Leikkaa huuhdotut lehtisellerinvarret hyvin ohuiksi viipaleiksi tai kuutioi raa’at tai keitetyt, jäähtyneet mukulasellerin viipaleet. Kuori ja kuutioi omenat. Paloittele ananas ja rouhi pähkinät.
Sekoita ainekset. Mausta kastikkeeksi 0,5-1 dl majoneesia vaahdoksi vatkatulla kermalla, sitruunamehulla, tilkalla ananaslientä ja ripauksella suolaa. Mausta laktoosittomaksi kastikkeeksi vain tilkka öljyä sitruunamehulla, ananasmehulla ja sitruunapippurilla.
Salaatti maistuu keitetyn kinkun, kanan, juuston ja paahtoleivän kanssa. Kahvi- ja teepöydän tarjottavaksi salaatti kootaan keoksi voidellulle vaalealle leipäviipaleelle ja koristellaan salaatinlehdillä, ananaskolmioilla ja rouhituilla pähkinöillä.
Suomessa 60-luvulla muodikas salaatti monine eri versioineen on lähtöisin 20-luvulta New Yorkista Waldorf-Astoria-hotellista.
Monni
Vaikuttaa hyvältä perusohjeelta. Kastikkeen aineet olisi kuitenkin hyvä lisätä ainesluetteloon.