Valmistaikinat helpottavat leipojan urakkaa, sillä pakasteena myytävät taikinalevyt ovat lyhyen sulatuksen jälkeen käyttövalmiita. Riittää, että taikinalevyt levittää pöydälle hetkeä ennen leivontatuokiota, jonka jälkeen taikina on sopivan sulaa muotoilua varten. Mikä parasta, koneellisesti valmistetuissa taikinoissa on jopa 100 kerrosta, jolloin lopputuloksesta tulee täydellisen lehtevä.

Kaikki kolme valmistaikinaa soveltuvat niin suolaisten kuin makeiden leivonnaisten valmistukseen. Taikinoissa on kuitenkin eroja, jotka on hyvä tietää ennen leivontaurakkaan ryhtymistä.

joulutortut

Voitaikina on nimensä mukaisesti leivottu oikealla voilla, minkä maistaa selvästi valmiin leivonnaisen maussa. Mikäli leivonnaisessa on runsaasti taikinaa ja vain vähän täytettä, on voitaikina oiva valinta täyteläisen makunsa ansiosta. Voitaikinan käsittelyssä tulee olla muita taikinoita huolellisempi, sillä voi reagoi nopeasti lämpötilan vaihteluihin. Mikäli taikinalevyt ovat pitkään huoneenlämmössä, taikina muuttuu veteläksi, eikä leivonnainen enää nouse uunissa toivotulla tavalla.

Lehtitaikina on kaikkein ohuimmaksi kaulittu valmistaikina, minkä ansiosta se sopii pasteijoihin ja muihin täytettyihin leivonnaisiin. Siten taikinakuoresta ei tule liian paksu, vaan täyte saa ansaitsemansa huomion. Lehtitaikinassa on käytetty margariinia, joka ei ole yhtä altis lämpötilan muutoksille kuin voi, joten taikina sopii huolettomalle leipurille.

Torttutaikina on kausituote, jota myydään kaupan pakastealtaissa joulun aikaan. Taikinalevy on paksuudeltaan voitaikinan luokkaa, mutta margariinin ansiosta se kohoaa uunissa voitaikinaa enemmän. Nimensä mukaisesti taikina soveltuu esimerkiksi joulutorttujen leipomiseen.

Herkullisia leivonnaisia valmistaikinoista:
Helpot joululeivonnaiset lehtitaikinasta
Joulutortut monella täytteellä
Joulutähdet
Luumuleivokset
Ruoka.fi: Leivo rennosti ja helposti – 7 herkkua pakastetaikinasta