Puutarha

Luonnonkasvien lisääminen

Luonnonkasvit leviävät siementämällä tilaisuuden tullen. Jos lähellä on vaikkapa kellokukkien tai päivänkakkaroiden esiintymä, ei sitä kannata niittää ennen kasvien siementämistä.

Kun haluat tuoda luonnonkasveja puutarhaan, edistä niiden luontaista leviämistä – tai istuta taimistojen viljeltyjä taimia. Luonnonkasveja voi tietyin rajoituksin myös siirtää puutarhaan.

Luonnonsuojelualueilta ei kasveja tai niiden osia saa siirtää lainkaan, eikä rauhoitettuihin ja harvinaisiin lajeihin pidä kajota. Luonnonkasveja saattaa kuitenkin löytyä hyvin läheltä, jopa oman tontin laitamilta tai tienpientareelta.

Pihan pientareelta löytyy usein esimerkiksi ojakellukkaa, jolle on käyttöä myös koristekasvina. Taimet nostetaan lapiolla ja kasvusto leikataan istutuksen jälkeen 20-senttiseksi juurtumisen edistämiseksi.

Kauniit heinät, ahomansikat tai kissankellot ovat aivan puutarhakasvien veroisia. Harakankellot ja muut kellokukat leviävät siemenistä.

Parhaiten taimet erottuvat muusta kasvustosta, kun ne kukkivat. Siirrä ne jo silloin tai merkitse, jotta löydät taimet syksyllä. Helpoiten luonnonkasvit hankit siemeninä niittykasviviljelijöiltä.

Varo karkulaista

Vaikka kasvien luontainen leviäminen kertoo kasvin viihtymisestä kasvupaikalla, vieraslajien leviämistä on syytä rajoittaa.

Ongelmia tuovat lajit, jotka levitessään vievät elintilaa alkuperäisluonnolta. Eniten huomiota on saanut jättiputki (Heracleum mantegazzianum).

Myös kauniskukkaista mutta kulovalkean lailla leviävää jättipalsamia (Impaties gladulifera) osataan jo varoa. Kurtturuusu (Rosa rugosa) on levinnyt hallitsemattomasti rantaseuduilla. Komealupiinit (Lupinus polyphyllus) voi pitää kurissa niittämällä ahkerasti ennen kukintaa.

Lue myös:
Luonnonheinän istutus
Perusta niitty näin
Vanhat hyötykasvit tutuiksi
Vanhanajan pihapiiri syntyy kärsivällisyydellä
Ekologinen puutarha on helppo perustaa

Kuvat: Tommi Tuomi

Kommentoi

Kommentoi juttua: Luonnonkasvien lisääminen

Mertsi

Voiko kaikki lupiinit niittää? Minulla meinaa koko ajan tulla vain lisää.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.