Sisustus Tilaajille

14 eri sänkyä ja hurja remontti – näin rintamamiestalosta kuoriutui kaunis koko perheen koti

Harmoninen, vanhaa kunnioittava koti syntyi asukkaan Emma Alftanin ja sisustussuunnittelija Anna-Kaisa Melvaksen ystävyyden ja huumorin sävyttämän yhteistyön tuloksena.

”Ystäväni Emman perheen koti Herttoniemessä on ollut sisustusprojekteistani pisin. Olen suunnitellut sitä vuosien varrella kuin omaani. Välillä kodissa on tehty isoja muutoksia, välillä olemme edenneet hitaasti lattialista kerrallaan.

Talo on minulle tärkeä, sillä siihen liittyvät muistot eivät ulotu vain ystäväni perheeseen. Olen vieraillut kodissa aikaisemminkin 1980-luvulla, kun silloinen poikaystäväni asui siellä. Talo on kokenut ­useamman perheen remontit vuosikymmenten aikana, mutta muistot kotibileiden tunnelmasta ovat edelleen tallella.

Vanhan rintamiestalon henkeä ovat monet edellisten asukkaiden pintapuoliset remontit yrittäneet latistaa. Päätavoitteeni onkin ollut vanhan elvytys niin hyvin ja kustannustehokkaasti kuin mahdollista. Emman energinen suhtautuminen remonttiprojekteihin on ollut ihailtavaa. Ulkopuolisen silmin hänelle on ollut aivan sama, onko kyse katto-, putki- vai keittiöremontista. Asiat organisoidaan ja laitetaan tapahtumaan.

Välillä muu perhe on anellut armoa muutosten välissä, jolloin Emma on malttanut pitää remontoinnista taukoa pisimmillään vuoden ajan. Emman mies Simo onkin ilmaissut vihaavansa remontteja syvästi, vaikka ne ovat myös palkitsevia. Hän on toivonut, ettei kodissa tulevan kellariremontin jälkeen tapahtuisi mitään muutosta seuraavaan kymmeneen vuoteen.

Vanha Lundian laatikosto löytyi kuin tilauksesta Torista. Järjestelmällisyyttä arvosta Emma on lajittelun mestari.
Vanha Lundian laatikosto löytyi kuin tilauksesta Torista. Järjestelmällisyyttä arvosta Emma on lajittelun mestari.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.