. sunnuntai 10. tammikuuta 2021 .



Jooga- ja meditaatioharrastuksia aloittaessani kiinnostuin luonnonkosmetiikasta ja etenkin eteerisistä öljyistä. Ruohonjuuresta hankittu Floramen ultraääni-difuusori on ollut hyvä apu oikeanlaisen tunnelman luomisessa. 
Ultraääniaallot hajottavat eteeriset öljyt pieniksi mikrohiukkasiksi. Diffuusori toimii samalla myös ilmankostuttajana.

Etenkin talvella huoneilman kuivuus voi aiheuttaa ongelmia hengitysteille ja tämä diffuusori nostaa kyllä ilmankosteutta riittävästi. Seuraan ilmankosteutta mittarista, jotta se ei nouse liikaa etenkään kostella säällä. Eeeriset öljytkin leviävät riittävän laajalle tällä laitteella, eli se on mielestäni tehokas. 

Kun kaipaan rauhoittumista ennen nukkumaanmenoa tai kiireisen työpäivän jälkeen, laitan diffuusoriin pari tippaa Floramen laventeliöljyä. Laventeli rauhoittaa mieltä ja kehoa ja alentaa verenpainetta. Älä käytä laventeliöljyä, jos verenpaineesi on matala. 
Jos taas olo on flunssainen ja väsynyt, laitan diffuusoriin vaikkapa männyn, mustakuusen ja limetin eteerisiä öljyjä.

Saunaan laitan pieneen keraamiseen astiaan veden sekaan yleensä eukalyptystä ja mäntyä joskus seetriä tai mustaakuusta. Eteerisiä öljyjä ei saa laittaa löylyveden sekaan, sillä kiuaskiville niitä ei saisi päätyä.






Ranskalaisen Floramen eteeriset öljyt ovat öljyjen aatelia, sillä ne on kemotyypitetty.
CTEO (Chemotyped Essential Oil) merkintä takaa, että kasvin kemotyyppi eli biokemiallinen rotu on määritelty ja että tuote on takuulla turvallinen ja tehokas. Tislattu kasvi on kasvitieteellisesti tunnistettavissa ja tislattu kasvin osa on eritelty. Jokainen kemotyypitetty eteerinen öljy on siis ainutlaatuinen. 

 Antiseptinen ja desinfioiva mänty puhdistaa huoneilmaa, energisoi, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, rentouttaa ja avaa hengitysteitä. Limetti energisoi ja kirkastaa ajatuksia.

Joskus käytän valmiita aromaterapiasekoituksia. Englannin vanhin luonnonkosmetiikkasarja Neal's Yard Remedies tekee ihania sekoituksia, joista yksi suosikeistani on "Optimism", jossa on stimuloivaa mustapippuria, piristävää greippiä ja virkistävää jasmiinia.

Toinen suosikkini heiltä on "Meditation", jossa "rentouttava vetiver ja eettisesti hankittu santelipuu rauhoittavat laukkaavaa mieltä. Frankinsenssi auttaa syventämään hengitystä ja parantamaan keskittymiskykyä. Viimeisenä muttei vähäisimpänä appelsiini parantaa mielialaa ja mustapippuri antaa upean vivahteen." (House of Organic)


"Eteeriset öljyt viestittävät elimistölle miten reagoida – esim. virkistyäkö vai rentoutua. Niiden ominaisuudet ja käyttöalueet riippuvat niiden kemiallisesta koostumuksesta. Ne voivat mm. lievittää kipua, poistaa nesteitä, elvyttää hormonaalista toimintaa ja verenkiertoa, parantaa ihovaivoja sekä solujen aineenvaihduntaa. Useasti ne ovat myös antiseptisia ja tuhoavat bakteereja sekä viruksia. Niillä saadaan myös myönteistä vaikutusta mielialaan."


Frantsila Herbafarm


 





Wikipedia kertoo eteerisistä öljyistä muun muassa näin:

"Eteerinen öljy on kasveista höyrytislaamalla valmistettu vettä hylkivä neste, joka sisältää haihtuvia aromeja. Eteerisiä öljyjä valmistetaan aromaattisia aineita sisältävien kasvien kukista, lehdistä, juurista, hedelmistä ja pihkasta.

Noin 10 prosenttia maailman kasvilajeista on aromaattisia, eli ne sisältävät ainesosia, joiden tehtävä on suojella kasvia kasvitaudeilta, homeelta, haavoilta ja kuivumiselta.

Eteerisillä öljyillä ryhmänä ei ole tiettyjä, yhteisiä kemiallisia tai lääkkeenomaisia ominaisuuksia.

Eteerisiä öljyjä ei tule sekoittaa esimerkiksi tuoksuöljyn nimellä myytäviin valmisteisiin, jotka ovat synteettisti valmistettujen tuoksuvien yhdisteiden seoksia. Eteerinen öljykin on lukuisten eri yhdisteiden seos, mutta ne ovat kaikki kasvin luontaisesti valmistamia, ei ihmisen sekoittamia.

Eteerisiä öljyjä pidetään usein luonnollisina, turvallisina ja hoitavina, vaikka tällaisia ominaisuuksia löytyy vain osasta eteerisiä öljyjä ja nekin ovat toisistaan poikkeavia. Eteeristen öljyjen ominaisuuksien yleistäminen on vaarallista, koska jotkin eteeriset öljyt ovat myrkyllisiä pieninäkin määrinä. Kaikki eteeriset öljyt eivät ole turvallisia käyttää, joten niiden ominaisuuksista on otettava selvää ennen käyttöä. Useimmat eteeriset öljyt ovat toksisia liian suurina määrinä tai muuten väärin käytettyinä. Eteeriset öljyt ovat usein todella voimakkaita, eikä niitä pitäisi käyttää iholle laimentamattomana. Suuri osa yleisesti käytetyistä ja turvallisina pidetyistä eteerisistä öljyistä sisältää myös allergeeneja. Eteerisiä öljyjä ei suositella käytettäväksi pienten lasten eikä koskaan vauvojen hoidossa."

Aitojen eteeristen eli haihtuvien öljyjen käyttöä kutsutaan aromaterapiaksi.
Eteerinen öljy on aito, kun se on saatu yhdestä kasvilajista, siihen ei ole lisätty mitään kemiallisia jatkeita, eikä sitä ole standardoitu lisäämällä tai poistamalla aineosia.

Käytä aina vain sataprosenttisesti aitoja öljyjä!


Frantsila Herbafarmin ohjeita eteeristen öljyjen turvalliseen käyttöön:

• Eteerinen öljy on laimennettava aina ennen käyttöä iholle. Poikkeuksena teepuuöljy, jota voit laittaa tipan päivittäin kynnen päälle, kynsisieniongelmaan ja laventelia tipan palaneelle iholle.
• Eteerisen öljyn joutumista silmiin on varottava. Vahingon sattuessa se huuhdellaan heti pois silmistä viileällä vedellä.
• Eteerisiä öljyjä ei tule käyttää sisäisesti omin neuvoin. Niitä tosin käytetään suklaan ja hunajan maustamisessa pieniä määriä. Vahingon sattuessa tulee heti ottaa muutamia ruokalusikallisia kasviöljyä, jolloin limakalvoja ärsyttävä ominaisuus laimenee. Älä oksennuta!
• Eteerisiä öljyjä ei suositella käytettäväksi raskaana oleville, imettäville äideille tai vauvoille kuin tilapäiseen, hyvin vähäiseen käyttöön.
• Jotkut eteeriset öljyt, kuten sitruuna, saattavat olla allergisoivia yliherkille ihmisille. Huomioi myös, että jotkut eteeriset öljyt aiheuttavat iholle ruskehtavia pigmenttilaikkuja joutuessaan auringonvalon kanssa tekemisiin. Tällaisia ovat lähinnä sitrukset. Näistä valoherkistävimmät ovat bergamotti ja sitruuna.

Säilytys: Eteeriset öljyt säilyvät parhaiten viileässä ja suojassa auringonvalolta.

Suomen terveystuotekauppiaiden liitto valitsi Frantsilan Luomuyrttitilan eteeriset öljyt vuoden 2019 hoitotuotteeksi.

Frantsilan eteeriset öljyt ovat laadukkaita, luotettavia, tuoreita ja tehokkaita ja ne tulevat suoraan ulkomaisilta, valvonnassa olevilta, eteerisiä öljyjä tislaavilta tiloilta ja yrityksiltä.






Kuvat valmistajien sekä Mirjami Rajamäki (1, 2. ja 4. kuva ylhäältä), laventelikuva Pixabay






. sunnuntai 15. marraskuuta 2020 .

 


Valoa pimeyteen!

Nyt on hyvä aika panostaa kotiin ja laittaa valaistusasiat kuntoon. 

Jos kuitenkin kärsit ihan aidosta kaamosmasennuksesta, suosittelen satsaamaan myös tehokkaaseen kirkasvalolamppuun muun valaistuksen lisäksi. Pimeys on ollut helpompi kestää lisävalon voimin. Tehokkaat kirkasvalolamput eivät tunnetusti ole aina kaikkein kauneimpia, mutta jospa siihenkin olisi muutosta tulossa.

Etsin olohuoneeseen riippuvalaisinta ja niissä tarjontaa löytyy nykyään varmasti ihan jokaiselle.




Valaisimet ylhäältä alaspäin
Hanna Anonen, Cocktail-valaisin, Hakola
Hanna Anonen, Cocktail-valaisin
Honore Rio-valaisin
Honore Parasol-valaisin
Honore Fringed Parasol-valaisin
Honore Parasol-valaisin
Honoren valaisimia myy Suomessa ainakin Armas Design
&Tradition Formakami JH4-valaisinta myy Suomessa ainakin Finnish Design Shop

Kuvat valmistajien






. sunnuntai 19. heinäkuuta 2020 .

Marimekon kesäkauden kuoseissa värit ovat herkullisen räiskyviä ja pääosassa ovat kukat. Tämä on mahtava juttu, sillä rakastan kukkia ja minusta Suomeen mahtuisi paljon nykyistä enemmän väri-ilottelua. Aino-Maija Metsolan vuonna 2017 Marimekolle suunnittelema Rosarium-kuosi (yllä) esittää ruusutarhaa, jonka hehkein kukinta loppuu pian.
Suomen kesä jatkuu silti yhä ja nyt on hyvä aika piknikille luonnon helmassa!


"Rosarium esittää ruusutarhaa,
jonka hehkein kukinta loppuu
pian. Terälehdet jo irtoilevat
syystuuleen. Kuviossa on
erilaisia ruusuja, mutta pääasiassa
tuttuja kurttulehtiruusuja,
joita kasvaa myös suunnittelijan
kotitalon edustalla."




Mitä mieltä olet Unikko-kuosista? Minä luulin joskus jo kyllästyneeni siihen, mutta jossain vaiheessa tykästyin siihen uudelleen. Unikko-kuosin syntytarina lienee tuttu, mutta kerrataan se vielä. Marimekon perustaja Armi Ratia ilmoitti vuonna 1964, että Marimekossa ei kukkakankaita paineta. Tästä suivaantuneena Maija Isola suunnitteli oikein sarjan kukkakuoseja, joista yksi oli Unikko.

Unikon menestys inspiroi uskomaan omaan visioon.



Primavera on yksi suosikkikuoseistani. Maija Isola maalasi sen asuessaan Algeriassa 1972. Kuosi uhkuu elämäniloa, energiaa ja lämpöä, mutta siinä "voi nähdä myös häivähdyksen koti-ikävää
Suomeen, kesäaamun kasteiselle nurmikolle, kehäkukkapenkin viereen."


Kuvat ja lainaukset Marimekko




. tiistai 19. toukokuuta 2020 .



Kaupallinen yhteistyö Futonotan kanssa. Postauksessa mainoslinkkejä (*) kaupallisessa
yhteistyössä yrityksen Futonota kanssa.

Jos kaipaat omaa, rauhallista tilaa, jonne paeta hälinää, rajaa itsellesi sermin avulla nurkkaus olo- tai makuuhuoneesta meditaatiota, joogaa tai rentoutumista varten. Kodin ollessa myös toisen ihmisen työpaikka, on ihana kun on paikka minne pääsee pakoon hälyä.

Futonotan WABI-tilanjakaja* on valmistettu tatami-riisin oljista. Se vaimentaa ääntä ja tuo huoneeseen japanilaista tunnelmaa. Sermin mitat ovat korkeus: 160 cm ja leveys 200 cm ja sitä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Nyt kun sermi on ollut minulla jonkun aikaa, ihmettelen miten olen pärjännyt ennen ilman sitä!

Lattialla on kokoontaitettava tatami Futonotalta (ei valmisteta enää), jonka päälle levitän joskus vielä peitteen pehmeyttä tuomaan, peite Armas Design.




Olen huomannut, että meditaatiolla, joogalla ja hengitysharjoituksilla on iso vaikutus hyvinvointiin. Kun on kova kiire ja stressi ja asiat tuntuvat kaatuvan päälle, on monesti järkevintä rauhoittua. Jos haluat tutustua joogaan tai pilatekseen, suosittelen lämpimästi Studio Yiniä!

Meditaation voi aloittaa helposti vaikkapa lataamalla puhelimeen meditaatio-sovelluksen.

Käytän rentoutumisen tukena eteerisiä öljyjä aroma-diffuuserin avulla. Diffuuseri kosteuttaa samalla talvikuivaa huoneilmaa ja eteeristen öljyjen tuoksut luovat tunnelmaa terveyttä tukevien vaikutustensa lisäksi. Näistä lisää myöhemmin!


Helppo hengitysharjoitus:
Istu mukavasti rauhallisessa paikassa. Sulje silmät kevyesti. Hengitä hitaasti nenän kautta 5 sekunnin ajan, pidättele hengitystä 3-5 sekunnin ajan, puhalla suun kautta ilma ulos keuhkoistasi 5 sekunnin ajan.
Toista tämä harjoitus 10 kertaa.


Voi hyvin!





Alimmat kuvat Futonota

. tiistai 24. joulukuuta 2019 .


Tänä vuonna meillä koristeltiin kuusi moneen kertaan. Ensimmäisen kuusen koristelin oikeilla kukilla ja hopeanauhoilla. Kuusi kuitenkin varisti neulasensa jo ennen joulua joten tilalle tuotiin toinen, jonka koristelin kullatuilla heinillä.
Oikeat kuusenkynttilät, samanlaiset kuin lapsuuden kodissani oli, eivät meillä pala kuin kuvausten ajan. En voi suositella oikeita kynttilöitä muuta kuin koristeeksi paloturvallisuussyistä.

Kuusenkynttilän pidikkeitä löysin kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksesta. Mehiläisvahakynttilät ostin Kirkkonummen Maatilapuodista.




Tätä Joulua olen odottanut pitkään. Odotellessani olen lukenut englantilaisia sisustuslehtiä ja inspiroitunut englantilaiskotien joulutunnelmista. Joulukukka-asetelmia aloin tehdä jo marraskuun puolella ja niitä on ollut myös vessoissa ja kylpyhuoneessa. Asetelmia on kerennyt olla tähän aattoon asti monenlaisia, myös tosi omituisia kokeiluja. Missään ei määrätä, millaisia joulukukkien pitää olla.

Taustalla on soinut koko ajan musiikki, joka alkoi avemarioista ja vaihtui hiljalleen jouluisemmaksi.


Jo lapsuusenkotini jouluissa oli muinoin kultainen enkelikello-kynttelikkö, missä enkelit kiertävät kilkattaen ympyrää kynttilöiden palaessa. Mielestäni enkelikellon ääni on erityisen jouluinen ja rauhoittava.


Joulupaketit paperoin vanhoilla tapeteilla ja lautasliinoilla. Keräilen vintage-joulukoristeita ja latvatähden kaveriksi ripustin kultaisen, Fidasta löytämäni koristeen, joka mieheni mielestä on hieman "veerdi".

P.S. Mikäli olet kuusiallergikko, jalokuusi eli kaukasianpihta voi sopia Sinulle! Meille metsäkuusi aiheuttaa allergiaa, mutta nämä pihdat eivät lainkaan.

Riemullista Joulun aikaa!








. sunnuntai 8. joulukuuta 2019 .


Helsingin Talvipuutarha Töölönlahden pohjoispuolella, Olympiastadionin vieressä on hyvä paikka hiljentyä kesken arkikiireiden ja inspiroitua joulukukka-asetelmista ja koristeista. Yleisölle avoin puutarha, jonka kasveista valtaosa on kotoisin tropiikista, on auki läpi vuoden eikä sinne ole sisäänpääsymaksua.




Stressitöntä Joulun odotusta!

Talvipuutarha
Hammarskjöldintie 1 A
00250 Helsinki
+358 9 310 39985

. torstai 19. syyskuuta 2019 .

                                                                                   Tero Annanolli, Lintutarha III, tussi, akryyli, lyöntihopea kankaalle, 2018

Kirjoitusta on päivitetty 09.10.2019.

Jo kesän 2018 asuntomessuilla Porissa oli havaittavissa uusi suuntaus sisustamisessa; enää ei ollut niin paljon "ikea-taidetta" seinillä, vaan ihan oikeita uniikkeja taideteoksia. Tämä aidon taiteen suosimisen nouseva trendi ilahduttaa kuvataiteilijaa!


Taiteen ostamisesta voi olla ennakkoluuloja. Taide voidaan mieltää kalliiksi ja etäiseksi asiaksi.

Monet taiteilijat myyvät taidetta myös osamaksulla ja taidelainaamoista lainattujen taideteosten kuukausivuokrat voivat olla alimmillaan vain joitakin kymppejä. Lainatun teoksen voi myös lunastaa itselleen kuukausi- tai kertamaksulla.
Nuorten, aloittavien taiteilijoiden teoksia voi saada halvemmalla kuin vanhojen konkareiden. Ja nuoren kyvyn maineen kasvaessa taideteosten arvo voi nousta. Taiteen ostaminen on sijoitus.

Minkälaista taidetta sitten kannattaa itselleen hankkia?
- Sellaista josta itse tykkäät! Taideteos on toki myös sijoitus, mutta miksi ostaa sellaista teosta seinälleen, minkä katsominen ei tuota mielihyvää. Vai voiko taiteella olla myös jokin toinen tehtävä? Se lienee jokaisen henkilökohtaisesti päätettävissä.

On tärkeää, että taideteos sopii siihen tilaan, mihin sitä ollaan hankkimassa. Kannattaa miettiä ovatko teos ja  taustaseinän väritys ristiriidassa keskenään? Onko teos liian pieni tai iso tilaan? Ollaanko teokselle hankkimassa "kavereita" jolloin se olisi osa kokonaisuutta?



                                                                    Tero Annanolli, Paratiisin valo, akryyli, öljy, kuparilehti pöytäliinakankaalle, 2014


Kävin vierailulla kuvataiteilija, taidepedagogi ja "mentorini" Tero Annanollin uudessa ateljeessa Sipoossa. Tero tykkää laillani kukka-aiheista, mutta maalauksissa toistuvat usein myös linnut, hedelmät sekä ihmishahmot. Tero käyttää teoksissaan paljon kierrätysmateriaaleja.

Sisustussuunnittelukoulutuksen käyneenä aloittelevana kuvataiteilijana halusin keskustella konkaritaiteilijan kanssa taiteella sisustamisesta. Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon, kun kotiin ostaa aidon taideteoksen?

Mikäli haluat kotiisi jo tehdyn taideteoksen, mene rohkeasti teosvälityksiin, taidenäyttelyihin tai ota suoraan yhteyttä mieleiseesi taiteilijaan. Ammattitaiteilijoilta kannattaa myös kysyä tilaustyötä. Silloin taiteilija voi tulla kotiisi keskustelemaan sijoituspaikasta, mitoista, värisävy-, aihepiiri-, ja muototoiveista. Hyvä idea on tehdä maalarinteipillä seinään kokovaihtoehtoja.

Taiteilija voi lähettää teoksen luonnosteluvaiheessa kuvan asiakkaalle sekä sitten kuvan valmiista teoksesta.

Tero tekee teoksia tilaustyönä, ota rohkeasti yhteyttä!
Teron yhteystiedot: http://www.annanolli.com/

Terolla on meneillään näyttely Albert Edelfeltin taidemuseossa Villa Albertissa Porvoossa syyskuun 2019 loppuun asti.

Hän työskenteli Suomen Rooman instituutissa Villa Lantessa residenssitaiteilijana huhtikuun alusta kesäkuun loppuun.
Tero kertoo työskentelystään Roomassa:
"Villa Lantessa taiteellisen työn ja tutkimisen kohteena minulla on Michelangelon viiva. Tarkastelen sitä, mikä on ohjannut Michelangelon viivaa? Miten hänen työskentelytapaansa ovat vaikuttaneet tila, tuoksut ja äänet? Millaisia yhtymäkohtia löytyy Pompej Villa dei Misterin frescoihin ja värimaailmaan? Tutkin myös, miten käden asento kuvaa tunnetta ja liikettä Michelangelon maalauksissa ja veistoksissa sekä Pompej freskoissa. Haen myös keinoja soveltaa antiikin ja renessanssin työskentelytapoja, värejä ja materiaaleja nykyhetkeen."

Olen ylpeä siitä mitä kaikkea Tero on kovalla työllä saavuttanut. Hatunnosto!

Päivitys: 

Terolla on tulossa kurssi sinulle, joka ajattelet ettet osaa piirtää tai ettet tiedä mistä edes lähtisit aloittamaan maalaamista. Kurssin pitopaikka on kaunis ravintola Tila Sipoonkorven maalaismaisemissa.

Katso lisätietoja ja ilmoittaudu: 

RUSKAMETSÄ JA VIIVAN VIEMÄÄ II – TAIDEKURSSI SIPOONKORVESSA 19.–20.10.2019