Reseptit

Mausteinen suklaaperunakakku

Ainekset

  • 200 g jauhoista perunaa, esimerkiksi Rosamundaa
  • 200 g tummaa suklaata
  • 200 g voita
  • 2.5 dl sokeria
  • 4 keltuaista
  • 1 ps (70 g) hasselpähkinäjauhetta
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1-2 tl piparkakkumaustetta
  • 1 dl omenatäysmehua
  • 4 valkuaista

Valmistusohje

Mausteinen suklaaperunakakku

Ohjeella leivot yhden ison kakun tai 6-7 pienempää kakkua.

1. Paloittele kuoritut perunat. Keitä kypsiksi. Valuta ja survo lämpimät perunat soseeksi. Anna jäähtyä.

2. Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa tai mikrossa.

3. Vaahdota kulhossa voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen huolellisesti välillä vatkaten. Sekoita joukkoon sulatettu ja jäähtynyt suklaa, perunasurvos, keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä omenamehu.

4. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto pienissä osissa kakkutaikinaan varovaisesti nostellen.

5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun noin 1,5-litran kakkuvuokaan tai useaan pienempään. Kypsennä 175-asteisessa uunin keskitasossa 45-60 minuuttia, kakkujen koosta riippuen. Testaa tikulla kypsyys. Kun kakkuun ei enää tartu taikinaa, se on kypsä. Nosta jäähtymään ritilälle hetkeksi ennen kumoamista. Siivilöi jäähtyneen kakun pintaan tomusokeria.


Kommentoi

Kommentoi juttua: Mausteinen suklaaperunakakku

Sinun täytyy kommentoidaksesi.