Ihmiset

Minna Parikka luo leikkisää luksusta

Kenkäsuunnittelija Minna Parikka luuli, ettei kotimaassa voisi menestyä hassuttelevilla luksustuotteilla. Toisin kävi.

Minna Parikka saapuu kuvauksiin valkoisissa nahkaisissa pupunkorvatennareissa. Sama malli myytiin parissa tunnissa loppuun luksusbrändien verkkokauppa Net-a-porter.comissa. Huimista korkkareista tunnettu suunnittelija on ottanut haltuun nyt myös tennarit.

Pupunkorvat ja muut leikkisät yksityiskohdat, karkkivärit ja hassuttelu ovat Minna Parikan brändin DNA:ta, sitä mikä tekee kengistä minnaparikat, vaikka muotokieli muuttuu sesonkien mukana.

Kun Minna Parikka 15-vuotiaana tajusi, että kenkiä voisi suunnitella työkseen, hän tiesi samalla heti, etteivät järkevät turvajalkineet ole hänen juttunsa. Perustaessaan omaa brändiä vuonna 2005 kuuden ulkomailla vietetyn opiskelu- ja työvuoden jälkeen Minna arveli, ettei menestystä olisi odotettavissa kotimaassa.

– Onneksi olin täysin väärässä. Suomalaiset ottivat merkin heti omakseen – aivan kuin täällä olisi kaivattu brändiä, jolla on vahva oma ääni ja kovat kansainväliset tavoitteet.

Myös Minnalla oman liikkeen avautuessa vuonna 2008 ollut käsitys asiakaskunnasta on päätynyt sittemmin romukoppaan.

– Vaikuttaa siltä, että kenkäni herättävät tunteita hyvin eri tavalla pukeutuvissa, eri ikäisissä naisissa.

Kotimaassa tullut menestys on ollut kaiken perusta. Se mahdollistaa ponnistelut kansainvälisillä markkinoilla kuten Aasiassa, josta odotetaan nyt suuria.

Aleksanterinkadun liikettä Minna Parikka pitää hienoimpana saavutuksenaan, tuotteidensa oikeana kotina. Mistä suunnittelija vielä unelmoi?

– Haaveeni on edelleen sama kuin aloittaessani: luoda tunnettu, haluttava merkki, joka kilpailee kuumimpien brändien kanssa. Siinä tilanteessa ollaan jo nyt, mutta aina voi tehdä kaiken vielä paremmin. Ei voi jämähtää tiettyyn hyväksi havaittuun kaavaan.

Minna Parikka 02

Syksyn 2014 mallistossa näkyi pupun korvien lisäksi kissan korvia, pupun tupsuhäntiä, linnun siipiä, hiiren korvia. Lehtikuviin päätyy useimmiten niitä huikeimpia korkkareita, mutta mallistossa on myös matalia loafereita ja ballerinoja sekä maihareita ja tennareita.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Minna Parikka luo leikkisää luksusta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.