Joulukinkku on helppo paistaa, kun muistaa muutamat perusasiat.
Katso alla olevista linkeistä tarkat ohjeet joulukinkun sulattamiseen, paistamiseen ja kuorruttamiseen. Kokeile perinteistä joulukinkkua tai appelsiinikinkkua.
Pienen kinkun voi myös korvata sinappikastikkeen kanssa tarjotulla porsaanfileellä. Porsaan kyljysrivistä valmistuu muhkea joulupossu.
Joulukinkku uusin maustein - katso video!
Aatonaatto...
Lapsena kotona oli jännittävää seurata isän ja äidin kinkunpaistoa. Äidillä on homma hanskassa, mutta isä ei ole uskonut sitä vielä tähän päivään (ja jo yli 50-v avioliitto!). Isä latelee mielestään oikeaoppiset paisto-ohjeet äidille ja auttelee kinkun paistopussiin laittamisessa. Yhtenä vuonna isä laitti kinkun pannulle ylösalaisin eikä uskonut äitiä, vaikka tämä huomautti siitä. Isä lähti ulos ja äiti käänsi puolituntia uunissa olleen kinkun oikein päin. Kun kinkku lopulta on aattona tarjolla, isä syö arvioivana muutaman palan ja antaa sitten armollisen tuomionsa. ”Tämä on ihan hyvää, MUTTA olis
saanut olla uunissa puoli tuntia kauemmin/vähemmän, uuni oli tänä vuonna liian kylmä/kuuma, suolaa saisi olla enemmän/ tasaisemmin, lämpömittari oli lykätty väärään kohtaan jne” Hän myös joka joulu kirjoittaa kalenteriin, miten tänä vuonna kinkku paistettiin, että voi sitten ensi jouluna katsoa paisto-ohjeen, jos tämä tämänvuotinen kinkku onnistui. Ikinä ei ole kalenterista sitä viimevuotista paisto-ohjetta luettu ja joka vuosi on äidin laittama kinkku onnistunut ja syöty, sanokoon isä mitä sanoo. Täytyyhän sitä tosimiehen lihanpaistosta viisastella. Naisille. :D