässä kohti lopullista tuhoa. Fatalistina hän ei osannut kuitenkaan tehdä muuta kuin heittäytyä kohtalonsa huomaan. Tapahtuipa mitä tahansa, se oli Jumalan tahto.

Rasputinin julma murha joulukuussa 1916 oli Alixille isku, josta hän ei koskaan toipunut.

Maaliskuussa 1917 tsaari pakotettiin luopumaan kruunusta. Kapinalliset vangitsivat tsaariperheen ja veivät heidät Siperiaan. Vallasta syösty tsaari elätteli toivetta, että valkoisten armeija tulisi vapauttamaan heidät tai että heidät päästettäisiin maanpakoon ulkomaille.

Toivo hiipui bolsevikkien ottaessa lokakuussa 1917 täydellisesti vallan käsiinsä. Tsaariperheen kohtalo oli sinetöity, kun heidät siirrettiin Uralille Jekaterinburgiin. Siellä sotilaat kohtelivat entisiä vallanpitäjiä kuin vaarallisia rikollisia, nöyryyttäen ja kiusaten.

Heinäkuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä vuonna 1918 sotilaat herättivät nukkuvan tsaariperheen, perheen lääkärin ja kolme palvelijaa. Vangit vietiin kellariin, jossa humalaiset bolsevikit aloittivat silmittömän tulituksen ampumalla uhrinsa ja sohimalla pistimillään kuoliaiksi ne, jotka eivät kuolleet heti. Yksikään ei selviytynyt hengissä.

Kaikki oli ohi parissa minuutissa.

Vai oliko? Alix olisi ehkä ollut tästä eri mieltä. Vastarakastuneena hän oli kirjoittanut kirjeessään Nikolaille: ”Kun tämä elämä loppuu, me tapaamme toisemme jälleen toisessa maailmassa ja olemme yhdessä iäisesti.”

Kirjallisuutta: Carolly Erickson: Alexandra – The Last Tsarina (2001); Michael Farquhar: Secret Lives of the Tsars (2014); Robert Massie: Nikolai ja Aleksandra, suom. Mirja Rutanen (1987).