Kodinhoito Anni kehitti nerokkaan ratkaisun kotitöiden jakamiselle – riidat puolison kanssa loppuivat kuin seinään
Terveys Terapeutti ja kansanedustaja Ville Merinen ja vaimo puhuvat avoimesti MS-taudista: ”Ellin sairaus on pakottanut keksimään uusia tapoja olla romanttisesti yhdessä”
Ihmiset Anna: Relove-yrityksen perustaja Noora Hautakangas, 39 : ”Biologinen kelloni ei tikitä, mutta pelkään katuvani myöhemmin, jos emme yritä”
Ihmiset Yrittäjä Sari Helin ja Ilkka Lääveri eivät anna 17 vuoden ikäeron haitata – paljastavat ihanan rakkaustarinansa Anna-lehdessä
Ihmiset Seura: Mari Perankoski ja Jouni Hynynen ovat olleet yhdessä jo 10 vuotta: ”Huumori on seksin ohella tärkeintä parisuhteessa”
Ihmiset Seura: Laulaja Eini salamarakastui aviomieheensä – näillä keinoilla rakkaus on kestänyt jo 35 vuotta
Ihmiset Toimittaja Mikko Kekäläinen Annassa: ”Jouduin pahoittelemaan pojalleni, että iskä itki julkisesti televisiossa”
Suhteet Ihastuminen parisuhteessa on ihan ok – terapeutti kertoo, mitä tapahtui, kun hän alkoi kertoa ihastuksistaan avoimesti puolisolleen
Suhteet Kun yksin elämiseen tottuu, huomaa sen hyvät puolet – Aulin mielestä kenenkään ei pitäisi joutua asumaan alle 30 neliössä, koska yksin asuvakin tarvitsee tilaa
Suhteet Tinder-veteraani Tarja Pölkki, 66, on deittaillut kymmenen vuoden aikana niin paljon, ettei ilkeä kertoa treffien määrää: ”Voi sitä onnetonta, joka kuvittelee, että deitit tarkoittavat sänkyyn menoa”
Ihmiset "Jos kasvainta ei olisi löydetty ajoissa, alaraajani olisivat halvaantuneet" – näin Kati Tervon toipuminen leikkauksesta on sujunut