Himahella

Viskimarinoitu broileri eli tuttavallisesti känninen kana

Yhteistyössä

Viskimarinoitu broileri on todella helppo ja herkullinen illanistujais- tai bileruoka isollekin jengille. Ohje on kotoisin Amerikan maalta ja sen salaisuus piilee bourbonviskissä. Eli kyseessä on siis känninen kana.

 

Tässä ohjeessa yhdistyy helppous, herkullisuus ja jopa edullisuus. No, viski ei ole maailman halvin mauste, mutta ruoka vaatii sen maistuakseen oikealle. Broilerin koipia taas saa hyvinkin edullisesti aika ajoin. Minun keittiööni ohje on rantautunut kasvitieteen professori Jouko Rikkiseltä, jota haastattelin vuosia sitten. Ruokaan intohimoisesti suhtautuva professori oli tuonut ohjeen mukanaan Yhdysvalloista.

Ohje on todella helppo, marinadin ainekset vain sekoitetaan keskenään ja kaadetaan broiskun koipien päälle. Tietty muitakin broilerinosia voi käyttää, mutta koivet voi tarvittaessa syödä vaikka käsin. Kana saa humaltua rauhassa eli maustua viileässä ja sitten vaan vuoka marinadeineen uuniin. Helppoa kuin heinänteko.

Jos baarikaapista löytyy jotakin muuta viskiä kuin maissista valmistettua bourbonia, nou hätä. Käytä sitä mitä on. Bourbon on vain vähemmän savuista kuin vaikkapa skottilainen veljensä.

Valmista ruoan seuraksi paria salaattia, vaikkapa coleslawta tai perunasalaattia, niin partyt ovat valmiit alkamaan ainakin safkan puolesta.

Jenkkimeiningillä mennään! Terveisin

Himahellan Tiina

Katso myös viskimarinoidun broilerin resepti!

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Viskimarinoitu broileri eli tuttavallisesti känninen kana

Vihreä Inkeri

Himahellaa on mainostettu Kotiliedessä niin ahkerasti että vihdoinkin muistin tulla katsomaan mistä on kyse. Ihanan näköinen resepti mutta vielä ihanampi kokki! Vaikutat mahtavalta tyypiltä Tiina, ihana slanginuottikin! 🙂 Tutustun muihinkin ohjeisiisi ja tämä resepti lähtee testiin viimeistään syksyn viimoissa – vaikka lämmikettä näin juhannusviikollakin tarvitsee. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *