Sisustus

4 x trendikäs lastenhuone – sisustussuunnittelija kertoo, minkälaiset lastenhuoneet innostavat juuri nyt

Tällä hetkellä lastenhuoneen seinillä saa näkyä rohkeaa väri-ilottelua, mutta myös ajattoman neutraalit sävyt pitävät edelleen pintansa. 

Asuntomessuilla Lohjalla nähdään tänä vuonna niin pirteän värikkäitä kuin tyylikkään neutraalejakin lastenhuoneita. Asuntomessuille vuonna 2021 talo Sensun suunnitelleen sisustussuunnittelija Dima Latvalahden mukaan tällä hetkellä lastenhuoneissa viehättää muunneltavuus.

”Jos talossa on esimerkiksi kaksi lastenhuonetta, kummallekin lapselle ei välttämättä ole omaa makuuhuonetta. Toinen huoneista tehdään yhteiseksi leikkihuoneeksi ja toinen molempien lasten nukkumishuoneeksi”, Latvalahti kertoo.

Muunneltavuus näkyy myös huoneiden sisustuksessa. Leikkihuoneessa suositaan enemmän pirteitä ja raikkaita värejä, kun taas nukkumiseen tarkoitettu huone on sävyltään vaaleampi ja maanläheisempi.

”Lapselta kannattaa myös kysyä, mistä hän itse pitää, ja ottaa mielipide huomioon esimerkiksi maalisävyn valinnassa.”

Nyt Latvalahti kertoo, minkälaiset lastenhuoneet houkuttavat suomalaisia tällä hetkellä.

1. Persoonalliset tapetit piristävät

Ainoa Fiksun lastenhuoneen seinää koristaa näyttävä eläintapetti. 
Ainoa Fiksun lastenhuoneen seinää koristaa näyttävä eläintapetti.

Näyttävät tapetit viehättävät perheen aikuisten makuuhuoneen lisäksi myös lastenhuoneissa. Persoonallinen tapetti suurilla kuvioilla muistuttaa perheen pienimpiä kiinnostavaa taideteosta. Suloisten eläinaiheiden halutaan edelleen nähdä koristavan lastenhuoneen seiniä.

Lue myös: Nyt keittiöön halutaan vaaleita sävyjä ja pitkiä saarekkeita – katso 5 tämän hetken kiinnostavinta keittiötrendiä

2. Raikasta värikkyyttä

Jukkatalo Jalavan lastenhuoneessa luotetaan värikkyyteen. 
Jukkatalo Jalavan lastenhuoneessa luotetaan värikkyyteen.

Valkoisia seiniä korostavien värikkäiden tehosteseinien aikakausi on ohi. Nyt lastenhuoneeseen kaivataan pirteää väri-ilottelua. Kaikki seinät saa rohkeasti maalata huoneen asukasta miellyttävällä värillä.

3. Ei enää sukupuolisidonnaista värimaailmaa

Kastelli Plazian lastenhuoneen värit ovat neutraalin monikäyttöiset. 
Kastelli Plazian lastenhuoneen värit ovat neutraalin monikäyttöiset.

On aika heittää hyvästit sukupuolen määrittelemälle värimaailmalle: tällä hetkellä lastenhuoneen värit ovat neutraalit eikä sukupuolta erityisemmin korosteta värivalinnoissa. Kastelli Plazian vihertävässä makuuhuoneessa viihtyvät perheen pienimmät sukupuoleen katsomatta.

4. Maanläheiset sävyt tuovat pehmeyttä ja kestävät aikaa

Kastelli Veistoksen lastenhuoneen värimaailma on hempeän neutraali. 
Kastelli Veistoksen lastenhuoneen värimaailma on hempeän neutraali.

Maanläheisiä sävyjä halutaan nyt niin keittiötiloihin, aikuisten makuuhuoneisiin kuin lastenhuoneisiin. Murretut, neutraalit sävyt kestävät aikaa.

Lue myös: 4 x kuuma olohuonetrendi – sisustussuunnittelija paljastaa tämän hetken kiinnostavimmat ideat olkkariin

.

Kommentoi

Kommentoi juttua: 4 x trendikäs lastenhuone – sisustussuunnittelija kertoo, minkälaiset lastenhuoneet innostavat juuri nyt

Sinun täytyy kommentoidaksesi.