Sisustus Tilaajille

Mitkä värit! Suunnittelija Annika Huurrekorven kotona toteutuu hellien sävyjen harmonia

Lempeä sävymaailma ja rento kerroksellisuus tekevät ihanan tunnelman suunnittelija Annika Huurrekorven kotiin, jossa kierrätys ei koskaan mene pois muodista ja kulumisen jäljet saavat näkyä.

”Tuleva putkiremontti ja päivitystä kaipaavan asunnon kunto olivat osasyynä siihen, että huoneisto oli pyörinyt Oikotiellä jo jonkin aikaa. Näimme kuitenkin paikan potentiaalin: ylimmän kerroksen läpitalon pohjaratkaisun, toimivan kodinhoitohuoneen ja kauniin ruokailutilan. Ajattelimme, että asunnosta saisi kunnostamalla uuden kodin, jolla olisi mahdollisesti hyvä jälleenmyyntiarvo.

Teimme vain pakolliset korjaustyöt ja muutimme tavarat sisään. Edellisen kotimme remontti, josta oli vain muutama vuosi aikaa, oli vaatinut veronsa ja siksi valitsimme seuraavaksi asunnon, joka ei tarvinnut monen kuukauden urakointia. Näimme heti, että asunnosta saisi asuttavan suhteellisen pienillä korjaustöillä.

Muutimme sisään ja aloimme vasta asettumisen jälkeen miettiä, mitä kodissa tehtäisiin. Töiden ohella remontoiminen on oma kärsivällisyyslajinsa. Se vaatii hermoja ja varojen kerryttämistä, ja siksi remontoiminen saattaa kestää.

Suurin haaste on pitää huolta omasta jaksamisesta. On tosi rankkaa remontoida päivätyön ohella, kun joka puolella on kaaos ja aikaa omille harrastuksille ei juurikaan jää. Urakka kesti lähes kaksi vuotta, sillä aktiivista remontointia teimme vain muutaman kuukauden muiden töiden ohella.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.