Sisustus

Eteisen säilytysratkaisut – 3 toimivaa vinkkiä Dekon sisustustoimittajalta

Eteisen säilytys kannattaa suunnitella sellaiseksi, että arki sujuu mahdollisimman hyvin. Nämä kolme säilytysvinkkiä on helppo toteuttaa pieneenkin eteiseen.

Arjen sujuvuus mitataan usein eteisessä ja sen säilytysratkaisuissa. Ovatko takit päällekkäin, kurotteletko hyllyltä huivia sekaisesta laatikosta, hukkuiko tumppu? Entä missä se kenkälankki olikaan?

Usein eteisessä tapahtuviin toimiin liittyy etsiminen, valitettavasti. Onneksi hyvinkin yksinkertaisilla ja järkevillä säilytysratkaisuilla pystyy parantamaan koko perheen arkea lähtöineen ja saapumisineen.

Tärkeää on miettiä paikkansa kaikelle. Usein käytetyt asiat laitetaan käden ulottuville ja helposti saataville, kuten naulakkoon ja koukkuihin. Harvemmin käytetyt tavarat ja vaatteet asetetaan ylähyllyille ja irtolaatikoihin.

Tärkeä, mutta usein unohtuva asia eteisessä on laskutaso, johon saa heti laskettua avaimet ja laskut kun astuu ovesta sisälle.

Myös eteisen siivouksen helppouteen on hyvä kiinnittää huomiota,  etenkin lapsiperheissä. Tällöin kannattaa suosia seinälle kiinnitettäviä ratkaisuja.

Listasimme kolme toimivaa vinkkiä eteisen säilytykseen.

Lue myös: Uhkaako kaaos? Katso helpot säilytysvinkit kaaoksen kesyttämiseksi

1. Kiinnitä kenkähyllyt seinään

Seinään kiinnitettävät kenkähyllyt ovat paras keksintö ikinä: siivoaminen helpottuu ja eteisen yleisilme pysyy ilmavana.

Hauska idea on laittaa kaksi kenkähyllyä rinnakkain, näin saat toisesta kätevän laskutason ja paikan pikkutavaroille.

Yritä pitää hattuhylly ilmavana, sillä sinne asetellut laatikot tekevät ilmeestä äkkiä raskaan. Pidä hattuhyllyllä siis pelkästään jokapäiväiset asiat ja säilö muut laatikoihin muualle.

eteisen naulakko ja kenkähyllyt
Kuva:

2. Eteisen säilytys helpottuu koukuilla ja hyllyillä

Koukut ja hyllyt ovat eteisen kulmakiviä. Erityisen kätevää on, jos saa kaikki yhdessä paketissa ja yhdistettynä penkkiin.

Esimerkiksi Ikean naulakko on penkin ja naulakon yhdistelmä. Lisäksi alahyllyt toimivat kenkien säilytykseen.

Käytävän malliseen eteiseen sopii vaikka kolme naulakkoa rinnakkain, jolloin saa riittävästi tilaa kaikille vaatteille. Keskimmäisestä voi ottaa naulakkotelineen pois ja korvata irtokoukuilla, jotka on asetettu lapselle sopivalle korkeudelle. Naulakkoon voi kiinnittää korin, jossa voi säilyttää usein käytettävät tumput ja pipot.

eteinen
Kuva:

3. Säilytysjärjestelmä, joka kattaa kaiken

Jos eteisessäsi on syvennys, hyödynnä se kattoon asti säilytysjärjestelmän avulla. Lattiatila kannattaa jättää vapaaksi, jotta siivous helpottuu.

Elfan järjestelmässä on paikkansa kaikelle, kuten kenkien hoitovälineille. Kun välineet ovat helposti saatavilla, kengätkin tulee huollettua useammin. Lyhyille ja pitkille takeille on omat tankonsa, jolloin välttää hukkatilan ja yleisilme pysyy siistinä.

eteisen säilytys
Kuva: Elfa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Eteisen säilytysratkaisut – 3 toimivaa vinkkiä Dekon sisustustoimittajalta

Siili

Anteeks mitä 😲 jollei edes suihkuun tai saunaan pääse ilman kännykkää, tarttis olla melkosen huolissaan.
Ite vetäsen yleensä kevyen jumpan siinä ohessa. Saunan jälkeen ennen suihkua ni tulee hoidettua 2 hikoilua samal suihkul 😂

Vastaa käyttäjälle SiiliPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.