Salaatti on loistava lounaseväs

Sunnuntaina 27.3.2011, Mari Harjula, Arkiruoka

Tuoretta salaattia saa kasvihuoneviljelyn ansiosta kaupoista ympäri vuoden. Ruokaisa ja maukas evässalaatti valmistuu vaivatta.

Salaatti on muutakin kuin lisäkeruoka. Ruokaisilla raaka-aineilla täydennetty salaatti käy koko ateriaksi lounaalla tai päivällisellä.

Kunnon salaatti kaipaa lisäkkeekseen vain palan leipää tai patonkia. Rasiaan pakattuna salaatti on helppo kuljettaa vaikka lounasevääksi töihin.

Yhdistele mietoja ja voimakkaita makuja

Miedonmakuinen amerikansalaatti sekä jää- ja ruukkusalaatti ovat hyviä perussalaatteja. Niihin voi yhdistää voimakkaamman makuisia salaatteja, kuten rouheaa salaattisikuria, näyttävää friseesalaattia ja sinappista rucolaa.

Kokeile myös ryhdikästä roomansalaattia, koristeellista vuonankaalia, hienostuneen makuista mitsunaa ja aromaattista tatsoita. Väriä salaattiin saa käyttämällä punertavia salaatteja, kuten tammenlehvää, lollorossoa ja punasikuria.

Salaatin kokoaminen on helppoa

Ruokaisan ateriasalaatin kokoaminen on helppoa. Erilaiset salaatit voi repiä suoraan lautasille tai tarjoilukulhoon. Täydennä salaatti kasviksilla. Tomaatin, kurkun ja paprikan lisäksi erinomaisia kasvisvaihtoehtoja ovat kesäkurpitsa, porkkanat, parsa, pavut, kukka- ja parsakaali ja sipulit sekä oliivit.

Mehevyyttä ja makeutta salaatille antavat erilaiset hedelmät.
Salaattia tukevoittavat peruna, riisi, couscous, bulgur ja pasta. Ruokaisan salaatista tekevät liha, kala ja sienet. Myös erilaiset juustot sopivat salaatteihin.

Kotona voi valmistaa ravintoloiden listoilta tuttuja lämpimiä salaatteja. Lämpimäksi lisäkkeeksi sopivat esimerkiksi juuri paistetut sienet tai kalafileet ja -palat sekä pannulla paahdettu broilerinfilee tai vuohenjuusto. Lämmin raaka-aine lisätään valmiin salaatin päälle viimeisenä.

Siemenet, kuten kurpitsan-, auringonkukan- ja pinjansiemenet, sekä pähkinät täydentävät salaatin. Niiden maku paranee, kun paahdat ne kuumalla pannulla ennen salaattiin lisäämistä.
Salaattiannos viimeistellään yrteillä ja maukkaalla kastikkeella. Yksinkertaisimmillaan salaatti maustetaan oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla, mustapippurilla ja ripauksella suolaa.

Erinomaisia lounassalaatteja ovat esimerkiksi:

Caesar-salaatti
Kolumbuksen kalkkunasalaatti
Ruokaisa Nizzan-salaatti
Savuporo-papusalaatti
Sitruunainen peruna-avokadosalaatti
Viikunajuustosalaatti

 

 

 

 

Asiasanat: salaatit , kevyet

Viestit 2

31.10.2007 klo.12:30
Anonyymi

Anonyymi

Heti alkoi tehdä mieli salaattia , jotain lämmintä sellaista.

Vastaa
7.3.2012 klo.7:31
FOpWNuzLgP...

FOpWNuzLgP...

Julia: tuo ke4vi mielesse4 mutta tajtaelin ette4 sen chilin pite4isi lillua sielle4 ainakin kuukausi, niinkuin vaikka marinoidessa tai snapsia tehdesse4. Irtoaako siite4 tosissaan niin nopeasti makua? Kai site4 chilie4 te4ytyy kuitenkin jotenkin ve4he4n murskata tms?

Vastaa

Kirjoita oma viesti tai aloita uusi keskustelu