Ihmiset

Kuvataiteilija Jenni Rope inspiroituu väreistä ja liikkeestä: ”Haluan joskus täyttää kokonaisen tilan mobileilla”

Kuvataiteilija Jenni Rope inspiroituu erilaista pinnoista. Tapasimme Jennin hänen työhuoneellaan Kaapelitehtaalla.

”Outoa, että ensimmäinen maalausnäyttelyni vuonna 2006 oli mustavalkoinen. Nautin paljon väreillä leikkimisestä, vaikka välillä ärsyttää, että kokonaisuudesta tulee aina niin värikäs.

Yritän joskus rajata väriskaalaa ja sekoittaa aamulla tietyt värit sillä ajatuksella, että tänään käytän vaan näitä. Mutta ei siitä mitään tule.

Yritän myös välillä tietoisesti vältellä suosikkivärejäni, joskus taas inhokkiväristä tulee suosikki.”

”Uusille töille olen antanut nimeksi äänisanoja, sillä haluan herättää katsojan kaikki aistit”, Jenni Rope sanoo.

Lue myös: Keraamikko Mari Paikkarin intohimo keramiikkaan syntyi jo lapsena

Maalauksista ja liikkeestä

”Tein ennen paljon kuvituksia, animaatioita ja perustin flipbookeja julkaisevan Napa Books -kustantamon.

2000-luvun puolivälissä aloin ymmärtää, että tarvitsen isomman työhuoneen ihan vain itselleni, jotta voin maalata. Nyt enemmän tai vähemmän maalaamiseen keskittyvää vaihetta on kestänyt kymmenisen vuotta.

Mobileita aloin tehdä kolme vuotta sitten. Minulle oli jo aiemmin suositeltu mobilen tekoa, mutta en silloin vielä innostunut. Ensin tein maassa seisovia töitä samasta materiaalista, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nämähän voisi nostaa ylös.

Mobileissa kiehtoo liike. Olen opiskellut animaatiota, jossa liike on oleellinen. Myös Flipbookeissa on liike.

Mobilen teko on vastapainoa muulle tekemiselle, sillä kolmiulotteisuus luo omat haasteensa. Haluaisin joskus toteuttaa suuren mobileteoksen johonkin kauniiseen tilaan, ja kokeilla kaikki sen tilalliset mahdollisuudet.”

Jenni Rope
Jenni Ropen mobilet ovat maalausten kolmiulotteisiksi muuttuneita versioita.

Päiväkirja muistuttaa

”Joka arkiaamu tulen työhuoneelle. Joinain päivinä ei synny mitään, joskus valmistuu kolme työtä päivässä.

Aina työnteko ei näy paperilla tai kankaalla, vaikka olen tehnyt kaikenlaista, kuten vastannut meileihin tai ideoinut. Siksi pidän työhuonepäiväkirjaa, jotta muistutan itseäni kaikesta mitä olen tehnyt.

Mieheni on paras kriitikkoni. Pyydän hänet käymään, kun olen omasta mielestäni hyvässä vaiheessa ja uskallan näyttää töitä jollekin.

Joistain maalauksista muodostuu omia lemppareita, jos työ on esimerkiksi ollut tärkeä jonkun uuden asian löytämisessä. Toivon usein, että joka näyttelystä jäisi edes yksi työ itselle.”

Jenni Rope
Jennin työhuone on sijainnut viimeiset viisi vuotta Helsingin Kaapelitehtaalla, jossa saman käytävän varrella työskentelee lukuisia luovan alan taiteilijoita.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kuvataiteilija Jenni Rope inspiroituu väreistä ja liikkeestä: ”Haluan joskus täyttää kokonaisen tilan mobileilla”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.