Ruoka

Ruokalista viikko 43 – helpot pastat ovat kiireisen kokin arjen pelastus

Helpot pastat päästävät kiireisen kotikokin pinteestä, sillä ne valmistuvat alle puolessa tunnissa ja parhaimmillaan vain muutamasta raaka-aineesta. Saisiko olla kolmen raaka-aineen tortellinivuoka tai neljän aineksen juustopasta?

Kuivakaappiin kannattaa aina varata yksi pussi pastaa sekä tomaattikastiketta ja jääkaappiin yksi paketti parmesaania. Helpot pastat valmistuvat nimittäin simppeleimmillään näistä tutuista raaka-aineista pienillä täydennyksillä.

Ruokalista viikko 43: Helpot pastat

Maanantai: Kanapasta

Alle puolessa tunnissa valmis kanapasta kuuluu monen perheen luottoruokiin. Kokkaa suosikkiateria vaihteeksi tomaattikastikkeeseen ja mausta basilikalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Tulisen ruoan ystävän liedellä porisee puolestaan chili-kanapasta. Pannun äärellä vahtimista inhoava työntää uuniin kanapastavuoan.

Tiistai: Tortellinivuoka

Tortellinit eli täytetyt pastatyynyt ovat kerrassaan nerokas arkiruoka – riittää, että ostat valmiin pussin kaupasta, lappaat sisällön kattillaan, keität, ja ateria on valmis.

Tortellinivuoka valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta: tortellineista, tomaattikastikkeesta ja mozzarellajuustosta. Kermainen tortellinivuoka hotkaisee mukaansa niin kinkkupaketin, pestokastikkeen kuin vihanneslaatikon jämätkin. Molemmat kypsyvät uunissa kuin itsestään.

Vai sittenkin soppaa? Lihapulla-tortellinikeitto helpottaa arjen ruokarumbaa valmiilla pyöryköillä ja tortellineilla.

Keskiviikko: Pinaattipasta

Helpot pastat saavat makua juustosta. Pinaattipasta kaveeraa saumattomasti suolaisen fetajuuston kanssa.

Yksinkertaisuutta arvostava kokki jättää pinaatit ja muut höysteet pois ja luottaa pelkkään juustoon. Pasta alfredon kulmakivet ovat parmesaanijuusto, kerma ja voi. Toinen italialainen klassikko, cacio e pepe -pasta, saa makua pecorino romano -juustosta, voista ja mustapippurista.

Torstai: Tomaatti-fetapasta

Tomaatti-fetapasta on kiireisen kokin luottoruoka, sillä tomaattinen kastike kypsyy sillä välin kuin pasta kiehuu. Jos kaipaat kastikkeeseen lisää luonnetta, lorauta sekaan pari ruokalusikallista vodkaa. Luit oikein – vodkapasta on italialainen arkiruokaklassikko. Alkoholi haihtuu kastiketta keittäessä, mutta jättää siihen herkullisen arominsa.

Jos mieli tekee höyryävää keittoa, laita liedelle porisemaan tomaatti-pastakeitto. Liemeen upotat kätevästi parmesaanin kannat.

Perjantai: Kylmäsavulohipasta

Kerma, sitruuna ja kylmäsavulohi ovat maistuvan pastakastikkeen salaisuus. Maukas kylmäsavulohipasta kuuluu suosituimpien pastaruokien joukkoon ihan syystä.

Jos kalat ja äyriäiset ovat juttusi, talleta reseptikirjaasi myös katkarapu-kirsikkatomaattipasta sekä pasta puttanesca eli sardelleista, kapriksista ja oliiveista valmistuva ilotytön pasta.

Lauantai: Pekonipasta

Jos herkuttelit viikonloppuaamuna munakokkelilla ja pekonilla, säästä muutama siivu pastakattilaa varten. Yksinkertainen pekonipasta luottaa pekonin ja juustoisen kastikkeen liittoon.

Syyskaudella voit kuitenkin piristää pekonipastaa myös muilla sesongin raaka-aineilla, kuten sienillä ja myskikurpitsalla. Pekonilla höystetty gorgonzola-kurpitsapasta ja pekoni-sienipasta piristävät pimeneviä iltoja täyteläisillä mauillaan.

Sunnuntai: Pasta bolognese

Sunnuntaina pastan tekoon on lupa käyttää aikaa. Hitaasti hautuva, punaviinillä säväytetty pasta bolognese nostaa jauhelihakastikkeen aivan uudelle tasolle.

Ragù napoletano eli ragù di carne on puolestaan Napolin lahja kotikeittiöille. Toisin kuin bolognalainen serkkunsa bolognese, tämä kastike tehdään jauhelihan sijaan kokolihasta. Kasvisruokaa kaipaava tekee vegeragun linsseistä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ruokalista viikko 43 – helpot pastat ovat kiireisen kokin arjen pelastus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.