Neulonta

Laventelin sävy ja islantilaiset villapaidat ovat menneen talven lumia, nyt halutaan neonvärejä! Tältä näyttävät neulontatrendit 2023

Neulontaharrastuksen yleistyessä myös erilaiset trendit tulevat ja menevät vauhdilla. Kolme lankojen parissa työskentelevää ennustaa, mistä tulee seuraava iso neulehitti.

Muhkupipo. Se tuntui olevan monen neulojan puikoilla vuonna 2021. Vuonna 2022 sosiaalinen media täyttyi muun muassa kaulureista, kypärämyssyistä ja tietysti lukuisista paidoista ja villasukista. Mikä on vuoden 2023 hitti?

Kysyimme kahdelta lankakauppiaalta ja yhdeltä lankavalmistajalta, mikä trendaa neulonnassa tänä vuonna. Mitkä langat tyhjennetään kaupan hyllyiltä ensimmäisenä?

Lue myös: Vuosi 2022 oli täynnä upeita käsitöitä! Nyt 20 suomalaista esittelee kauneimman luomuksensa viime vuodelta

”80- ja 90-lukujen rönsyilevä ja värikäs tyyli tekee paluun”

Merja Lepomäki, porilainen lanka- ja käsityöliike Lavikko:

1. ”Islantilaisneuleiden Alafosslopi ja Lettlopi-langoista on ollut pulaa jo kolme vuotta. Ennen sitä meillä oli aina kaikkia värejä hyllyssä. Myös liivit, kaulurit ja kypärämyssyt olivat viime vuoden hittejä.

Voimakas trendiväri oli laventeli, mutta se villitys on jo rauhoittunut.”

2. ”Islantilaisneulebuumi on hiukka laantunut ja tilalle on tullut suomalaisia neulemalleja kuvioilla suomalaisesta historiasta. Suomalainen villalankakin on alkanut mennä paremmin kaupaksi, kun kymmenen vuotta sitten se ei tahtonut kelvata kellekään.

Veikkaisin, että kirjoneuletrendi ja puserobuumi jatkuvat tänäkin vuonna, mutta ne muuttavat hieman muotoaan. Uumoilen, että intarsianeule ja 80- ja 90-lukujen rönsyilevä ja värikäs tyyli saattavat tehdä paluun. Silloin ihmiset ostivat ihan simona hapsu- ja pörrölankoja ja neuloivat niistä isokuvioisia paitoja. Myös palmikoita ja erilaisia pintaneuleita kokeillaan rohkeammin.

Alkuvuodesta ihmiset kaipaavat raikkaita ja heleitä värejä, kuten kirkkaansinistä ja sitruunankeltaista. Tämän hetken trendivärejä ovat toisaalta murretut sävyt, kuten ruosteenvihreä ja terrakotta ja toisaalta kirkkaat neonvärit. Etenkin nuoremmat asiakkaat kyselevät nyt neonvärejä.”

3. ”Minulla on aina puikoilla monta työtä ja kotona ja mökillä omansa. Sain vastikään valmiiksi vauvan takin ohuesta merinovillasta ja viimeistelen juuri vauvan myssyä. Toki nurkissa lojuu myös keskeneräisiä sukkia, jotka kyllä valmistuvat jossain vaiheessa. Virkkaankin välillä, mutta kutominen on kivempaa. Porilaisittain: Rakkaurest kutomissee!”

Neulesuunnittelija Reetta Pellikan suunnittelema sähkönsininen neulepaita on nyt trendien aallon harjalla:

Lue myös: Maritan upeat jämälankasukat ihastuttavat somessa – katso kuvat, jotka inspiroivat hyödyntämään viimeisetkin langanpätkät!

”Neonvärit tulevat”

Saara Toikka, Novita-lehden toimituspäällikkö:

1. ”Nettisivujemme katsotuin neuleohje on vuodesta toiseen harmaa villasukka. Suomalaiset ovat villasukkakansaa, ja sitä ei mikään trendi horjuta.

Kaulureita on neulottu tänä talvena paljon enemmän kuin aikaisemmin. Myös erilaiset asusteet, kuten pipot, ovat olleet suosittuja. Meidän I’m so mohair -pipo on ollut top 10 katsotuimpien ohjeiden listalla siitä asti, kun se julkaistiin. Myös kaarrokeneuleet ovat viehättäneet ihmisiä.”

2. ”Uskon, että muhkeat over size -villapaidat jatkavat suosiotaan. Myös koronan aikaan alkanut loungewear -trendi eli mukava pukeutuminen jatkuu. Euroopassa näkyy paljon neulottuja oloasuja, joita käytetään ihan kaupunkipukeutumisessa. Suomalaiset ovat niin käytännönläheistä kansaa, että käsintehtyjä villahousuja käytetään enemmän ehkä tuulipuvun alla kerrastona.

Kypärämyssy on ollut tuloillaan jo pitkään, mutta sekään ei ole näkynyt vielä isosti suomalaisessa katupukeutumisessa.

Tämän vuoden juttu on ehdottomasti värikkyys. Maanläheisten värien rinnalle on tulossa energiavärejä, jopa neonvärejä, joita voi käyttää joko isoina pintoina tai aksenttiväreinä.

Neulepinnoilta kaivataan vaihtelua ja tekstuuria, ja langoissa suositaan pörröistä mohairia. Ekologisuus tulee näkymään yhä vahvemmin lankojen materiaalivalinnoissa. Esimerkiksi Novitan Woolly Wood -langassa villaan on sekoitettu 100-prosenttisesti biohajoavaa tenceliä.”

4. ”Olen myös vapaa-ajallani intohimoinen neuloja, ja tällä hetkellä puikoillani on aika montakin neuletyötä syksyn lehdessä ilmestyvään omaan mallistooni. Tykkään neulonnassa eniten neulepintojen kehittämisestä. Esimerkiksi aina oikein neuleesta saa varioitua vaikka minkälaisia pintoja.”

”Iso trendi on runsaus ja röyhelöt”

Anne Lampinen, helsinkiläinen lankakauppa Snurre:

1. ”Kun Snurre aloitti toimintansa 11 vuotta sitten, harmaa oli kaikissa laaduissa eniten myyty väri. Viimeisen kolmen vuoden aikana harmaan tilalle on tullut beigen ja ruskean sävyjä, joista neulottiin viime vuonna muun muassa paitoja, liivejä, kaulureita ja kypärämyssyjä.

Viime vuonna trendivärejä olivat aika räväkätkin värit, kuten laventeli, neonvihreä, keltainen ja pinkki. Näistä tykättiin neuloa etenkin muhkeita pipoja.”

2. ”Tämän vuoden iso trendi on runsaus ja röyhelöt. Uusissa neulemalleissa näkyy jo nyt käytettävän pörröistä bukleeta, mohairia ja erilaisia yhdistelmiä, jotka tuovat neuleen pintaan elävyyttä. Elävyyttä tuovat myös kokeilevat pintaneuleet, vaikkapa hapsureunat ja monen erilaisen palmikkokuvion yhdistelmät.

Pantonen vuoden väri Viva Magenta tulee varmasti näkymään langoissa, kunhan lankatoimittajat saavat sen lisättyä värikarttoihinsa. Nuoret asiakkaat tulevat aina kyselemään Pantonen vuoden värien perään, mutta lankatoimittajat reagoivat vähän viiveellä. Magentan ohella myös todella hento mantelin valkoinen ja turkoosi ovat tuloillaan.”

3. ”Neulon mielelläni itselleni puseroita pehmeistä silkkimohair- ja bukleelangoista. Tällä hetkellä minulla on puikoilla kashmirneule miehelleni.”

neulontatrendit 2023: erilaisten palmikkojen yhdistely.
Erilaisen palmikoiden yhdistely ja liivit ovat tämän vuoden juttu. Merinosekoitelangasta neulotun liivin ohje löytyy Kotiliesi käsityö -lehdestä 4/23. © Katia

Kommentoi

Kommentoi juttua: Laventelin sävy ja islantilaiset villapaidat ovat menneen talven lumia, nyt halutaan neonvärejä! Tältä näyttävät neulontatrendit 2023

Sinun täytyy kommentoidaksesi.