Puutarha

Kostea syksy on hyväksi istuttamiselle

Kun keväällä ja kesällä istutetut pensaat tai puut kuolevat, todennäköisin syy on kuivuminen.

Kastelu pelkästään istutuksen yhteydessä ja pari kertaa sen jälkeen ei yleensä riitä. Kun monivuotisia taimia istutetaan syksyllä, kuivuudesta ei ole yleensä haittaa – ammattilaiset tekevätkin suuren osan istutustöistä juuri tähän aikaan.

Nyt kasvien kuivumista ei tarvitse pelätä lainkaan, sillä maa on kosteaa hyvin syvältä. Riittää, kun juuripaakku kastellaan perusteellisesti ennen istutusta.

Isonkin istutuksen ehtii

Puiden, pensaiden, köynnösten ja perennojen taimia istutetaan niin kauan kuin maa pysyy sulana. Pilviset sadesäät pitävät ilman kauan leutona ja maan roudattomana. Isonkin istutuksen ehtii tehdä vielä ennen talvea.

Syksyllä istutetut taimet alkavat kasvaa keväällä heti, kun routa sulaa ja maa lämpenee. Näin ne hyödyntävät kaiken kevätkosteuden ja jokaisen kasvukauden päivän.

Tähän aikaan puutarhamyymälöissä on tuoreita kotimaassa kasvatettuja monivuotisten kasvien taimia. Ne ovat saaneet kasvaa koko kesän pellossa tai astioissa, ja nyt niiden juuristo on vankimmillaan.

Hyvällä taimella on vahva juuristo, mikä takaa varmimmin kasvuunlähdön. Ei ole syytä pelästyä, vaikka kasvin lehdet näyttävät kenties laikkuisilta ja alkavat varista. Se on merkki siitä, että taimi on kerännyt vararavintoa juuristoon ja oksiin sekä tuleentunut, ts. valmistautunut hyvissä ajoin talvehtimaan. Myös luonnossa kasvit varistavat jo lehtiään.

Viherrakentajat istuttavat kestäviä monivuotisia kasveja huoletta syksyllä, sillä ne talvehtivat yhtä hyvin kuin keväällä istutetut taimet. Lisäksi puiden ja pensaiden taimet ovat kasvaneet ennen istutusta viljelmillä jo useita vuosia ulkona ilman erityistä talvisuojaa.

Lähde: Taimistoviljelijät ry

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kostea syksy on hyväksi istuttamiselle

Puuhailija

Oletko talvettanut keijunmekon tai lumihiutaleen? Millä tavoin voisi onnistua?Kärhöt Romantika ja Rouge Cardinal alkoivat kasvaa vasta syyskuussa. Miten mahtavat selvitä talvesta vai ovatko mennyttä uusine versoineen?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.