Kotiliesi

Hei, oletko uusi? Kotiliesi.fi-sivustolla voit jakaa omia reseptejäsi ja vinkkejäsi sekä oppia paljon uutta! Kirjaudu sisään tai Rekisteröi oma tunnus

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

Joulukorttien askartelua

Sunnuntaina 13.12.2009, Suvi Sahlberg, Käsityöblogi

Miten joka vuosi voikaan käydä niin, että joulukorttien askartelussa tulee kiire? Niinhän siinä kävi myös tänä vuonna.

Idea olkisten koristeiden askartelusta oli hautunut mielessä jo jonkin aikaa. Oljetkin oli jo ostettu, mutta loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että ostin rasiallisen valmiita olkikoristeita ja kiinnitin ne pienillä kaksipuolisilla tarroilla kiinni kortteihin.

Taustoina käytin käsintehtyä paperia, kultaista pahvia ja tapetin paloja. Kortin saaja voi halutessaan irrottaa koristeen kortista ja ripustaa sen vaikka joulukuuseen.

Alkuperäinen idea on nyt sitten toteutettu pienen oikopolun avulla ja hyvän joulun toivotukset lähetetty ajoissa matkaan.

Kyllä niistä ostetuista oljistakin vielä syntyy jotain, viimeistään ensi jouluksi. Rauhaisaa joulun odotusta!

Voit myös lähettää Kotilieden maksuttoman e-kortin omalla joulutervehdykselläsi!

Katso myös muita jouluisia askarteluohjeita.

Asiasanat: askartelu

Kommentit (2)

16.12.2009 klo.16:7 Makuasia

Makuasia kirjoitti:

Joo, osa on ihan ok, muut hieman huononemaan päin! Noiden KA on varmaan 7- Terkuin: Rousku<3

14.1.2010 klo.18:21 villiruusu

villiruusu kirjoitti:

Ihanan hauska ja helppo kortti-idea en vaan olis itse hoksinu,ja voi vielä kuuseen laittaa tuon kortissa olleen koristeen muistoksi.

Kirjoita oma kommentti