Ruoka

Pitsa on helppoa pikaruokaa

Tuorepizza

Helppo ja nopea pitsa kelpaa jouluruokien kyllästämille syöjille. Täytteenä kannattaa käyttää jämiä joulupöydästä.

Kunnollinen pitsapohja on kaiken perusta. Vehnäjauhojen sijaan kannattaa kokeilla speltti-, durum- tai hiivaleipäjauhoja. Pohjan voi valmistaa myös gluteenittomana.

Pitsa joulukinkusta

Leikkaa joulukinkku tai -kalkkuna suikaleiksi ja ripottele tomaattikastikkeella peitetylle pohjalle. Suikaleista voi kääräistä myös hauskoja pitsakierteitä. Lihapullapitsa valmistuu puolestaan vaikkapa einespullista.

Jos joulupöytään on kuulunut tapaksia, voi ylijääneitä hyödyntää koreassa gourmetpitsassa. Vieraillekin sopivat pikkupitsat saavat makua pestosta, mausteisemmassa versiossa on puolestaan pepperonia.

Lihattomaan pitsaan makua juustosta

Gourmetpizza

Kasvissyöjille maistuvat punajuurella ja vuohenjuustolla täytetty pitsa tai mehevä kasvispitsa. Pitsaan voi myös valmistaa täytteen kuivatuista kasviksista.

Pitsa ei vaadi aina paistamista. Tuorepitsassa rapean pohjan päälle levitetään täytteet ja herkku syödään sellaisenaan. Pohjalle voi laittaa täytteitä oman maun mukaan.

Lue myös:

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pitsa on helppoa pikaruokaa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.