Marjatta Metsovaaran kankaat palaavat

Vallila tuo ensi kevään ja kesän kokoelmaansa kuusi tekstiilitaiteilija Marjatta Metsovaaran kuosia. Uudelleentuotantoon otetut kuosit ovat Aalto, Elle, Liliana, Miranda, Päivänkakkara ja Valmu.

Kansainvälisesti palkittu ja tunnustettu Marjatta Metsovaara (1927-2014) oli rohkea käyttämään värejä ja kuoseja. 50- ja 60-luvuille ajoittuneen aktiivisen työuransa aikana hän suunnitteli tekstiilejä ja kankaiden painokuoseja erityisesti koteihin. Kankaita ja mattoja syntyi niin hänen oman yrityksensä Metsovaaran tuotantoon kuin muille suomalaisille tekstiilialan yrityksille, esimerkiksi Tampellalle.

Metsovaara piti lukuisia näyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänet palkittiin muun muassa Milanon Triennalessa vuosina 1957 ja 1960. Vuonna 1965 hän muutti Belgiaan. Vaikka hän jatkoi edelleen työskentelyä, jäivät hänen myöhemmät työnsä Suomessa huomiotta.

Vallila toteuttaa Metsovaaran kuosit mallistossaan metrikankaana ja valmisverhoina. Niistä tehdään myös muita sisustustuotteita. Kankaiden värityksiin on tuotu Vallila Design Studion myötä uusia sävyjä ja ne on päivitetty sopimaan tämän päivän koteihin. Tuotteet tulevat myyntiin jälleenmyyjille ja verkkokauppoihin tammikuussa 2016. Lisätietoja Vallila

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Marjatta Metsovaaran kankaat palaavat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X