Ihmiset

Eini, mikä on upeiden hiustesi salaisuus?

Eini-8_photo_by_Sami_Mannerheimo

Einin kiiltävät pitkät hiukset keräävät ihailevia katseita. Miten ihmeessä hän onnistuu pitämään hiuksensa niin hyväkuntoisina ja kauniina?

”Nykyään osaan huolehtia hiuksistani hyvillä tuotteilla. Välillä ihmettelen, että kaikkien kahdeksankymmentäluvun permanenttauksien jäljiltä hiukseni ovat näin vahvat ja kiiltävät.”

Eino sanoo pesevänsä hiuksensa joka päivä.

”Lisäksi käytän lähes aina kampaamotuotteita. Markettituotteiden jäljiltä hiukseni tuntuvat jäävän kuiviksi koppuroiksi. Tällä hetkellä suosikkini on Redkenin All Soft -sarja, jonka sampoo ja hoitoaine vievät hiuksista myös sähköisyyden.”

”Minulla on luonnonkiharat hiukset, joten hamppuisuuden estämiseksi suoristan hiukset aina.”

”Siksi tarvitsen kunnollisen lämpösuojan. Suosikkini on Osis+ Flatliner Serum. Latvoihin levitän Redkenin Diamon Oil -hiusöljyä.”

Eini kertoo, että hänen hiustensa oma väri on tummanruskea, joten kampaaja moniraitavärjää niihin eloa 3–4 kertaa vuodessa.

”Hiukseni kasvavat todella nopeasti, ja säästääkseni hiuksia jatkuvalta vaalentamiselta käytän keikoilla klipsuilla kiinnitettäviä vaaleita raitoja.”

Teksti: Anni Nissi Kuva: Sami Mannerheimo

Kommentoi

Kommentoi juttua: Eini, mikä on upeiden hiustesi salaisuus?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.