Mum’sin perustajalla Outi Purolla on 11 hengen uusperhe: ”Haaveilen pöydästä, jonka ympärille mahtuisimme kaikki”

Yrittäjä Outi Puro asuu perheineen 69 neliön hirsiomakotitalossa. "Erosin neljä vuotta sitten ja uusi rakkaus on tuonut elämääni tukea, ajatuksia ja inspiraatiota", Puro kertoo.

Mikä on kotisi tarina?

”Kotimme toimi aikaisemmin Lauri Tähkän Lintukoto-nimisenä kauppana ja kahvilana Turussa. Kun kauppa lopetti toimintansa, vitsailin, että voisin ostaa sen kodiksi itselleni ja pojilleni. Ihmeen kaupalla siitä tulikin totta, ja siirsimme hirsirakennuksen tontillemme kaksi vuotta sitten. Se on rakennettu ja sisustettu luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Annoimme sille nimeksi Ruusula Ruusu-koiramme mukaan.”

Mistä sen sisustus on kotoisin?

”Jokaisella täältä löytyvällä esineellä on ollut jokin hyvä merkitys elämäni eri vaiheissa. Olen haalinut paljon kierrätettynä tai tehdyt edullisia jämäerähankintoja. Ystävät ovat myös usein auttaneet löydöissä. Matot ja monet muut tekstiilit ovat omasta takaa ja niistä tulee mieleen aina tekijät ja heidän tarinansa. Kotimme sydän on pieni, sievä kamiina, jonka päällä voi keittää pannukahvit.”

 

Olohuoneen katosta roikkuu eteläafrikkalaisen Heath Nashin suunnittelema kierrätetyistä valkoisista muovipulloista tehty kattovalaisin. Olohuoneen seinällä on espanjalaisen Ricardo Cavolan Love-seinävaate.

Miten työsi näkyy kotonasi?

”Kotimme on eräänlainen koelaboratorio. Aina kun valikoimiimme tulee jokin uusi tuote, niin otan sen ensin käyttöön kotona. Testailen ja kokeilen. Teen myös töitä kotona, joten auki oleva läppäri on oleellinen osa sisustusta. Mallistomme on tällä hetkellä pääosin mustavalkoinen ja se heijastuu myös kotiimme.”

Mikä on parasta kodissasi?

”Helppous. Tila on meille juuri sopivan kokoinen. Tavoitteeni on, että tavaraa olisi mahdollisimman vähän, jotta siivoaminen olisi helppoa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sisustuksen pitäisi olla minimalistinen.”

Lue myös: Uskoisitko, että minikoti voi toimia näin hyvin? Katso sisustusideat pieneen asuntoon!

Millainen sisustaja olet?

”Aika laiska. Kun sisustan, niin teen sen tunteella. Koska työskentelen sisustamisen parissa, haluan, että oma koti on valmis eikä sitä tarvitse koko ajan järjestellä. Kotona pitää olla mukavaa ja rauhallista.”

Portaikon yläpuolelle on koottu Outille rakkaita taideteoksia. Max Salmen teos on kolmas oikealta.

Jokaisella pojista on oma pieni makuusoppi.

Mikä on kotisi tärkein esine?

”Pikkutyttönä kuiskuttelin taiteilija Max Salmen maalaamalle taululle salaisuuksiani. Isäni oli kuullut sen, ja sain taulun lahjaksi, kun muutin myöhemmin opiskelemaan omilleni. Teos on kulkenut matkassani koko elämäni ja se on kuullut kaikki salaisuuteni. Vieläkään en kuitenkaan täysin ymmärrä, että mistä siinä on kyse tai, mitä se esittää. Se on ikuinen mysteeri.”

Lue myös: Tekstiilisuunnittelija Reeta Ek kauniista kodistaan: ”Olen saanut verenperintönä viehtymystä järjestelyyn

Mistä sinut löytää, kun et ole kotona?

”Metsästä juoksemasta Ruusu-koiran kanssa, puolisoni kainalosta kotoa, Lauttasaaresta tai uudelta showroomilta Helsingissä. Matkustan yleensä vain työn puolesta.”

Keittiön kaapistot löytyivät poistomyynnistä ystävän vinkistä.

Mistä haaveilet?

”Erosin neljä vuotta sitten ja uusi rakkaus on tuonut elämääni tukea, ajatuksia ja inspiraatiota. Meillä on yhdentoista hengen uusperhe.  Haaveilen pöydästä, johon mahtuisimme kaikki. Astiat olisivat pöydällä sekalaisia ja rennon retroja. Kuuntelisin lasten voimistuvia ääniä ja vuosien varrella omani vaimenisi taustalle. Se riittäisi minulle. Se olisi onni.”

Juttu on ilmestynyt Dekossa 8/2019. Haluatko lukea lisää modernista asumisesta ja sisustamisesta, nähdä ihania skandikoteja ja saada uusimmat ideat ja trendit kotisi päivittämiseen? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!

Keskustelu

Ei kannata uskoa kaikkea mitä lehdessä lukee. Totuus kulissin takana on täysin toisenlainen.

Kommentoi juttua: Mum’sin perustajalla Outi Purolla on 11 hengen uusperhe: ”Haaveilen pöydästä, jonka ympärille mahtuisimme kaikki”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X