Ruoka

Helpot ja nopeat voitaikinaleivonnaiset hurmaavat joulun aikaan

Voitaikina pelastaa kiireiset hetket, sillä valmistaikinasta syntyy vaivatta lehteviä leivonnaisia. Ota taikina sulamaan, valitse mieleisesi resepti ja loihdi kahvipöytään suussa sulavia herkkuja!

Luumutortut tuoreista luumuista ihastuttavat niin ulkonäöllään kuin maullaan. Ristikkäin asetellut voitaikinaneliöt muodostavat kauniin tähtikuvion, jonka keskelle annostellaan lusikallinen vaniljarahkaa. Herkut viimeistellään luumuviipaleilla ja raesokerilla ennen uuniin nostamista. Vartin kuluttua keittiön täyttää valmiiden luumutorttujen vastustamaton tuoksu!

Helpot_aprikoosileivokset

Helpot aprikoosileivokset huokuvat joulun taikaa. Voitaikinalevyjen päälle levitetään ohut kerros samettista vaniljavanukasta, joka valmistuu näppärästi vanukasjauheesta ja maidosta. Leivokset kruunataan aprikoosiviipaleilla, kanelilla ja siirapilla, joiden jouluiset maut sointuvat ihanasti yhteen.

182510-luumutahdet.jpg

Hienostuneissa joulutähdissä voitaikinan täyteläinen maku pääsee oikeuksiinsa. Taikinalevystä painellaan piparimuotilla tähtikuvioita, jotka asetellaan päällekkäin näyttävän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Leivonnaisten keskelle lusikoidaan luumuhilloa ja sokeriliemessä liotettuja luumuja. Valmiit herkut hunnutetaan reilulla kerroksella tomusokeria ja nautitaan kermavaahdon kera.

vadelmaviinerit

Nopeat vadelmaviinerit ovat kuvankauniita kahvipöydän tarjottavia, jotka valmistuvat käden käänteessä. Hieman sulaneet taikinalevyt kaulitaan kevyesti ja jaetaan kolmeen osaan. Viinereiden ainutlaatuinen maku on peräisin raikkaasta täytteestä, jossa yhdistyvät raastettu mantelimassa, vadelmat ja vadelmahillo. Pientä rapsakkuutta leivonnaisiin tuovat pinjansiemenet, jotka paahtuvat uunissa täyteläisen makuisiksi.

194603-rommi-rusiana.jpg

Juhlavat rommi-rusinaleivokset sopivat niin pikkujouluihin kuin uuden vuoden juhliin. Lehtevä rakenne saadaan aikaan kypsentämällä taikinalevyt sellaisinaan ja päällystämällä ne vasta paiston jälkeen rommi-rusinarahkalla. Herkut viimeistellään näyttävällä hedelmäkimaralla, jossa komeilevat viinirypäleet, sharonhedelmät ja kiivit.

Lisää leivontaideoita jouluksi: Lukijoiden parhaat pikkuleivät jouluun – 10 herkullista ohjetta Gluteenittomat, vaaleat ja nopeat piparit + 6 muuta piparkakkuohjetta Leivo mehevä karpalo-valkosuklaakakku ja viisi muuta jouluista kahvikakkua Punajuuri tuo makua ja sävyä joululeivonnaisiin Ruoka.fi: Joulun parhaat suklaakakut

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helpot ja nopeat voitaikinaleivonnaiset hurmaavat joulun aikaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.