Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Papu-perunasalaatti

Papu-perunasalaatti on herkullinen grilliruoan lisuke. Perunaksi kannattaa valita kiinteä, mantelinmakuinen Siikli.

Valmistusaika
30-60 min
Annosmäärä
6  annosta

Ainekset

Papu-perunasalaatti

  • 400 g tuoreita taitepapuja tai pakastettuja papuja
  • 1 punasipuli
  • 2–3 valkosipulinkynttä

Kastike

  • 1 dl oliiviöljyä
  • ½ dl vaalea balsami- tai omenaviinietikkaa
  • ½ dl vettä
  • 2 rkl hunajaa
  • 2–3 rkl tuoretta timjamia silputtuna
  • 2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1 rkl karkeaa dijoninsinappia
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 700 g pieniä uusia perunoita (Siikli)

Valmistusohje

1. Papu-perunasalaatti tehdään näin.  Marinoi papuja vähintään neljä tuntia ennen tarjoilua tai jo edellisenä päivänä. Jos käytät tuoreita papuja, keitä niitä 10 minuuttia kiehuvassa vedessä.

2. Kuori sipuli, halkaise ja leikkaa puolikuiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Mittaa kaikki ainekset kannelliseen astiaan, jonne myös pavut mahtuvat. Ravista sekaisin. Lisää pavut.

3. Keitä pestyt, puhtaaksi raaputetut uudet perunat suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä haaleiksi. Halkaise perunat ja sekoita papujen joukkoon. Anna maustua jääkaapissa noin neljä tuntia.

Vinkki: Salaatti säilyy jääkaapissa hyvin muutaman päivän.

Lisää reseptejä:

Kikherne-perunasalaatti Välimeren perunasalaatti Ruoka.fi: Vihreä perunasalaatti ja salsa verde

 


Kommentoi

Kommentoi juttua: Papu-perunasalaatti

Sinun täytyy kommentoidaksesi.