Sisustus Tilaajille

Marian parveke sai ihanan syksyisen ilmeen – 5 kätevää ideaa, joiden avulla loihdit parvekkeestasi kotoisan juhlatilan

Marian kerrostalokodin parveke muuttuu syksyllä tunnelmalliseksi kotoilun tyyssijaksi. Katso videolta Marian helpot vinkit parvekkeen sisustukseen!

Pimenevät ja viilenevät illat alkavat tuntua myös parvekkeilla. Kesäkukat ovat nähneet jo parhaat päivänsä ja ihanassa rottinkituolissa ei enää tarkene istua. Parvekekausi ei ole kuitenkaan suinkaan ohi. Syksyllä parvekkeesta voi pienillä kikoilla loihtia houkuttelevan paikan aamiaisille, illanvietolle tai jopa juhlille.

Espoolainen Maria Muuri käyttää parvekettaan kuin olohuonetta vuoden ympäri ja päivittää tilan sisustuksen jokaiseen vuodenaikaan sopivaksi pienillä kikoilla. Kesällä Marian parveke oli kukkia ja värejä pullollaan, nyt Maria on pukenut parvekkeensa syysasuun.

”Syksy tulee meidän parvekkeelle vähän vaiheittain. Ensin toin tänne elokuussa kynttilän ja vedin villasukat jalkaan. Pikkuhiljaa innostun myös istuttamaan syyskasveja”, Maria fiilistelee.

Vasemmassa kuvassa parveke kesäkuussa ja oikealla syyskuussa. Liu’uta pystyviivaa kuvan keskeltä reunaan, niin näkymä muuttuu.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.